| |
KE 2.7.
Almanakan mukaan on keskikesä, mutta valo - lähinnä en puute ja niukkuus - ei kerro, mitä vuodenaikaa elämme. Näin synkkää kesää en ole eläissäni kokenut. Valoja pidettävä sisälläkin. Paksu pilviverho vuotaa ja valuu koko ajan vettä. Kylmyys ja kosteus on kangistanut niveleni niin, etten ole eläissäni ollut näin kankea. Jopa portaiden kävely ottaa voimille. Eilen illalla kävin pariin viikkoon eka kerran pyöräilemässä, kun ei satanut (ihme kyllä). Otti koville. Todella.
Kun tämän päivän jaksaisi kärsiä. Huomenna pitäisi olla jo lämmintä. Pakko myöntää, ettei tämä ikääntyminen ole niin lystiä kuin moni ehkä luulee. Erilaiset vaivat ja kolotukset tuovat pajon rajoituksia siihen kaikkeen, mitä on tottunut tekemään aiemmin.
Olen aina ollut Eurooppa-aatteen mies ja uskonut ja luottanut EU:n ideaan huolimatta niistä vaikeuksista ja haasteista, mitä unionilla on. Suomi on maksumies, mutta paljon Suomi on jäsenyyden myötä myös saanut etuja ja hyötyjä unionin jäsenyydestä.
Mutta nyt....Olli Rehn on valittu EU-parlamentin varapuhemieheksi. Hieno homma sinällään. Mutta kun näitä varapuhemiehiä on 14!!! Onkohan tuo jo vähän liioiittelua. Voisiko varapuhemiespalkkioita ja koko tittelin statusta säästää inflaatiolta vähentämällä puhemiehistön määrää. Tuntuu maallikosta ihan mahdottomalta, että puhemiehistöön kuuluu 15 ihmistä.
PE 4.7.
Onneksi olkoon, Yhdysvallat, itsenäisyyspäivän johdosta!
Kesäkuu mennyt depressiivisessä matelussa. Ja syynä on sää! Ja vihdoinkin jo aurinkoa! Ei vieläkään ihan semmoista heleintä kuumaa ja kuivaa, mutta sentään auringonvaloa ja lämpöä - jes!
Se hyvä puoli tässä ollut, että olen saanut paljon luettua. Nyt menee Henri Troyatin kirja Anton Tsehovin elämästä. Saan paljon uutta tietoa ja syvyyttä ymmärtää Tsehovon näytelmiä, joista olen aina tykännyt. Yhdessä olen jopa näytellytkin aikanaan. Se oli pienoisnäytelmä Kosinta. Oli upea työryhmä ja kävimme jopa Berliinissä asti sitä esittämässä.
Olemme seuranneet kotona aivan upeata brittisarjaa The White Queen. Se sijoittuu ruusujen sodan aikaiseen Englantiin. Uppouduin täysin Englannin historiaan ja olen selvittänyt kuumeisesti, kuka olikaan Edward IV, keitä olivat Yorkit ja keitä Lancasterit, kuka olikaan Katariina Anjoulainen ja kuka olikaan Henrik Tudor, Margaret Beaufort, Elisabeth Woodwille etc.
Historia on upeata!
Tässä samalla on siis yhdistynyt kolme eri kulttuuria, joihin olen tutustunut: Englannin keskiajan loppu ja uuden ajan alku, Venäjän tsaarinajan loppuvaiheiden historia ja kulttuuri sekä meidän aikamme jalkapallohuuma.
MA 7.7.
Tänään oli juuri semmoinen lämmin kesäinen päivä, mitä olen tähän asti odottanut tunti tunnilta - minuutti minuutilta.
Miten kaunista oli Iidesjärven rannassa kävellä. Ja miten upeata oli Nekalan pitkän puiston vilpoissessa katveessa. Kun monta rivillistä ylväitä lehmuksia siivilöi voimallisen suvivalon jännittävän hämärään ja vilpoiseen muotoon. Sanoinkin Anjalle, että tämähän on kuin Berliinissä: "Unter den Linden" - lehmusten alla.
Näin kauniina päivinä kaikki arkiset lähiseudun tienoot näyttävät yhtäkkiä upeilta. Ehkä syynsä silläkin, että on aikaa viipyillä, niitä katsella ja aistia.Harva tietää, uskaa tai oivaltaa, mitä elämyksiä voi löytää Nekalan ja Viinikan katuja ja puistoja kulkiessa. Palanen kaikkein kauneinta Tamperetta.
Olen niin nöyrästi kiitollinen, että olen pitkästä aikaa jaksanut keskittyä vaativaan lukemisen harrastamiseen - kuten myös pitkiin elokuviin.
