| |
KE 3.8.
Miksi itket? Olin yllättynyt. Onhan siitä kolme vuotta, kun olemme viimeksi tavanneet. Ja peitit itsesi harmaaseen vaippaan ja valuit kyyneleitä. Ja odotin aurinkoa ja valoa.
Kun tiedät, että kohtalosi on tehnyt minuun vaikutuksen. Olen yrittänyt tutustua menneisyyteesi. Nähnyt vähän nykyisyyttäsi ja uskon tulevaisuuteesi.
Muistan niin hyvin viime tapaamisemme. Siitähän on kolme vuotta. Se oli käsittämötän mikro-makro -yhdistelmä. En tiennyt, kumpi välillä taluttaa; minä sinua vai sinä minua. Jotenkin vain samaistuin voimakkaasti kaikkeen siihen värikkääseen loiston ja julmuuden historiaan, mitä Sinulla on ollut.Olet kovia kokenut, vaatimaton, mutta kuitenkin ylpeä. Sinussa on itsetuntoa. Tykkään siitä. Kanssasi on helppo olla. Jotenkin vain tuntuu, että meillä synkkaa hyvin. On mukava jutella, vaihtaa kuulumisia. Vaikkei ole yhteistä kieltä. Jostain syystä mä koen, että meillä on samaa kokemuspintaa. Tosin ihan eri mittakaavoissa.
Olet ponnistellut itsesi jälleen kerran ylös. Monessa liemessä keitetty. Historia ei ole sinua suinkaan aina hellinnyt. On ollut yhtä jos toista kosijaa. Ja turhan usein on väkisinkin otettu.
Mutta nyt. Jotain lumoavaa, jotain kukoistavaa. Muistan hyvin, miten vaikutuin sinusta jo nuorena. 80-luvulla ponnistelit ja taistelit tuulimyllyjä vastaan. Mutta voitit. Pääsit jälleen omillesi.
Nyt olet ponteva voima EU:ssa.Noh, vähän turhankin pontevaa välillä, mutta kelläpäs meillä ei joskus lieviä suuruusharhoja olisi.
Huomaan, ettet itke enää. Kiva. Alat säteillä.Näin on parempi.
On mukavampi kävellä katujasi pitkin, haistella historiaasi, tutustua kulttuuriisi aurinkoisella kelillä kuin sadesäällä. Viimeksi Varsovassa, nyt Krakovassa.
Greetings from Poland!
LA 6.8.
Ensi viikolla opetan jo mm. 1900-luvun poliittista historiaa. Siksipäs olikin hyvä päästä näkemään livenä Auschwitz-Birkenau, ehkä kuuluisin natsihallinnon keskitysleiri. Jäi kytemään tuo keskitysleiriekskursio kun aikanaan ajoi siitä autolla ohi. En tajunnut Katowice-Krakova -moottoritiellä, että etsisin kylttiä Oswiecim, josta tuo ihmiskunnan historian yksi kauheus löytyy.
Ja tämä päivä liittyy myös 1900-luvun poliittisen historian kauheuksiin. Tänään on kulunut 66 vuotta Hirosiman atomipommista.
Tein poikani kanssa lyhyen tutustumisen Krakovaan. Asuimme Kazimierzin kaupunginosassa, joka on noussut suurin piirtein ghetosta trendialueeksi. Pisti silmään niistä monista graffiteista yksi: Capitalism is a big failure. Iski vain niin silmään, kun pörssit tuntuvat joka puolella laskevan ja jopa USA:n luottokelpoisuutta alennettiin.
Niinpä niin, kapitalismi on kova asia. Kyllä sen avoimesti myönnän. Erityisen kovaa se on Itä-Euroopassa, joka toipuu toisesta kovasta, sosialismista.
Kyllähän me sitä ihmeteltiin, miten työkulttuuri on niinkin eri tolalla Puolassa ja Suomessa. Vaikka olemme läheiset naapurit. Ei tarvitse paljon Krakovan keskustaa kävellä kun törmää jo seuraaviin ammatteihin; kyltin pitelijä, oluttölkissä kävelijä ja paskan kerääjä.
