| |
TI 1.7.
Ihana istahtaa konen ääreen ja kirjoittaa päiväkirjaa puolen vuoden tauon jälkeen. Jos kirjoittaisin lähielämääni liittyvistä tapahtumista vaikka saippuaoopperakäsikirjoituksen televisioon, niin katsojat pitäisivät sarjaa ehkä katsomisen arvoisena, kun on niin suuria ja ihmeellisiä käänteitä, mutta sanoisivat: - Tottahan tuo ei vo tietenkään olla, vaan pelkkää satua...
Elämä on kohdellut minua todella hyvin ja nyt oli minun vuoroni joutua koetuksille ja kyllä tässä on tullut ravistelluksi sillä voimalla, etten kenellekään samaa soisi, mutta tipahdin kissan tavoin jaloilleni ja nyt sitä mennään eteenpäin häntä pystyssä.
Yksi eniten voimia antanut asia on hiljan radion iltahartauksessa kuulemani sitaatti erään Tukholman piispan puheesta. Tämä piispa toteaa, että ihmiselon kolme tärkeintä kysymystä ovat: kelpaanko minä, rakastetaanko minua, onko elämällä tarkoitus. Näitä kysymyksiä sopii meistä jokaisen miettiä ja näihin kolmeen pieneen ja yksinkertaiseen kysymykseen mahtuu inhimillisen elämän kirjosta hyvin paljon asioita. Toki nämä kysymykset korostuvat hetkinä, jolloin on vaikeuksia kuten menetyksiä esim. kuoleman vuoksi. Elämän tarkoitusta sopii miettiä kuitenkin aina. Myös silloin, kun työ luistaa kuin rasvattu, sijoitukset tuottavat voittoa, ihmissuhteissa on rakkautta vaikka toisille jakaa - silloinkin, kun elämä suo parhaita antejaan turhankin runsaskätisesti.
Ikinä en olisi uskonut, miten paljon minulla on ystäviä. He ovat tukeneet, kuunnelleet, auttaneet. Myös sukulaiset, samoin perhe. Nyt on minun vuoroni jo kuunnella ja auttaa ja tukea muita. Olen pystynyt solmimaan myös uusia ystävyyssuhteita, mikä on ollut minulle tärkeätä.
Paras kaverini jo kouluajoilta, Patu, tarjoaa minulle oivallisen piilopirtin Helsingin rauhasta. Hänen luonaan käydessäni voin katsella ikkunasta vain kallioita, mäntyjä ja merta. Ja kuunnella linnunlaulua ulkona. Matkaa cityn sykkeeseen on vain 20 minuutin metromatkan verran. Eipä tarvitse lähteä ulkomaille asti, vaan voi ihan Helsingin monimuotoisuudessa kohdata suuren luonnonrauhan ja luonnon kauneuden ja samalla kaupungin urbaanin sykkeen.
Tänään lähden keikalle Ekmanin Masan kanssa ja sieltä jatkan ties monennenko kerran rakkaan tyttäreni Maijan ja hyvän vävykokelaani Samin luokse Tampereelle. Maijan mukaan olen heidän luoksensa aina tervetullut ja kyllä olen tuota kutsua noudattanutkin. Ehdotti jopa, että olisi pitänyt vuokrata kolmio, niin olisin saanut asua omassa huoneessa heidän luonaan ja käydä sieltä töissä. Liikuttavaa, miten tytär ajattelee isäänsä ja tämän parasta ja tulevaisuutta. Maija pistää aina hyvän kotiruuan ja on mukava päästä kävelemään vanhan opiskelukaupungin katuja ja oleilemaan Metso-kirjastossa ja syömään mustaamakkaraa Tammelan torille ja mennä kahville Branderin kahvilaan...nuoruus on tässä iässä suuri summa nostalgisia muistoja.
Sivuni ulkoasu on vähän muuttunut ja kiitos jälleen Viitasaaren Matille avusta. Hän monen muun vanhan oppilaani tavoin, ei ole jättänyt innostustaan ja kiinnostustaan historiaa kohtaan, mikä lämmittää ikäääntyvän open sydäntä. Nyt lähden asioille, mutta blogi on nyt palannut jälleen sivuille!
KE 2.7.