Aina mielenkiintoinen 1800-luku saa jokaisen varmasti syttymään. Tsehovin elämää luen edelleenkin. Miten hyvin kirjasta välittyy ajankuvaa Aleksanteri III:n ja Aleksanteri II:n ajan Venäjästä ja miten paljon huomaan, että mikään ei ole lopulta muuttunut. Vaikka toki Venäjällä on paljon muuttunut, mutta paljon on vielä ihan samaa. Vaikka tässä aikaa mennyt yli sata vuotta.
Sen sijaan Ollikaisen romaani Nälkävuosi, joka kuvaa 1860-luvun Suomea on pääosin semmoista Suomea, mitä en enää tunne.
Onko tietty staattisuus suurvallan ominaispiirre? Sitä mietin, kun katsoimme eilen illalla elokuvan nuoren kuningatar Viktorian valtaannoususta ja alkutaipaleesta Britannian kuningattarena. Paljonko on vielä Britanniassa sitä, mikä oli hänen hallitsijakaudellaan ja paljonko on muuttunut? Joka tapauksessa kun puhumme Victoriasta, puhumme myös hänen puolisostaan prinssi Albertista ja heidän yhdeksästä lapsestaan myöskin. Ja puhumme samalla hallitsijasta, joka oli pisimpään Britannian hallitsija mitä tähan asti on ollut. Ainoastaan Elisabeth II saattaa tuon muistaakseni 61-vuotisen hallitsijajakson murtaa loppukesästä v. 2015 - jos nyt yhtäkkiä oikein muisatn.
LA 12.7.
Minen ymmärrä tuota Seinäjoen touhua. Tangosovitukset osin outoja. Tempot välistä niin hitaita, että Chopinin surumarssikin tuntuu polokalta. Ja From Russia with Love....onko se siis tosiaan tango. Nyt kuulen sitä tangoksi väännettävän.
Hei - ovatko nämä laulukisat vai kauneuskisat?
Miksi sotkea hienon taiteilijan, Laila Kinnusen, muisto tämän tangohommelin kanssa? Tango oli vain yksi pieni osa Kinnusen valtavan laajaa skaalaa. Hänethän tunnetaan mm. jazzlaulajana ja erittäin kielitaitoisena vokalistina.
Ja tämä pisteytys...miten menevät säännöt. En tajua.
Aha...nyt siis kaksi valittiin finaaliin ja kisan ratkaisee duetto....sääliksi käy tuota miestä, kun joutuu tulemaan yleisön eteen Tiimarista ostettu alumiinifoliokruunu päässä. Tämähän kuin jostain leikistä...enää puuuttuu valkoinen ratsu, jolla kruunupää ratsastaisi lavalle. Ennemmäin kahtelen laadukasta The White Queen -sarjaa, jos haluan katsella kruuunpäitä.
Täh!!! Ai duetto....eihän tuo ole duettoa kuuna kullan valakiana nähnyt eikä kuullut. Tuohan on vuorolaulu. Vuoron perään fraasi fraasilta Tulisuudelmaa.....eikä voi olla totta, nyt se se sama Tiimarin alesta ostetulla kruunulla koristeltu mies tulee ja laulaaa toisen naisen kanssa sen saman laulun.
No nih...taas tuli uusi kuninkaallinen tähän tasavaltaan. Britanniassa on aina vaan Elisabeth, mutta meillä on joka vuosi uusi kunkku ja uusi kuningatar. Joka muuten tämä viimeksi mainittu on nyt Kustaa III:n perustamstaa kaupungista, Tampereelta.
Voihan omena ja valtikka ja coronation chair!
SU 20.7.
Minä olin ensimmäistä kertaa elämässäni jatsijuhlissa. Porissa. Anja osti lipun.En minä olisi saanut aikaiseksi lähteä. En ole oikein vestivaali-ihmisiä.
Paunulaisella mentiin ja menomatkalla seleveni, että paluukyyti lähtee klo 02. Ajatelin, että on tässä päivässä pituutta, kun sentään aamupäivällä lähdettiin, mutta eiköhän tuo retkimielellä mene. Onneksi hyvää keliä luvattu.
Minen Poria tunne mutta ei se niin iso ollut, ettei nyt vähän tutuksi tullut. Mauri Pekkariseen törmäsin, kun juoksi kännykkä korvalla korttelia ympäri. On siinä energinen mies. Paikalliset terassiviihtyjätkin bongasivat Pekkarisen ja siinähän oli ilo ylimmillään, kun nousuhumalansa siivittäminä hehkuttivat:
- Moi, moi, Mauriiiiii, tuu tänne.....tarjoon kaljan.
