| |
LA 3.7.
Terveisiä hautausmaalta. Kävin lasteni ja vävyn kanssa. Veimme luonnonkukkia isän ja äidin haudalle. Isän kuolemasta tulee nyt illalla tasan 25 vuotta. Äidin kuolemasta tuli toukokuussa kaksi vuotta.
Kävimme myös toisella sukuhaudalla eli äidin vanhempien haudalla sekä isän vanhempien haudalla. Heidät haudattu kahdestaan.
Olin 22-vuotias kun menetin isäni. Hän kuoli keuhkosyöpään. Se oli itseaiheutettu. Hän tupakoi. Hänen loppunsa oli äärimmäisen tuskallinen ja siitä jäi minulle ikuinen trauma. Kivunlievitys ja saattohoito eivät olleet silloin vielä sitä tasoa kuin nyt. Isä oli viisi vuotta sodassa. Hän menetti monen muun tavoin elämänsä parhaimmat nuoruusvuodet taistelussa isänmaan ja vapauden puolesta. En osaa tarpeeksi olla siitä kiitollinen.
Tietyillä tavalla olen myös katkera, sillä sota vei isästä paljon hyvää pois. Se oli niin kova kokemus, että jätti iänikuiset jäljet. Kuten moneen muuhunkin.
Minulla on isästä vain hyviä muistoja. Vieläkin muistan, miltä hänen tukkansa tuntui, miltä hän tuoksui, miltä hänen äänensä kuulostii. Hän oli herkkä mies ja ahkera, tunnollinen työmies. Tuntui niin hyvältä tavata vanha tuttu hautausmaalla äsken. Sanoin hänelle, että isän kuolemasta tänään 25 vuotta. Hän muisteli lämpimin sanoin. Aina törmään samaan. Ihmisillä on isästä hyviä muistoja. Se lämmittää mieltä.
Surun kanssa oppii elämään, mutta koskaan suru ei katoa. Jotain oleellista menetin iäksi isän ja äidin kuoleman myötä. Kun saan viedä kukkia heidän haudalleen, tulee hetkeksi olo, että he ovat niin lähellä. Katsovat, miten pojan elämä on mennyt ja itkevät hiljaa niitä suuria epäonnistumisia ja kolhuja, joihin kuopuksensa on saanut raskailla saappailla kompastua.
En minä ydinvoimaa kannata, mutta kun tiedän, että tämä kansa ei halua tinkiä elintasostaan, ei ole tällä haavaa muuta vaihtoehtoa kuin lisäydinvoiman rakentaminen. Sekä teollisuuden että kotitalouksien energian tarve on suuri ja edelleen kasvava. Tuontienergia Venäjältä ei ole kestävä vaihtoehto. Mahdollisimman suuri omavaraisuus aina parempi.
Olisin halunnut Ghanan jatkoon. Rankkarikisan viimeisen potkun tappio Uruguaylle oli kova isku. Kerrankin olisi Afrikan maa saanut menestyä. Olisi sen ansainnut. Kuten Argentiinan tappio Saksalle. Liputin Argentiinan puolesta. Kova oli tappio, peräti luvuin 4-0.
MA 12.7.
Espanja voitti...jes!
Aamulehden yleisönosastossa oli kirjoitus, jossa paheksuttiin helteiden hehkuttamista. Ymmärrän, että riskiryhmille tämä on tukalaa, mutten meinaa tajuta, miksi ärsyyntyä, jos media uutisoi helteitä. Onhan tämä uutinen: näin kuuma ja näin pitkän aikaa. Minä en valita. Olen auringon lapsi ja lataan valosta akkujani. Olenhan terve ja lomalla. Miksi valittaisin? Uimavedetkin ovat niin lämpöisiä, etten muista vastaavaa. Kävin tänään Harjunsalmella pulahtamassa. Ihan kuin ennen vanhaan eli kävin Kuhmoisten Kalholanniemessä katsomassa kesäteatteria (juttumatka) ja matkalla poikkesin Harjunsalmella uimaan. Ennen vanhaan, kun lapset pieniä, he olivat mukana ja muistavat tuon rannan "etanarantana" - näimme siellä nimittäin niin suuren etanan, etten ole ennen moista nähnyt.