Tänään on Maijan nimipäivät. Täytyy lähteä ostamaan jotain lahjasta. Maija ja Sami menivät kuuteen töihin. Sain taas pyörän lainaksi, joten rullailen täälltä Kalevasta kohta Tampereen keskustaa ja käyn samalla Metso-kirjastossa ja yritän ehtiä laittamaan heille päiväruuan ennen kuin tulevat töistä. Ajattelin ilahduttaa alkupaloilla eli mozzarellaa, tomaatteja, mustapippuria vähän päälle, kenties öljyä ja ehdottomasti tuoretta basilikaa. Se meidän yhtä kesäherkkua. Jälkkäriksi mansikoita, mutta välillä vähän toisella reseptillä eli dipattuna smetanaan ja hunajaan. Suosittelen kokeiltavaksi. On vaihtelua kermavaahdolle. Sen verran tuossa Maijan ja Samin keittökaappeja tutkin, että ennen kauppareissua tarkistin maustetilanteen: jes - heillä on rouhittua mustapippuria, joten kunnon ihmisiä. Keittiöhommista ei mielestäni tule mitään ilman sitä. Sitruunapippuria vielä heille ostin, koska se ehdoton kalaruokien kanssa.
Tapasin eilen vanhan koulukaverini Saarikon Ritvan joka asuu Kangasalla kuvankauniissa maisemassa. Oli mukava nähdä ja olihan siellä äitinsä Kaija myös. Kaija Saarikko on iloisimpia ihmisiä, joita tunnen. Aina hyvällä tuulella. Muistan lämpimästi jo niitä saksan tunteja aikanaan. Opettihan Kaija mua viisi vuotta, tytärtään Ritvaa samoin. Sitä maisemaa kyllä ihailin yhtä paljon kuin viikko sitten kultt.keskus Sofiassa Itä-Helsingissä merenrantamaisemaa. Suomen luonto on moninaisuudessaan hämmästyttävän runsas ja tarjoaa upeita esteettisiä elämyksiä.
Elämän onni on pienistä arjan palasista kiinni. Sen olen vihdoin ja viimein ymmärtänyt. Ei tarvita välttämättä huvipuiston laitteita tai kaukomatkoja. Kahvihetki kylässä tuttujen kanssa tai makkaran paistaminen nuotiolla tai saunan lauteilla istuminen tai sohvalla löhöily. Miten eilen nautin, kun tapasin S-Marketin edessä Lehtisen Ullan, joka siinä pyörineen kauppareissulla ja puhuttiin arjen asioista ja sain vähän taas omia huolianikin purkaa.
Huomenna tulee vanha riemustattava kollegani Petteri Granat yökylään. Olen vähän soitellut työkavereita,että jos Jämsässä asuvia kollegoja on maisemissa, niin kokoonnuttaisiin huomenillalla yhteen. Petteri on nyt virassa Vaskivuoren lukiossa Vantaalla. Jos huomenillalla kuuluu Pietilästä ryske ja ryminä, niin se tarkoittaa, että meillä on opebileitten jatkot. No, puheet ovat taas suuria, mutta teot voivat jäädä pieniksi.
Mikko on tämän viikon kesätöissä. Liisalla hoitoheppa, joten on onnensa kukkuloilla. Mantalla vähän terveyshuolia. Laura leikkii aina Säterintien pihassa, kun siitä ohi menen ja sinne päin kaihoten katselen. Sydäntähän tämä särkee nyt ja aina, kun mietin, että lapset kahdessa eri osoitteessa. Ei ole minun juttuni. Huomenna on Teijan synttärit ja isäni kuolinpäivä. Traditioihimme kuului aina laulaa yhdessä aamulla päivänsankarille ja viedä aamukahvit tarjottimella sankarin luo lahjain kera. Nyt tämä kaikki murtuu...muistelen, miten hienoa ja kaunista elämämme on ollut ja mitä upeita muistoja lähes neljännesvuosisadan yhteiseen taipaleeseemme mahtuu. Nämä muistot kulminoituvat toki tämmöisinä hetkinä, kuten synttäripäivän aattona ja onhan minulla jos kenellä lupa muistella: olenhan historian opettaja eli työkseni touhuan menneisyyden kanssa.
Nyt sinne keskustaan tuolla Maijan pienellä Aino-merkkisellä Helkamalla...naistenpyörä...mutta tämähän on tasa-arvoinen yhteiskunta, joten kyllä sillä keski-ikäinen mieskin saa mennä. Ja sillä mä polkaisin aina Tampere-talon pihaankin, kun olin puoluekokous viime kuussa. Olin kuka ties ainoa puoluekokousedustaja, joka tuli paikalle polkupyörällä. Ministerit lähtivät takseilla ja muilla komeilla autoilla. Minä Maijan Aino-pyörällä kohti Kalevankangasta ja Pellervonkatua...
TO 3.7.
Kohta lähdetään parin kollegan kanssa Akuliinaan. Tultiin Petterin kanssa Tampereelta, jossa syötiin ensin Maijan luona uunimakkaraa ja pottumuusia ja hyvää salaattia ja juotiin lähtökahveet. Samin mummun leipomia ihania pullia oli kastamisena.