Ajattelin, ettei ole helppoa tuolla Pekkarisellakaan.
Sitten valuimme massan mukana kohti sitä Koota. Eli kuuluisaa Kirjurinluotoa. Siellä ei ole katvipaikkaa ollenkaan, vaan jokapuolelle helottaa aurinko. Anjaa vähän heikotti, mutta hyvinhän tuo "valtaistuimellaan" pärjäsi. Osti nimittäin semmoisen tavallista paremman retkituolin, jota ystävällisesti kannoin, kun oli hälle helpompi istua siinä kuin maassa. Ei oikein pääsisikään alas ja ylös, kun polvi vammautui. Sen vuoksi otimme koko Porin reissun hyvin varovasti.
Musiikki meni läpi kehon. Kirjaimellisesti. En ymmärrä, miksi pitää olla niin kovallaan. Etsiskelin jo jatsien jatkojohtoa, että jossakinhan sen täytyy olla ja tempaisen sen pois pistorasiasta, jos käyvät volyymit jo hengen päälle. Anja antoi onneksi korvatulpat.
Minen ole kovin musikaalinen, joten en oikein ymmärtänyt mistään mitään, mutta olipahan kahtelemista. Muutama musiikin ystävä nautti musiikin lisäksi myös virvoketta siihen tahtiin, että joko kaverit tai vaimo auttoivat sankarin vestivaalialueelta ulos. Ajattelin, että kyllä on suomalainen nainen venyvää sorttia, kun jaksaa röhköänsä raahata, vaikka meinaa alle lyyhistyä.
Illlan tähti oli semmoinen duo Briteistä. Vähän kuin meidän Matti ja Teppo. Se toinen lauloi koko ajan ja toinen oli vain laulavinaan. Tosin se hiljainen mies soitteli koko ajan. Ja vaatteita vaihtoivat tiuhaan tahtiin. Kaikenmaailman kiiluvaisia ja kuvia säikehti lavalla. Välillä siihen tuli saunavihta, joka hyppi hyppykepillä ja välillä kaksi sonnin päähän pukeutunutta miestä veivasi, kunnes se laulava kaveri pisti punaisen takin ja rusetin ja semmoisen pahvisen pienen tötterönsä päähän. Näytti ihan Indonesian entiseltä presidentti Sukarnolta.
Paluumatka alkoikin oudosti. Bussin vieressä oli iso tilataksi, jossa oli pääosin miespuolisia nuorehkoja vestivaalivieraita. Se yksi mies päätti heittää paidan pois. Ja kohta housut. Ja sitten vielä alushousut, kunnes hän ikävä kyllä päätti esittää vielä ilmeisesti omasta mielestään eroottisen tanssin siinä taksin valojen edessä.
En pelkästään hävennyt vaan lähes voin pahoin.
Mutta niin meinasi tehdä bussistamme moni muukin. Mutta ihan eri syistä. Kuljettaja oikein kuulutti, että jos on niitä, jotka nauttineet päivän mittaan muutakin kuin musiikkia siihen tahtiin, että mainaa tulla samaa tietä ulos kuin mistä mennyt sisäänkin, niiin pitää hakea matkaa varten kuljettajalta pussi. Hohhoijaaa....Englannin historiassa oli 1700-luvulla Yrjöjen aika, mutta en sitä kyllä kaivannut tuohon aamuöiseen bussimatkaan Pori-Tampere.
Onneksi bussimatka meni hyvin ja pääsimme vielä Paunun tallille asti. Siitä sitten aamuöistä kävelyä halki kesäisen Nekalan. Anja ontui ja minä kannoin tuolia selässäni. Linnut visersivät. Kukat kukkivat. Taksi ajoi ohi ja toinen vastaan. Olo oli onnellinen, kun pääsi aamuviideltä nukkumaan.
Taas tuli uusi kokemus lisää!
MA 21.7.
Minä tykkäsin Kullervosta.
Kahtottiin koko suora lähetys Savonlinnan oopperajuhlilta. Anja tosin näpläsi puhelintaan koko ajan ja tiesin, ettei ole ihan hänen suurinta herkkuaan. Mutta eipäs tuo reilun kolmen tunnin aikana poiskaan siitä lähtenyt.
Komeaa musiikkia, hienoja näyttämökuvia. Kari Heiskanen on varmasti vaativa ohjaaja. Se näkyy kädenjäljestä, mikä on todella hyvä.