Ensiksi mainittujen tehtävänä oli seistä/istua vanhan kaupungin kaduilla pidellen kylttiä, jossa luki esimerkiksi "Subway 200 m" eli mainostaulun pystyssä pitäminen lihasvoimin.
Toinen esimerkki oli myös mainosalalta. Jonkun olutmerkin mainostajan tehtävänä oli kävellä styroksista ja muovista rakennetun isoa vaahtoavaa oluttuoppia kuvaavan hökötyksen sisällä pitkin helteisiä katuja.
Ja kolmas: vossikassa istui kuskin vieressä aina "apukuski", jonka tehtävänä oli pitkällä lapiolla tähdätä mahdolliset kakkareet, jos hevoselle tuli kesken matkan kakkahätä. Ettei kadulle tipu. Ja sitten siitä siististi pussiin.
Kyllä meillä oli mukava reissu. Ja sinivalkoisin siivin. Kätevää, kun Finnair lentää kesäkaudella suoraan Hesasta Krakovaan. Liputan edelleen Finnairin puolesta. Hyväkuntoinen laivue, hyvä henkilöstö, hyvä palvelu. Onnistunut Aasia-strategia, mutta kustannusrakenne on yritysjohdolle haaste.
Mutta muistelen kaiholla aikaa, kun siviili-ilmailusta puuttui kilpailu. Silloin reittilentien tarjoilu oli toista. Nyt kohokohtana matkassa on se, ottaako omena- vai appelsiinimehua. Ei enää lämmintä ruokaa, kahvia ja konjakkia näillä Euroopan kotolennoilla.(Toki kahvia oli tarjolla. Olin vain jo saanut kahvimyrkytyksen enkä paluulennolla voinut sitä ottaa. Krakovan lentoaseman kahve oli sen verran tuhtia, että jopa mun kiintiöni meni hetkeksi täyteen.)
Noh, nyt sentään on joskus säästämisen jälkeen vara lähteä lentokoneella. Kilpailu vienyt tarjoilut pois, mutta laskenut lippujen hinnat alas.
Vielä pieni yksityiskohta. Kravokasta löytyi ihan hotellin portaitten edestä rafla, josta sai mm. pasta puttanescan että risotto funghin.Kumpaakin on Anjan kanssa ihan etsiskelty Toscanassa lounasta hakiessamme. Ja korkkaamatta vielä on. Siksi yllätyin, että Krakovassa nämä lempparit kävelivät eteeni.
MA 8.8.
Vielä tässäkin iässä voi olla jännittävää. Ja uutta ja ihmeellistä.
Kuten sähköhammasharja.
Anja osti mulle oman. Hammashoitolassa ovat jo vuooosiaaaa sitä suositelleet, mutten olen hannonnut. Se sentään maksaa ja edustaa mulle ylellisyystuotetta.
Tein Anjan ohjeen mukaan. Pistin tahnat paikoilleen ja koneen käyntiin. Ja huiskis, ruiskis. Oli tapahtunut juuri se, josta mua oli varoitettu. Just siivottu vessa peileineen oli tahnaa täynnä. Kuulemma mulle oli sanottu tästä jo etukäteen, mutta siinä jännityksessä jotenkin unohdin.
Kyllä tuli puhdasta. Pesin ikenet, kielen ja kitalaenkin. Ja varmuuden vuoksi työnsi pääni lavuaariin, jotta ei enää roisku yltympäri. Siellä olikin kaikuisaa, kun jotain huikkasin ääneen lavuaarin ulkopuoliseen yhteiskuntaan.
Se on nyt Jämsään lähtö. Työ kutsuu. Palataan asialle sitten hamassa tulevassa, kun suvivirttä lauletaan. Monta harmaata hiusta, monen monta ryppyä ja monenmonta hämmennystä ja mielipahaa ehdin siihen mennessä jo aiheuttaa.Niin itselleni kuin muillekin.
TI 9.8.
Kaikki on katoavaista. Se on varmaa. Mutta miten ja milloin ja miksi, se jättää jännitysmomentin.