Mikko oli tänään eka kerran sukelluskurssilla. Kiva illalla kuulla, mitä poika miettii. Mikolla riittää aktiivisuutta ja ei tahdo iskä enää jaksaa ja perässä pysyä: milloin golf, milloin mäkihyppy, milloin sukeltaminen, milloin jalkapallo...golf on tainnut tulla jäädäkseen ja mopot. Isä-vainaan vanha pappa-Tunturi on kovaa valuuttaa. Sitä on Mikko rassaillut monet illat ja kyllä se hissukseen kulkee, mutta pitäisi pistää rekisteriin. Mikon mielestä olisi hienoa, että mä menisin sillä joskus töihin. Voisi olla oppilaidenkin mielestä jopa niin hienoa, että varmasti tulisi mukaan puurojuhlan sketsiviihteeseen eli siihen iloitteluun, jossa abit näyttelevät meitä opettajia ja edesottamuksiamme opetustyössämme.
Pari irkkua oli epäkiitollisella tavalla herättänyt huomiota Tampereella ampumalla ilmakolla Sorsapuiston lintuja, mm. yhden riikinkukon. Poliisi sai tekijät heti kiinni ja nämä väittivät ampuneensa nälkäänsä. Irlannin kansantalous on - kiitos EU-tukien - parhaiten ja nopeiten kasvaneita koko maanosassamme, joten jos on ollut varaa Suomeenkin tulla, niin tuskin täytyy Sorsapuiston lintuja tappaa nälkäänsä. Ja samainen Irlanti kumosi kansanäänestyksessä Lissabonin sopimuksen. Eipä kansa muistanut, kuinka paljon EU:sta on nimenomaan ollut Irlannille taloudellista hyötyä. Tässä nähdään kansanäänestyksen ongelma: hyvä, että kansalta kysytään, mutta miten saada faktatieto perille, jotta ei äänestetä vain tunteiden pohjalta.
SU 6.7.
Olin tänään Korpilahden Moksissa keikalla. Lopputulokseen vaikuttaa aina oma mieliala, mikä ei ollut paras mahdollinen, mutta musiikki ja yleisön hyvä läsnäolo veivät taas miehen mennessään. Jyväs-Hanurit on oivallinen soittoporukka, jonka puhemies Seppo Marttinen luo hyviä visioita ja Ekmanin Masan taidokas taiteellinen johtajuus ei armoa anna. Niin rauhallisen ulkokuoren alle kätkeytyy valtavasti musiikillista kunnianhimoa ja taiteellista osaamista ja taitavuutta. Ilta Välimerellä -resitaali on näyttävä ja onnistunut, vaikka henkilökohtaisella tasolla minua ei Välimeren romantiikka jaksa millään tavalla ilahduttaa. Ei nyt eikä koskaan.
Annalla ja Miksulla ollut Lontoossa muuttopuuhat. Anna joutui olemaan töistäänkin pois Viasatilta flunssan takia, joten kurja tehdä muuttorumbaa vielä puolitehoisena.
Mulla aamulla labraan meno ja yritän muistaa olla syömättä aamiaista. Niin kurja siellä jonottaa, kun tekee kahvia mieli. Yritän olla reipas poika.
Erica soitti ja juteltiin pitkään. Mennään joku ilta rangelle kokeilemaan lyöntejä ja Mikko lähtee opastaman. Mikko-poikani on jo monen taidon osaaja. Ei pysy isukki perässä. Nyt lähden hakemaan niitä jätti-trampan osia, jotka lojuneet Moisioitten pihassa ties kuinka pitkään. Tietoakaan ei ole siitä, mihin mä ne tunkisin. Varasto pursuaa tavaraa.
Unohdin ihan, että olin eilisiltana Viitasaaren uuden musiikin festareilla kritikoimassa Keskisuomalaiselle yhtä konserttia, jossa Jyväskylä Sinfonia soitti Athinodorousta, Hartikaista, Tuomelaa, Auvista ja Hakolaa. Kiva nähdä ja kuullu pitkästä aikaa Jyväskylä Sinfoniaa ja vääjäämättä muistot menivät vuoden takaiseen, kun sama hyvä bändi säesti Linkolan Hallin Jannea - yleensä vesisateessa. Onneksi olivat nyt päässeet sisätilakeikalle. Ja olihan Jannessakin sentään katos orkalle.
Uusi musa ei ole hassumpaa ja erityisesti Kimmo Hakolan Maro, jonka säveltäjä itse johti, oli upea finaali koko konsertille.
MA 7.7.