Nyt olin yksin.
Illalla olin sitten Korpilahden kesäteatterissa (juttumatka) mutten pulahtanut Päijänteeseen kun kiiidin kahtomaan futiksen loppuottelua - pojan kanssa kahtottiin - ja samalla kirjoitin juttuja.
Yksi kirkkaimmista helmistä elämäni kokemusten helminauhaan liitetettiin viime perjantaina. Lähdimme Savonlinnaan ja kävimme katsomassa Madama Butterflyn. Yötä olimme Ruusuhovissa Rantasalmella - upea paikka!
Aluksi vierastin lähteä oopperajuhlille. Kuin paluu menneisyyteen, joka ei enää palaa. Nuoruuden hauskat hetket, joita Savonlinnassa vietin.
Mutta kannatti. Vaikka etukäteen aattelin, ettei Butterfly voi toimia linnassa, niin esitys valloitti. Tunteet vyöryivät ja kyllä siinä nenäliinaa olisi tarvittu mutta pyyhin käteen. Ohjaus toimi herkkyydessään ja minimalistisuudessaan korostaen päähenkilön elämän traagisuutta. Se tuli korostetuksi Pinkertonin kautta, josta oli tehty häikäilemätön peto, jolle nuori neito on vain saalis nautittavaksi.
Kapellimestari sai orkesterin ja solistit loistavaan dialogiin, jossa orkestraatio ei jyrännyt laulun päälle kertaakaan. Tempot olivat kohdallaan ja nyanssit tulivat esille. Koskaan ennen - vaikka olen kyseistä teosta livenäkin nähnyt- en ole tajunnut Madama Butterflyn musiikin kauneutta näin voimallisesti.
Nimiroolin laulanut Mina Yamazaki valloitti. Hyvä muusikko, mutta myös kehonkieli oli loistelias. Hän eläytyi vaativaan rooliinsa valtavalla intensiteetillä. Tyttömäinen olemus teki hänestä varsin uskottavan tähän suureen rooliin, jossa sopraano joutuu näyttelemään noin 15-vuotiasta japanilaisneitoa.
Madama Butterfly on sopraanon ooppera. Jos se lenkki pettää, koko peli on menetetty.
Oopperan loppuhan on häikäisevä tuskassaan. Butterfly odottaa Pinkertonia Amerikasta takaisin. Odottanut uskollisesti jo vuosia. Suku hylännyt. Kuulee, että vihdoin Pinkertonin laiva saapuu. Uskoo perheidylliin ja selittää pojalleen, että isi tulee ja vie heidät Amerikkaan. Näkee unta perheidyllistä.
Aamulla tuleekin Kate Pinkerton - odotetun miehen amerikkalaisvaimo joka haluaa hakea Butterflyn ainoan, pienen pojan.
Näiden tunteiden vallassa sopraanon on vielä laulettava vaativa ja komea aaria, jossa hän jättää jäähyväiset pienelle pojalleen ennen harakiria.
- Parempi kuolla kunniallisesti kuin elää kunniattomana, Butterfly sanoo.
Yamazakin kunto kesti loppuun asti. Loppuaplodit olivat raivoisat - eivätkä suotta.
Oli mukavaa olla pitkästä aikaa jossain kaksin ja jakaa tuo upea kulttuurikokemus Anjan kanssa. Erityisen upeata siksi, että hän piti kokemastaan.
Näyttämön tunteet ja musiikin voima vyöryivät meidän sydämiimme Olavinlinnan turvallisten muurien sisällä. Helle hyväili, musiikki helli, tunteet nousivat pintaan.
Suomen suvi oli kauneimmillaan.
KE 14.7.
Tunnit kuluvat. Hitaasti. Mitään ei tapahdu. Tulee mieleen Becketin näytelmän Huomenna hän tulee -tunnelma tai Kilven Alastalon salissa miljöökuvaus....tämmöisiä päiviä on. Kai pitääkin olla. Mutten ymmärrä, miksi?