Kaksi kovin erilaista taustaa. Harri Holkeri ja Erkki Wessman. Valtioneuvos Holkeri, joka joutui nuorena perheenisänä ottamaan puoluejohtajan vastuun Rihtniemen yllättävän kuoleman jälkeen. Muistan hamasta lapsuudesta, miten suuri uutinen oli Rihtniemen kuolema. Ja nyt harmaantuvana finaalivaiheeseen valmistautuvana huomaan, miten suuri uutinen on Holkerin kuolema.
Miten typerää on sanoa, että joku pääsee arvoonsa vasta postuumisti, kuolemansa jälkeen. Tämä typerä sanonta todentuu nimenomaan Harri Holkerin kohdalla. Poliitikko, joka oli arvostettu yli puoluerajojen, ehti tehdä vielä poliitikon uransa jälkeen mittavan kansainvälisen uran. Mies, jonka aktiivinen poliitikan ura osui kylmän sodan vuosiin, osasi luotsata tavallaan isänmaataan ulos kylmän sodan jämähtäneistä kiemuroista.
Tamperelainen toimittaja-kirjailja Erkki Wessman edusti vanhan hyvän ajan journalismia, jolloin asioita tutkittiin ja taustoitettiin. Ja jolloin oli vielä tilaa. Siis palstatilaa. Aikaa, jolloin lehdessä piti olla juttuakin otsikoiden ja kuvien sijaan. Painettu media lähentyy sähköistä vaarallisesti. Miksi leipätekstin pitää olla niin lyhyttä ja sähäkkää. Missä on tilaa reportaaseille? Missä jää enää tila pienelle ihmiselle? Sille, jota esimerkiksi Wessamanin edustama journalismi edusti.
Soitin illalla Annalle. Kaikki hyvin. Oli päässyt aikaisemmin töistä mellakoitten takia, mutta onneksi ei hänen asuinalueellaan ole ollut mitään rettelöintiä.
Se on tämä vanhemmuuden ihanuus. Ilo ja huoli vuorottelevat. Eilen illalla iloisesti mustikkamehtässä ja uimassa nuorimmaisen kanssa. Nyt huoli vanhimmaisesta, joka asuu Lontoossa.
Eikä se huoli lapsista koskaan lopu. Hamaan hautaan se huoli säilyy ja sen tuleekin säilyä. Sitä niin vain toivoo, että lapsilla olisi asiat hyvin ja he paremman elämän.
Koska ovat sen ansainneet.
KE 10.8.
Hämppä on ollut yksi arvostetuimpia ja pidetyimpiä jämsäläisnäyttelijöitä. Rakastetun näyttämökonkarin äkillinen poismeno on monelle shokki. Eniten toki hänen läheisilleen. Viimeksi Hämppä vielä revitteli Himosteatterin kesänäytelmässä täysin palkein.
Hämpän lahjakkuus nousi kuin raketti hänen näyteltyään Simpauttajan nimiroolin. Se on ollut yksi parhaita roolivetoja, joita olen nähnyt.
Monen muun tavoin olen saanut nauttia Hämpän eli Jari Hämelehdon näyttömösuorituksista. Ainoastaan yhdessä samassa produktiossa olen ollut kanssaan mukana. Se oli takavuosien Sorry -elokuva, jossa Hämppä näytteli sen ns. paremman perheen isää, kun mä olin sen ongelmanuorten perheen pää.
Jämsän seudun kulttuuri on kokenut yllättävän ja ison menetyksen.
TO 11.8.
Ihmetys, kysymys, pettymys, hämmennys, suuttumus, lamaannus, katumus.
Työ, koti, (+uskonto ja isänmaa),ystävät, suku, luonto, laulu, teatteri (ja muu taide), harrastukset, media ja yhteiskunta.
Ennen kaikkea terveys, lapset ja puoliso & rakkaus.
"Jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, niin kirkkaita nää vaaleatkaan ois...".
Hyvän elämän tässä vaiheessa tiedän, että vielä parempi loppuelämä odottaa. Otan haasteen mieluusti vastaan.
LA 13.8.
Siitä on 50 vuotta. Silloin alkoi kylmän sodan kuuluisin rakennusurakka. Berliiniin alettiin rakentaa muuri länsi- ja itäsektorin välille. Muuri oli kylmän sodan tärkein symboli aina murtumiseensa, marraskuuhun 1989 asti.