Parasta oli maanantaissa, etta Mikko kiitti hauskasta illasta. Paatin yllattaa (tassa koneessa ei ole kaikkia vokaaleita!) pojan ja vein golfaamaan ja olin caddyna. Tapasimme Seijan ja Niilon ja oli mukava vaihtaa kuulumisia. Kerroin ihan suoraan omat kuulumiseni sitten, kun Mikko oli mennyt aloittamaan toista kierrosta. Mikko oli vahan karheana, kun kuulemma keskittymisensa hairiintyi. Juttelimme niin kovasti. Entisten kollegojen kanssa on paljon puhumista ja yritimme puhua ihan hiljaa.
Golfin jalkeen grillattiin ja saunottiin ja niin yksinkertainen se hauskan illan idea oli. Ja mitas muuta sita sitten tarvitsee. Pakkailin ja lahdin vetamaan kevytta matkalaukkuani linja-autoasemalle ja odottelemaan yobussia lentoasemalle...
TI 8.7.
Kun tyomatka on mulla aina pyoramatka eika tyonsa takia paase matkustelemaan kuin leirikouluissa, on lentoaseman tunnelma mulle suurta juhlaa. Aistia tulemisia ja menemisia, vasymysta, ikavaa, jalleennakemisen riemua, eri kansallisuuksien kirjoa...
Helsinki-Vantaa on saanut uutta varia, kun Finnair aloitti Aasia-strategiansa myota Intian lennot. Hauska nahda Hki-Vantaalla nyt myos intialaisia seka korealaisia. Mulle jai mukavasti aikaa kaikessa rauhassa nauttia aseman tunnelmasta. Kun menin koneeseen, niin penkkirivit loppuivat kesken. Boarding pass naytti semmoista rivia mita ei enaa ollut koko koneessa. Eivat he mua siivellekaan pistaneet, vaan paikka loytyi. Olin tehnyt lahtoselvityksen kotona netissa ja vaihtoivat aamulla konetyypin vahan pienempaan, kun ei ollut niin paljon lahtijoita. Hauskaa rytyytysta oli lahes koko matkan. Oli sen verran alavirtauksia lentokorkeuden alapuolella, etta light turbulence piti mielen virkeana lahes kohteeseen asti. Kahvit pysyivat kylla kupissa ja ihmiset tuoleissaan.
KE 9.7.
Nuori, paikallinen nainen kysyi tanaan ymmartaakseni, mista mennaan Tekniseen museoon. Puhui vain tata maan kielta ja mina taas en sita osaa. Kaunis, nuori nainen, joka hymyili natisti. Olisin auttanut mielellani ja tuntui silta, etta olisin kantanut hanet sylissani sinne museon ovelle ja tuonut viela takaisinkin.
En ymmarra, mihin tama paiva on mennyt. Unelmoimiseen, menneiden muistelemiseen, haaveiluihin. En ehtinyt ollenkaan sita kaikkea, mita piti ja nyt paiva on jo lahes pulkassa. Jalat ovat ihanan vasyneet kavelemisesta. Mieli on jotenkin puhdas. Tama on minun pakoni todellisuudesta hetkeksi arjen ulkopuolelle. Matkalle on aina kiva lähteä, suunnitella, pakata ja aistia lähtemisen ja odottamisen tunnelma. Etsiä aina kiva ruokapaikka, istua puiston penkillä, katsella ihmisiä. Ja sitten muistella reissun jälkeen, ehkä katsella valokuvia jne.Siltikin matkalla kaipaa takaisin kotiin. Kuten Juvosen Seppo sanoi, kotiin on aina mukava menna. Tuli sitten toista, kylasta tai matkalta. Kotielamaan kuuluvat sellaiset arkeen ryhtia tuovat rutiinit kuin vaikka paivapostin tulo.
TO 10.7.
Hello, I'm here somewhere, alone, only thinking about my life; what has happened and what I really want to have in my life...
Lammin ja kesainen iltapaiva. Istuin iltapaivalla espressolla terassilla lounaan jalkeen. Pieni tytto ajeli onnellisena uudella pyorallaan, jossa apupyorat. Seurasin siita tuolistani sita pienen ihmisen aitoa onnea. Sitten ketjut lahtivat pyorasta pois. Tyton suu meni mutrulle. Isa tuli ja korjasi pyoran kuntoon.Tytto vahan Mantaa nuorempi. Tuli niin ikava Mantaa ja muita lapsia. Herkistyyko mies vanhetessaan vai olenko ma tavallista tunneherkempi? Jos olen, onko se paha asia?