Että mua ottaa aivoon tuo auto! Siitä ei ole kuin harmia. Osaispas edes itse tehdä jotain remonttia, mutta kun on aina pyydettävä apua ja ostettava palvelut. Onneksi tuo poika auttanut ja osaakin. Ahkera nuori mies. Ja mukava. Tulllut isäänsä.
Nykyään ajan parranajon yhteydessä myös korvat. Minen ymmärrä, minkä takia noita karvoja kasvaa nykyään joka paikasta. Nenästäkin niin, ettei kerkiä kuin leikkelemään. Nuo korvatupsut ovat naurettavat. Mää sanoinkin Anjalle, että olen ollut edellisessä elämässäni ilves.
Oli kiva käydä eilen lapsuutensa uimarannassa nuorimmaisen ja pojan kanssa. Nauroinkiiin niin, etten ole vähään aikaan Jämsässä niin naurattanut. Tämä on totisempaa touhua täällä kuin Tampereella.
Nyt kaipaisin Pecorinoa, makua Toscanasta.
LA 17.7.
Moni suomalainen taiteilija on kuvannut Suomen luontoa nimenomaan kesällä, mm. ainoa Nobel-kirjailijamme F.E.Sillanpää, jonka tuotantoon tutustuin tarkemmin kirjallisuuden opinnoissa.
Sillanpään romaaneista mm. Ihmisiä suviyössä tuo esiin hänen vahvan kohtalouskonsa ja kosmisen tarkastelukulmansa, jossa hän kertoilee yhden kesäisen yön tapahtumista laajalla alueella. Siinä ehtii tapahtua elämän koko kirjo. Yksi syntyy, tonen kuolee. Kauniin sykkivän suviyön keskellle mahtuu iloa, huolta, murhetta, rakkautta. Juuri sitä, mitä elämä todellisuudessa on.
Vaikuttanein Sillanpään teoksista on mielestäni Hurskas kurjuus, jossa luontokuvaukseen yhtyy yksilön ja luonon välisen suhteen voimakkuus sekä jopa yhteiskunnallista kannanottoa katovuosi -teeman kautta.
Tämä tuli mieleeni tänään, kun istuimme yhdessä Pyynikintorin laidalla. Meille tärkeänä päivänä tajusin siinä, että yksi manselainen agora voi pitää sisällään niin paljon.
Omaan elämääni tuo maisema on jäänyt mieleen siitä, että sen laitamilla vietin ensimmäisen tamperelaisen yöni. Olin pieni poika ja lähdin isän ja äidin kanssa Paunun pikavuorolla sukulaisiin Tampereelle. Hilja-täti ja Paavo asuivat Lyseokadulla, joka nyt on muuten F.E. Sillanpään katu. Muistan tarkkaan hissin, porraskäytävän, Hilja-tädin jäähyväiset, lipunmyyjän silmäniskun Paavo-sedälle. Se oli kaikki niin jännittävää.
Kivenheiton päässä rakennus, jossa suoritin opiskeluaikanani suomen kielen, kasvatustieteiden ja ainedidaktiikan opinnot. Siinä nyt tyttäreni Maijan koulu.
Siinä toisella puolella lyseon portailla Anja hehkui nuorena ylioppilaana. Vuosia myöhemmin. Siinä torin laidalla hän leikki lapsena. Silloinko, kun olin sukulaisissa käymässä? Sen torin poikki kävelin opiskeluaikana monet kerrat. Vuosia myöhemmin. Siltä torilta lähdimme bussilla Hämyslavalle vuosi sitten.
Sen torin laidalla saimme olla tänään yhdessä. Vuosien jälkeen. Juuri Anjan kansallismaisemassa, johoin Himoksen takaa tulevan mehtäkylän miehen elämäntarinat kuroutuvat taas omalla tavallaan. Sen torin laidalta oli hyvä pinkaista Pyynikille, kesän sydämeen ja muistojen ytimeen.
Muistot ovat osa elämäämme. Ne kantavat ja antavat voimia.
Mutta elämä ei saa olla pelkkää muistelua, vaan tämän päivän hoitamista ja vaalimista sekä tulevaisuuden rakentamista.
MA 19.7.