Kuinka hienoja ääniä meillä onkaan. Olen niin tippunut kehityksen kelkasta, että eihän miehityksessä ollut enää mulle montakaan tuttua nimeä. Ja kun kuoroa kuvattiin, niin vain yhden tutun näköisen tunnistin.
Ennen kävin Savonlinnassa kesäisin ja talvisin, syksyin ja keväin. Ja oopperajuhlillakin monet, monet kerrat. Joskus kolmekin kertaa kesässä. Enää ei ole tullut käytyä. Paitsi viime kesänä, kun sain synttärilahjaksi liput. Aika aikaansa kutakin.
Mutta itse Kullervon tarina. Mikä tragedia. Antiikista löytyy ehkä vastaavaa tai Shakespearen suurista tragedioista, mutta eihän Macbethistä tai kuningas Learistakaan löydy tämänkaltaista draamaa. Miissä kaikki kaunis kuolee. Kimmo on ainoa positiivisuuden tuoja.
Hieno tulkinta, hienoja tekijöitä.Erityisesti jäivät mieleni syövereihin Maria Ylipää, Ville Rusanen, Tuija Knihtilä ja tietenkin Tommi Hakala.
Ja mikä määrä näitä kullervoja meidän ajastamme löytyykään. Kuten väliajalla haastateltu Marianne Heikkiläkin sanoi. Taitaa sillä ihmisellä olla arvot kohdallaan.Tykkäsin.
TO 24.7.
Ei jonoja baggage droppiin eikä turvatarkastukseen. Ihana olle Hki-Vantaan kentällä näin keskipäivän aikaan kun tilaa. Siisti tämä lentoasema on. Ja kallis! Mutta kohta matkaan ja mukavassa seurassaa kun lähden tyttären, vävyn ja poikani kera kohti matkailuhimoni Mekkaa eli Berliiniin.<
Mutta kuten saksan kielen tuktija, 10 vuotta mua myöhemmin syntynyt Mia Raitaniemi Aamulehdessä sanoi:
- Suosikkikaupunkini on Berliini. Koska se on joka kerta erilainen.
SU 27.7.
Täällä Berliini. On kuuma. On helpompi istua täällä maan päällä menevässä S-junassa kuin tulikuumassa metrossa.
Olemme matkalla Oranienburgiin. Siellä kohteenamme on Sachsenhausenin keskityleiri museo. Olen itse käynyt siellä aikanaan oppilaiden kanssa noin 20 vuotta sitten, kun vedin elämäni ensimmäistä leirikoulua.
On täysin tuuleton ja tosi lämmin keli talsia ison keskitysleirialueen kenttää. Saavat nuo nuoret hyvän tuntuman, kuinka kammottava paikka se on ollut aikanaan.
Tämä oli muistaakseni ensimmäinen natsi-Saksan keskitysleiri ja täältä käsin johdettiin koko keskitysleiriverkostoa, koska ylin hallinto ja johto toimi juuri Sachsenhausenin leirillä.
Ja tämä toimi vielä sodan jälkeenkin, mutta sitten jo valloittajan eli Neuvostoliiton vankileirinä.
MA 28.7.
Jo Jörn Donner aikoinaan Berliini-raportissaan (juu, mulla on se kirja tietenkin) antoi hyvän yleiskuvan Berliinin monipuolisuudesta ja moniulotteisuudesta. Donner kirjoittaa mm. että "missä muussa kaupungissa saan viinaa ja naista ympäri vuorokauden".
Jokainen minut tunteva tietää, että Donnerin provokatiivinen heitto ei kyllä istu minun arvomaailmaani, vaan Berliini antaa mulle ihan muita asioita, mutta uskon, että tuokin totta on tässä kaupungissa, joka on runsauden sarvi, kulttuurin ja historian suuri aarreaitta. Tämä kaupunki kätkee kaikessa rumuudessaan sisälleen paljon kaunista.
Missä muussa suurkaupungissa Euroopassa voin viettää täydellisen maalaispäivän ja mennä yli kilometrin pituiselle hiekkarannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa? Berliinissä voin. Samoin kuin tehdä pienen risteilyn sisävesilaivalla.
Tällä kertaa uutena tuttavuutena tutustun Spandaun kaupunginosaan. Se on kuin pieni idyllinen kylä keskellä tätä kaikkea suuruutta. Nätti. Kodikas.
Vein nuoret muurimuseoon. Kuuma kuin pätsissä, mutta ainahan tuo muurin historia pistää miettimään kylmän sodan mielettömyyttä. Etenkin nyt, kun maailmanpolitiikka kolistelee jälleen kylmän sodan portteja.
<< Takaisin arkistoon
|
|