Eka tuntuman muuriin sain joskus 80-luvun alussa tai puolivälissä, kun kävin ensimmäistä kertaa DDR:ssä. Schönefeldtissä suutelin suurin piirtein maata, kun olin selvinnyt elävänä itäsaksalaisen Interflug-lentoyhtiön Tupolev-lennosta.
Stasi ei ollut minusta kiinnostunut. Kuten ei yleensä kukaan muukaan. Mua ei yritetty värvätä kätyriksi/vakoojaksi. En siis ole Tiitisen listalla enkä muullakaan listalla enkä missään semmoisessa, millä on yleistä mielenkiintoa tai merkitystä.
Nuorelle historian opiskelijalle oli vänkä kokemus sahata rajanylityspaikan kautta Itä- ja Länsi-Berliinin väliä. Erityisesti muistan mukavan oopperakokemuksen Itä-Berliinissä. Se oli Rigoletto. Katsomo oli lähes täynnä neljän miehittäjävaltion armeijan korkeaa johtoa univormuineen ja koppalakkineen. Olivat viettämässä toisen maailmansodan päättymisen muistojuhlia. Tämän neljän vahvan valtion kapiaiskolonnan keskellä istuminen toi ahdistavan turvallisen olon. Gildan aarian kohdalla tajusimme Patun kanssa, että tämähän on tämä teos. Ostimme liput Palatz-hotellin yhden ruokaraflan tarjoilijalta. Katukauppa näes kukoisti. Emme edes tienneet, mitä menimme katsomana, mutta kultturelleina poikina halusimme toki kokea oopperan.
Illalla esityksen jälkeen riemuitsimme, kun hotellissa oli minibaari huoneessa. Luulimme, että sen käyttö on ilmaista....
Seuraava tuntuma muuriin oli toukokuussa 1989, jolloin olin yhden leirikoulun mukana, mutta oma osuuteni oli Tsehovin Kosinta-näytelmän mukavassa roolissa sekä pieni konsertti Länsi-Berliinin suomalaisille. Jälleen suutelin maata selvittyäni Interflugin lennosta. Tosin paluulennolla koneessa oli sillloinen kulttuuriministeri, mikä rauhoitti. Aattelin, että ei se tipu, kun on ministeri kyydissä.
Nyt tiesin, että hotellin minibaari ei kuulu hintaan. Tosin asuin vaatimattomassa hostellissa neuvosto- ja tsekkiryhmien kera ja jonotin nöyrästi käytävällä aamulla vessaan ja suihkuun sosialististen saipputuoksujen pariin.
Toisen viikon olin Itä-Berllinin puolelle, jonne seurakseni tuli paras kaverini Patu, kun teatteriväki ja oppilaat olivat jo lentäneet Suomeen. Siellä tutustuin DDR:n television toimintaan, jonne olin saanut virallisen lähetteen YLE:n TV 2:lta. Mm. yhden päivän istuin pimiössä katselleen Itä-Saksan television tuotantoa, jota esittelivät luullen, että mulla on jotkut ostovaltuudet hankkia ohjelmia YLE:n näytettäväksi. Oli pitkä ja puuduttava päivä, kun tajusin olevani väärä mies väärässä paikassa eikä tilanteesta voinut paeta.
Ja jälleen koimme samassa talossa Verdi-elämyksen. Nyt Aidan. Mukana mm. Rene Papp, basso joka voitti kerran Helin -laulukilpailut. Nimiroolissa oli Pauletta de Vaughn, joka esitti samaa roolia parina kesänä Savonlinnassa. Ja Radameksena loistavaääninen venäläistenori Vladislav Piawko. Löytyy kyllä youtubesta!
Kaikki asiantuntijat sekä idän että lännen puolella - sekä tavallinen rahvas - olivat sitä mieltä, että muuri on ja pysyy. Ainakin ne, joiden kanssa mä olin tekemisissä. Ei ollut näköpiirissä mitään radikaalia.