Muistan kuin eilisen päivän, kun olin tätä ennen Messukylän golf-kentällä. Se oli heinäkuun lopussa kaksi vuotta sitten. Olin pojan kanssa silloin yötä sukulaisissa Kangasallla. Siihen reissuun liittyy paljon muistoja.
Nyt oli jälleen kaunis suomalainen kesäilta. Caddienä mää vain olin. Tai pikemminkin olin tiin kantaja. Mutta jotenkin mä nautin olostani. Poika pelasi ja vävy ja tytär myöskin. Oli mukavaa yhdessä. Sitä manselaista kenttää kiertäessä tuli jälleen niin rento ja hyvä olo.
Kävimme illan vilakalla vielä pulahtamassa uimaan Hervantajärvessä. Siellä en ole vielä uinutkaan. Hervannan Suolijärvellä olen ollut. Tosin talvella ja yli 20 vuotta sitten, kun tehtiin joku hiihtopätkä Pikkukakkoseen.
Muistin muuten vihdoin ostaa Lielahdesta pölypusseja. Ostin siellä yhden suurkaupan avajaisista tarjouspölynimurin, johon en ole löytänyt pusseja mistään muusta kaupasta. Ne pölypussit maksoivatkin kolmanneksen siitä, mikä koko imuri. Nyt ymmärrän jälleen asteen verran enemmän bisnesmaailman lainalaisuuksista. Tosin siinä on mun loppuelämäni pölypussit.
Olen nyt yrittänyt aktivoitua ja pitää vähän yhtyettä ystäviin ja sukulaisiinkin. Eilen kahveilla hyvän ystäväni (ent. kollega) Petterin ja vaimonsa kanssa, sitten kävin moikkaamassa kolmea iäkästä tätiä peräkanaa, tänään taas kahveilla hyvän ystävän ja mutkan takaa "sukulaisen" Eiran kanssa. Mukava ollut rupatella ja vaihtaa kuulumisia.
Entiset oppilaani jaksavat tuoda elämääni iloa. Mukava, kun jaksavat pitää yhteyttä.
SU 25.7.
En ole ennen ollut Hervannan kirkossa. Se edustaa modernia kirkkoarkkitehtuuria, jonka hienoutta olen liian maalainen ja tyhmä ymmärtämään. Vuonna 1979 valmistuneen kirkon ovat suunnitelleet Raili ja Reima Pietilä.
Oli kieltämättä mukava istua yhdessä kirkossa. Tänään oli messu eli ehtoollisjumalanpalvelus. Saarna oli mielenkiintoinen. Piti ainakin todella hereillä, vaikken kyllä allekirjoita kaikkea sitä, mitä kuulin. Saarnan sijaan se oli enempikin teologinen esitelmä tai vielä enemmän yhteiskunnallinen, terävä kannanotto
Vähän erilaista kirkkopyhää luterilaisen Suomen Tampereella kuin Pyhän Jaakobin päivä kuin Espanjassa, jossa muisteltu kansan suojeluspyhimystä. Eikös se Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti vie juuri Pyhän Jaakobin haudalle?
Mä tykkäsin kovasti teologiasta oppiaineena, mutten suorittanut siitä kuin appron. Olisin mieluusti jatkanut pitemmälle, mutta pelkäsin sitä vieraskielistä tenttikirjallisuutta. Erityisesti Kyllikki Tiensuun kirkkohistorian luennot ja Risto Lauhan eksegetiikan luennot olivat vaikuttavia. Tiensuun luennolla mm. lauloimme kerran virren 600, josta on tullut yksi lempivirsistäni. Se taas johtuu virren sanoittaneen saksalasiteologin henkilöhistoriasta ja kohtalosta.
Mietin tuossa omien kokemusten pohjalta - ehkä saarnakin kirvoitti mieltäni - miten maailma muttunut. Ennen varoin teiden pientareilla käärmeitä. Nyt jos menen hakemaan metsämansikoita tai ottamaan jotain kukkaa tien pientareelta, saa kai enemmänkin varoa, ettei astu huumeruiskuun. Tosin tienvarren marjoja ei kai voi lyijyn takia edes syödä.