Viereisesta poydasta lahti kaksi norjalaispariskuntaa. Juttelin heidan kanssaan hetken ruotsiksi. Olivat Pohjois-Norjasta ja puhuivat sellaista norjaa, miita oli vaikea ymmartaa, mutta kun ihan tavallista small talkia pajatettiin, niin jotenkin karryilla pysyin. En kehdannut kysya, kuinka hyvin oljyrahoilla viella Norjassa mallataan. Enka ole kateellinen. Pidan norjalaisista paljon. He ovat punaposkisia, reippaita ja merellisia luontoihmisia.
Pitaako paikkansa se uutinen, jonka netin kautta luin, etta kaavasotkut Himoksessa olisivat nyt jossain paatospisteessa, kun hovi sanoi sanansa? Toivottavasti tieto on oikea, silla Himoksen ja koko Jamsan kehityksen kannalta on tarkeata, etta investoinnit jatkuvat ja Himosalue kehittyy. Ymmarran taysin Paivin ja Jussin suunnattoman hienon tyon, mita he ovat tehneet Himoksen kehittamiseksi ja annan sille arvon ja tuen vaatimattomalla persoonallani heita jatkossakin tassa asiassa, mutta ymmarran myos sen, etta uusiakin toimijoita alueelle tarvitaan.
PE 11.7.
Itken Sinun kohtaloitasi, rakas Varsovani. Tuntuu, että Sinä itket nähdessäsi minut. Kietoudumme toisiimme: rujo ikaantyva mies ja dynaaminen, kovia kokenut kaupunki. Juuri nyt tuntuu, etta muuta minulla ei ole kuin Sinut, Varsova. Kohta minulla ei ole Sinuakaan, kun lennan taalta illalla pois. Tämä ihana melankolisuus tarttuu...
Miten vaikutuin puolalaisesta kansallistunteesta ja Puolan kansan historian monista kovista kokemuksista, kun kavin eilen Varsovan kansannousun museossa. Puolan modernein ja taman hetken kiinnostavimpia museoita on pyhitetty tuolle yhdelle tapahtumalle, kun Varsovan kansanarmeija nousi natsimiehittajia vastaan elokuussa 1944. Mita teki Puna-armeija, joka oli kaupungin porteilla...ei elettakaan auttaakseen varsovalaisia. Se ei sopinut toveri Stalinin suunnitelmiin.
Muistan, kun Lech Walesan Solidaarisuus-liike aloitti koko Ita-Euroopan myllerryksen 80-luvun alussa ja Puolaan julistettiin Jaruzelskin johdolla sotatila ja mm. Pomerania-laivan liikennointi Hesasta Gdanskiin lopetettiin, puhelinyhteydet eivat toimineet kunnolla jne. Isa, sodan kokenut mies, oli huolissaan ja pelkasi, etta Puolan tilanteesta syttyy uusi sota. Olin itse lukiossa oppilaana ja muistan isan huolen hyvin. Muistan myos Risto Korhosen raportit, joita han teki myos Yleisradiolle, vaikka olikin Kansan Uutisten lahettamana kirjeenvaihtajana Varsovassa. Olin Riston tavannut moneen kertaan Kuuskosken Martin kautta, vanhoja kavereita.
Puola ei ole kaatunut, vaan noussut aina uudelleen. Mina syleilen Sinua, Varsova, ja vannon, etta Sina parjaat nyt ja vastakin.
LA 12.7.
Onnea, Hanna! Menestymisesi tangokilpailussa on paitsi menestyminen henkilökohtaisella tasolla, myös menestyminen koko Jämsälle. Ei ole pitkä aika, kun olit vielä oppilaana Jämsän lukiossa. Muistan mm. Suomi ennen autonomiaa -kurssin opintomatkan Turkuun, jolla olit mukana. Nousukiitoista uraasi on ollut mukava seurata. Pidä pääsi kylmänä, sillä nyt alkaa kova pyörittäminen ja siinä karusellissä "has to be cool".
Yllätyin Varsovan dynaamisuudesta. Ehkä Puola elää jotain jälkikommunismin ajan hurmosta, jossa menee paikoin liiaankin lujaa. Sitä ihmettelin, että yhdessäkään kirkossa en käynyt, vaikka kyseessä roomalaiskatolinen maa. En vain nähnyt yhtään kirkkoa. Sotahan vaurioitti Varsovan todella pahoin ja ilmeisesti uudet kirkot rakennettu modernin arkkitehtuurin ideoilla. Keskusrautatieaseman vieressä oleva Kulttuuripalatsi on Varsovan kuuluisin maamerkki. Stalinin lahja varsovalaisille ja muistaakseni puolalaiset joutuivat itse tuon lahjan maksamaan. Se muistuttaa tarkoituksella amerikkalaisia pilvenpiirtäjiä. Pitihän vääräoppiselle lännelle näyttää, että kommunismin maailmassakin osataan rakentaa pilvenpiirtäjä. Nyt ympäristöön on noussut korkeampia toimisto- ja hotellirakennuksia. Itse asiassa Kulttuuripalatsi ei ole hullumman näköinen ja sisätilat ovat myös vaikuttavat. Todella massivinen se on ja kaikkine sivurakennuksineen sen ympäri kävelemiseenkin menee tovi ja toinenkin.