Saman vuoden marraskuussa heräsin aamulla radiouutisiin, joissa sanottiin, että muuri on yöllä murtunut. Brandenburgin portin läpi virtasi ossia Rabantteineen ettei mitään väliä....kylmä sota oli käytännössä ohi.
Yritin saada yhteyttä Hasalan Marjaan, joka asui - ja asunee edelleen - Berliinissä, että mitä siellä oikein tapahtuu, mutten saanut.
Uutinen muurin murtumisesta on ollut yksi kaikkein suurimpia uutisia pienen elämäni varrella.
Seuraavan kerran Berliinissä käydessäni, muuria ei enää ollut. Oli pätkät graffitein värjättyä muuria muistona entisestä. Sekä lukuisia palasia, joita myytiin matkamuistoina.
Se aika, johon olin syntynyt, jossa olin sukupolveni kanssa kasvanut, oli jäänyt historiaksi.
SU 14.8.
Sillmistä pois -musikaali on hyvä. Alkavan viikon ajan ehtii vielä nähdä. Nuorissa on energiaa ja osaamista. Suosittelen lämpimästi.
"Tanssiin, jo lähtee toiset, sun kanssas Eeva..." Sorsakoski teki tälle laululle hyvän come-backin.
Hyvän solistin elämä vain loppui. Tuossa just huomasin netti-IL:stä jutun ja otin sen lopusta pätkän.
"Sairaus opetti Sorsakoskelle kantapään kautta sen, miten tärkeää terveydestä huolehtiminen on. Esimerkiksi suhtautuminen tupakanpolttoon muuttui. - Tupakkaa tekee edelleen mieli, ja välillä näen siitä untakin. Nyt kuitenkin tajuan, miten hirveä myrkky se on. Terveyden menettämistä ei tule ajateltua, ennen kuin se tulee omalle kohdalle. Ja sitten sairaus viekin kaiken huomion, Sorsakoski kertoi kesäkuussa IS:n haastattelussa."
Tupakki on myrkky, mikä aiheuttaa valtavasti tuskaa ja kärsimystä ja valtavat menetykset kansantaloudelle. Olikohan se Arno Forsiuksen artikkeli, josta luin, että tyypillistä päähän pensaaseen työntämistä on, kun tupakoitsija ajattelee, ettei juuri hän itse voi sairastua.
Sama pätee muuhunkin kuten viinan kanssa lätryyseen, liiman haisteluun, rasvaorgioihin jne....moni meistä tuudittautuu siihen harhaan, että muut kyllä sairastuvat, mutta minä en.
Mihinkähän faktaan tämä käsitys oikein perustuu?
Koulutyö on lähtenyt erinomaisesti käyntiin. On mahtava tunne saada olla töissä ja tehdä tättuntä työtä. Pursuan energiaa!
KE 17.8.
Kyllä tämmöinen harmaa keli sitten myös syö sitä energiaa. Missä on se HELLE, jota luvattiin. Se takaisin tuleva KESÄ! Olen valon ja lämmön lapsi - korjaan, siis valon ja lämmön keski-ikäinen.
Olipas mukava tehdä ruokaa, kun tuli kommenttia, että hyvä tuoksu ja olo, että tässähän tekee jotain hyvääkin elettä ja työtä, kun kokkaa.
Kysyin oikein pojalta, kumpaa laittaisin.
Sitä laitoin, mitä pyysi.
SU 21.8.
Anja - joka hallitsee myös keittiön - teki oikein hyvää kanttarellikastiketta. Keitettiin perunoita (siikliä) ja grillasin kanaa. Ei saa ravintolassa niin hyvää. Ja muutenkin mukavampi syödä kotona.
Jyväs-Hanureitten kanssa parilla keikalla. Etuoikeus mulla siinäkin kohtaa elämässäni, että saan tehdä heidän kanssaan yhteistyötä.
Tänään oli tupakin täysin täynnä. Tunnelma hyvä ja lämmin. Kun on paljon ihmisiä, häviää akustiikastakin kaiku pois ja tulee vokalistille entistä orvompi olo...tuntuu ettei mikään kuulu. Ainakaan alimmat äänet.
Oikein mukava viikonloppu.
<< Takaisin arkistoon
|
|