Rantaväylällä liikennettä hidasti tänään tavallista useampi mopoauto. Ennen vanhaan mopoautoa käyttivät liikantarajoitteiset. Se oli inva-kulkuneuvo. Nyt se on nuorten käyttämä menopeli, joka on statussymboli.
Ennen mentiin kylään, kun haluttiin. Ainakin meilläpäin. Nyt pitää sopiva jo kauan etukäteen, millon sopii itselle tahi vastaanottavalle osapuolelle. Aikakäsitteemme on muuttunut. Samalla vuorokauden kierto on muuttunut. Arki ottanut lisää tunteja iltayöstä, yöstä, aamuyöstä. Aamu venynyt myöhemmäksi.
Ennen teatteriarvosteluunkin mahtui tekstiä. Nyt pitää survoa kaikki niin pieneen tilaan, että on melkein kuin tv-uutista kirjoittaisi.
Ennen tähän aikaan kesästä olin marjamehtässä. Nyt notkun tietokoneella tehden facebookin testejä, joiden mukaan olen milloin banaani tai Iines Ankka.
Olipa Jämsässä taas ruuhkaa. Himoksen folk-festarit, Kansanopiston seurat ja Kilpakorven ravit toivat viikonlopuksi pitkääääälti yli 10 000 turistia. Huomasi tuossa 9-tien ympyrässä illalla, että jonoa oli. Ja ensi viikonvaihde vielä pahempi, kun suurajot.
Viime päiviin mahtuu paljon ja suurin osa yksityiselämään kuuluvaa. Vipotiinan menestys kuninkuusraveissa hieno asia koko Jämsälle. Terkut ja onnittelut Juvosille! Sen tahdon päiväkirjassani jakaa, että oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa muusikkoystävä Jonas ja tavata vielä vaimonsa ja tyttärensäkin. Kyllä siinä muisteltiin mitä on tullut menneinä vuosina musisoitua. Ja onhan sitä totisesti tullut. Sen energian ja itseluottamuksen kun saisi vielä takaisin.
Yhtenä päivänä olin pojan kanssa talkoohommissa. Kävimme auttamassa tuttua pariskuntaa ja siitä tulikin todella mukava päivä. Tuli tehtyä kunnon töitä ja tehdystä työstä tuli todella hyvä mieli. Ja oli mukava tehdä yhdessä pojan kanssa. Ja mukava oli käydä myös lähisukulaisissa kyläilemässä viikolla. Oli mukava ilta!
Huh...osaa tuo Ruggiero Raimondi myös koomista ooppeeraa tehdä...tässä samalla kahtelen Teemalta Donizettin Don Pasqualea...lopussahan sopraano laulaa nimihenkilöllle, että vain todellinen tomppeli haluaa vihille korkeassa iässä.
Don Pasquale on Ruusuritari toisinpäin eli tässä Don Pasquale luovuttaa nuoren rakastettunsa ikäiselleen. Sama Ruusuritarissa, mutta siinä nainen luopujana.a
LA 31.7.
Kalevan Siwassa ryöstö. Hyi olkoon. Että kehtaavat.
Aina riittää tutustumista tässä lähialueellakin. Purnun näyttely on mielenkiintoinen. Oli mukava tutustua orivesiläislähtöisen Aimo Tukiaisen luomistyön mukana syntyneeseen taidekehtoon.
Ja Finlaysonin palatsin terassilla saa hyvää ruokaa - ja kauniissa ympäristössä.
Naureskelin Anjalle, että musta tullut extraosa-aikaeläkeläinen. Teen nyt töitä vain torstaisin. Toissa torstaina olin pojan kanssa talkoohommissa ja nyt torstaina pistettiin yhdessä Kaarilan pihaa kuntoon ja ruvettiin entisöimään puutarhakalusteita. Että työn jälki olikin nättiä ja mieltä palkitsevaa.
Kaipaan helteitä. Ollut ihana kesä. Käyty välillä useampaankin kertaan uimassa päivän aikana. Kyllä on Pyhäjärven vesikin sitten lämmintä.
Tänään Keski-Suomessa pörräävät ralliautot, mikä tietää, että liikenne jumissa.
<< Takaisin arkistoon
|
|