Kun silloin 80-luvulla kysyin Risto Korhoselta, miten hän jaksaa olla työkomennuksella Varsovassa, hän piti sitä todella mielenkiintoisena paikkana ja sanoi: - Kun avaa BBC:n uutiset, niin eikö ne yleensä aina ala siten, että Today in Poland...
Ja sitähän tuo 80-luku oli, kun Jarezelskin hallitus ja Walesan Solidaarisuusliike ottivat mittaa toisistaan. Ja paaviksi oli vielä valittu Krakovan kardinaali, mikä mahtoi Kremliä harmittaa ihan mielettömästi.
MA 14.7.
Kun olin eilen Rutalahdessa keikalla, tein suuren mokan juonnoissa. Väitin, että ollaan Putkilahdessa...huh, huh. Ihmettelin, että niinkin moni rutalahtelaisista muistani enoni Yrjön, joka perheineen asui siellä aikanaan. Yrjö-eno kuoli jo 1972. Ihan liian nuorena ja ihan liian yllättäen.
Taas oli sali täysi ja lisäpaikkoja piti roudata paikalla. Ilta Välimerellä -konsertti vetää porukkaa ihan kummasti. Ja kyllähän kokonaisuus on hyvä. Mulla on ollut äänellisiä ongelmia jo pitkään. Ääni huojuu ja kumma vibraatto. Hengityksen tuki on jossain hakusessaan ja kun vertaan viime kesään, jolloin sentään oopperaa piti vetää ja lähes aina vesisateessa, niin siihen nähden olen mennyt äänellisesti alas kuin lehmänhäntä.
Tänään oli upea päivä. Jostain syystä innostuin golfista. Mikko veti kaksi kierrosta ja alkoi tuntua siltä, että se kärryn kiskominen saa jo riittää. Kohta mentiin takaisin ja rupesin kokeilemaan. Kysyin Mikolta, jos hän alkaisi mua treenata ja soitin myös ystävälleni Ericalle, että nyt olisi hyvä kouluttaja: Mikko Mäkinen, 15 v. Kaksi aloittelijaa voisi siinä kokeilla, miltä laji tuntuu. Mikko muuten löi 2. reiällä ihan uskomattoman birdien! Jestas, kun oli upeata. Sieltä greenin reunasta puttasi suoraan reikään.
Tajusin myös, että golf tuommoisella "perhekentällä" on yhtä sosiaalista kuin koirantaluttaminen. Tuttuja tapasin lotonaan ja tulin hyvälle mielelle. Säyrylän Olli pyörineen tuli pihaansa ja valtavan hyvä lettujen tuoksu tuli nenään, kun bagiamme vedimme ja sanoin Ollille, että siellä Raija taitaa lettuja hälle paistaa ja saatiinpa Mikonkin kanssa makoisat letut ja siinä ainakin tunti humahti ja äkkiä taas kerran Ollin kanssa jutellessa.
Minulla oli tänään poikani kanssa mukava päivä. Kävin vanhimman systerini luona jossain välissä yhden asian tiimoilta ja tajusin, että paljon on vielä edessä mahdollisuuksia. Siskoni Leena sanoi, että isäni oli mun ikäinen, kun mä synnyin. Siis isä oli 45-vuotias, kun minä synnyin. Olen aina tiennyt, että kuopuksena syntyessäni vanhempani olivat jo iäkkäitä, mutta en ole tajunnut sitä sillä tavalla kuin nyt.
Mä voisin ihan hyvin tulla vielä isäksi. Vaikka onhan tuota jälkikasvua ja mukavasti.
Inflaatio on hurjassa nousukiidossa. Onhan sen jo huomannut ihan tavallisissa ruokaostoksissa. Esimerkiksi juusto maksaa melkoisesti, kun sitä kaupassa valitsee. Polttoaineen hinnasta nyt on ollut puhe jo pitkään. Ei käy kateeksi hallitusta eikä Kataisen asemaa. Jotain on tehtävä ja pian, se on selvä, mutta mitkä ovat ne avaimet, jolla talouspolitiikka saadaan muutetuksi inflaatiota hillitsevään suuntaan.
TO 17.7.
Terkkuja jälleen kerran Mansesta! Maija soitti ja valitti, etten ole ollut pitkään aikaan ja on ihan ikävä ja viikko kuulemma menee nopeammin, kun isi tulee. Miten ne jaksavat mua? Yritän mä sitten aina vähän ruokaa ostella heille ja tiskata ja ruokaakin laittaa, mutta taas Maija ehti laittaa ruuankin, kun mä talsin pitkin kaupunkia. Samin työvuoro on inhimillistynyt eli menee vasta aamulla viiteen duuniin. Ja pääsi Ammattikorkeaan elektroniikkainsinöörilinjalle. Maija jo kutsuu Samiansa insinööriksi...hieno homma! Olen niin tyytyväinen, kun seuraan heidän elämänsä alkulatua, joka näyttää menevän hyvään suuntaan.
Vielä tuosta inflaatiosta, joka ennen vanhaan oli asuntovelalliselle etu. Nythän se ei ole etu kenellekään, ei myöskään asuntovelalliselle, joka kärsii kaksin verroin. Korkotason nousun myötä käteen jäävä nettoraha pienenee ja hintojen nousun myötä ostovoima vähenee. Katainen, please, tee pian jotakin. Jos ylipäätään tämmöinen pieni kansantalous pystyy globaalin talouden aikaan tekemään jotain.
Karpelalla on uusi mies. Ja sen entinen on nähty käsi kädessä sen Hedmanin kanssa, joka juuri erosi. Toiset ovat ehtiväisiä. Kuten Hjallis Harkimo!
Enköhän minäkin onneni vielä löydä...
LA 19.7.
Terveisiä Hesasta. Pilvetön taivas ja istuin tuossa laiturin päässä lukien ja nauttien tyynestä, ihanasta kesäpäivästä, meren tuoksusta ja linnunlaulusta. Illalla saunottiin Patun kanssa ja nauttiin vähän erilaisia tapaksia ja tilkkanen punaviintä. Sitten katsoimme aivan upeasti ohjatun Toscan, jonka nimiosassa romanialaissyntyinen Angela Gheorghiu ja Cavaradossina ranskalaissyntyinen Roberto Alagna. Em. taiteilijathan ovat nykyisin aviopari. Ja pahana Scarpiana vanha kokenut konkari, kunnon näytämön kehäkettu Ruggero Raimondi. Meidän piti katsoa vain alkua ja säästää elämys tähän päivään, mutta teos veti mukanaan ja katsoimme sen yhtäkyytiä loppuun, vaikka siinä meni aamuyöhön asti.
Me vanhat matkatoverit lähdemme tänään haistelemaan matkustamisen tuoksuja Hki-Vantaalle. Mennään käymään kahvilla. Vuonna -07 Hki-Vantaan kautta kulki ensimmäisen kerran yli 13 miljoonaa matkustajaa. Huima kasvu alkoi -05 ja sen on ennakoitu olevan 5 prosentin luokkaa vuositasolla, mutta nyt tietenkin polttoaineen hinnannousu voi kasvuennusteita muuttaa. Vaikkakin uudet suihkukoneet vievät ymmärtääkseni kolmanneksen vähemmän kerosiiniä kuin edelliset ja Finnairkinon ehtinyt mukavasti uusia lentokalustonsa.
Menen muuten tekemään lehtijuttua siviili-ilmaisusta eli mitä siellä kulissien takana tapahtuu ennen lennolle lähtöä. Haastattelen erästä paikkakuntalaislähtöistä kipparia, joka ohjailee Finnairin Boening 757-konetyyppiä. Pääsen turvavalvotulle alueelle erikoisluvalla. Jännää...olo kuin pikkupojalla...
Taidamme käydä tänään syömässä Bulevardilla intialaisessa. En ole intialaista syönytkään kuin viimeksi männä suvena Sudburyssä Kanadassa.
MA 21.7.
Eilen oli mahtava päivä. Lähdimme Vikingin uudella nopealla suurella laivalla Tallinnaan. Tämä minun mielipiteeni, mutta mielestäni Vikingin henkilökunta menee mennen tullen ohi Tallinkin palvelualttiudessa ja ystävällisyydessä. Jo Rosellan cafeteriassa ollut Seija oli Viking Expressillä nyt töissä ja seurasin, miten häneltä riitti ystävällsestä hymä ja kivoja sanoja jokaiselle asiakkaalle. Rosellan aikaan pistin saman merkille. Ja tämä nyt vain yksi esimerkki, sillä enpä tympeää naamataulua kenenkään työntekijän taholta kohdalleni saanut.
Syötiin, käveltiin, kahviteltiin ja palasimme Nordic Jet Linen katamaraanilla. Se olikin mukava yllätys. Terminaali siisti eikä mitään tungost. Tunkkaisen putken sijaan mentiin katoksen alla ulkoilmaa haukaten alukseen. Ainoa hankaluus ovat portaat, jotka pahat, jos on paljon kannettavaa. Mulla ei ollut mitään, kun en ostanut Tallinnasta yhtään mitään. Itse katamaraani sisältä viihtyisä ja hyvin suunniteltu ja tv-kuva lähdöstä sekä keula- että peräpäästä toivat mieleen Airbus 320- ja 321-koneet, joissa kamera kuvaa nousua ja laskua. Meri oli niin peilityyni, että yhtään ei täryyttänyt, vaikka olikin katamaraani.
Sitten hyppäsin junaan ja kotona Mikko mopoineen rautatieasemalla jo iskää vastassa! Tänä aamuna mulla oli kello soittamassa jo aikaisin, sillä piti mennä Jyväskylään. Taitaa jäädä mun ja Mikon golf-ilta haaveeksi...keli vähän turhan tuttu tältä kesältä...
TI 22.7.
Laulun juhlaa koko Keski-Suomessa. Yksi ja toinen keskisuomalainen, joista ilahduttavan monta tunnenkin, on menestynyt hyvin laulukilpailuissa. Talikaisen Hannasta tuli siis jo tangokuningatar, mutta Timo Mustakallio -kisan voitto meni jyväskylään sopraano Marjukka Tepposelle. Eero Rantala -säätiön stipendin sai Jämsän yläasteen entinen oppilas Hanna Rantala. Muistan monen muun tavoin, miten Hanna nätisti lauloi soolona Nuoruustangoa koulun juhlissa aikanaan, kunnes lähti lukio-opintoihin Helsinkiin.
Ailamari voitti iskelmän SM-kisat Kiuruvedellä ja toiset SM-kisat Jämsässä ja näistä kahdesta kai käräjät vielä väännetään, että kummalla oikeus. No Jämsässä kuitenkin Mustakallion Reijo tuli miesten 3. sijalle ja semifinaaliin ylsi mm. Salokorven Timo, meidän Maijan kummisetä. Onnea ja menestystä hyvin pärjänneille ja puhdasta ääntä myös jatkossa!
Tätä keliä, mutta huomenna jo luvannut vähän kauniimpaa, mitä totisesti toivonkin. Ja varmasti toivoo moni muukin.
LA 26.7.
Ihanaa, että tuli vihdoin ja viimein parempi keli. Olin Mikon kanssa eilen golf-kentällä koko päivän. Mikko lupasi antaa perusohjeita mulle ja ystävällemme Ericalle ja klo 11 aloitimme. Iltapäivällä menimme Patikselle salaatti- ja keittolounaalle ja Erica jatkoi Jyväskylään. Me menimme Mikon kanssa takaisin ja vasta klo 19.30 lähdimme pois. Kyllä uni maittoi ja nyt olemme lähdössä takaisin, mutten jaksa kyllä semmoista päivää tehdä. Mikko ihmettelee, että miksen jaksa, mutta ilmeisesti ne 30 ikävuotta, jotka välillä on, vaikuttaa kummasti asiaan.
Liisa tulee yöksi isin luokse ja kyllä mä olenkin häntä kaivannut ja kovasti. Liisan koko kesä mennyt hevosen kanssa touhutessa mikäs siinä, että llikalla kivaa. Mutta toki olen kaivannut yhteistä aikaa. Jokohan tänään uskaltaisi käydä uimassa, kun uimakausi on avaamatta?
Varmasti koko Suomi suree Keravan surmaa ja nyt vielä enempi, kun motiiviksi paljastunut vakava psyykeongelma ja hoitojonon pituus. Totuushan on, että julkinen terveydenhoitojärjestelmä, joka luotiin ihan erilaiseen Suomen, jolloin ei toimittu globaalin talouden ehdoilla, ei voi enää toimia kute ennen. Hoitohenkilökunta liukuu koko ajan yksityispuolelle ja niin tekee jokainen ihminen, jos tarjolla on parempi palkka ja inhimillisempi työaika plus muita etuuksia vielä päälle. Julkisen terveydenhuollon rauniot voidaan pelastaa yksityisen ja julkisen taholla kyvykkäällä yhteistyöllä. Tämäntyyppistä ollaan Jämsässä tekemässä, vaikka protestiääniä kuuluukin. Mutta brezneviläinen ajattelu ei sovi enää EU-aikaan.
<< Takaisin arkistoon
|
|
