| |
SU 1.2.
Meinasimme kuolla Anjan kanssa nauruun perjantaina, kun kävin sovittamassa oopperan pukua. Siinä mä seisoin puolialasti laihana luikkuna ison peilin edessä villasukat jalassa ja pistin mustaa samettipolvihousua jalkaan ja yritin näyttää niin Guardi di Spagna -mieheltä. Ne villasukat pitivät realismin esillä. Ja vielä viittaakin sovitin, mutta villasukista en luopunut. Kylymät lattiat ja laiha ruho, niin pakko oli varjella ihteänsä vilukaiselta.
Valtuuston kokous jatkuu huomenna. Jatkukoon pois. Näillä näkymin minua tarvitaan enemmän oopperan harkoissa. En ymmärrä, miten yhteisten asioiden hoitaminen voi mennä näin tukkoisen vaikeaksi. Jo kaksi ylipitkää valtuuston kokousta! Näinkö me luomme paremman Jämsän? Yritän olla maltillinen ja muistaa, että elämässä on muutakin kuin lautakuntapaikat. Ainakin minun elämässäni. Ihmissuhteet ne tärkeimmät asiat kuitenkin ovat.
Alkava viikko on tukkoinen. Maanantaista torstaihin pitäisi olla joka ilta Tampere-talossa harkoissa ja perjantai ja lauantai menevät Historia -päivillä Lahdessa. En olekaan pariin vuoteen ko. päiviin osallistunut, joten on korkea aika, jotta pysyy oman tieteenalansa kehityksessä mukana. Tällä kertaa päivät avaa pääministeri Vanhanen. Esillä on mm. Talvisota -teema ja nationalismi. Luennot ovat jälleen ennakko-ohjelman mukaisesti korkeatasoisia ja itseäni kiinnostaa jo etukäteen tohtori Lasse Laaksosen luento sodan johdon henkilösuhteista sekä Matti Klingen luento Mannerheimista. Ja päivillä voi kuunnella också på svenska, sillä nyt on myös den svenskspråkiga delen.
Sitten lauantai-iltana taas Tampereelle, kun pyhänä on kuuden tunnin orkkaharjoitus.
Ajokilometrejä tulee ensi viikolla paljon ja samaan aikaan alkaa uusi jakso opetusta ja koeviikon jäljiltä kokeita paljon korjattavana. Mikkoa pidän mukana ja jos ei seuraa harkkoja, niin on sen aikaa Maijalla ja Samilla.
Ja iloisia italiankielisiä sanoja myös opeteltavana Don Carlokseen. En ole vielä ulkoa oppinut. Iän myötä oppimistahti on muuttunut.
Hyvä, että on muutakin haastetta kuin kuntapolitiikka.
Tänä iltana vietämme Mikon kanssa kuitenkin leppoisaa leffailtaa. Vuokraamme hauskan farssielokuvan ja ostamme vähän dipattavia vihanneksia ja juureksia. Nautimme elokuvasta ja terveellisestä syötävästä ja pyrimme menemmään aikaisin nukkumaan.
KE 4.2.
Onneksi olkoon, J+J -teatteri, joka on valittu vuoden harrastajateatteriksi. Valinta on osunut kohdalleen! Pitkään olen seurannut J+J:n kehitystä, mikä on ollut koko ajan kasvuhakuinen sekä yleisömäärien ja tuotannon volyymin että myös taiteellisen tason suhteen. Olin aikanaan itse perustamassa ammattijohtoista harrastajateatteria ja ensimmäisenä ohjaajana oli mainio Arto Minkkinen. Päätin silloin, että kun toiminta lähtee käyntiin, vetäydyn ja sen olen onnistunut tekemään. Juha Kuosmasen pitkä ohjaajakausi on ollut menestyksekäs, mutta yhtään heikkoa lenkkiä ei ole ollut J+J:n ohjaajien ja puheenjohtajien komeassa listassa. Jos nyt esille nostan vaikka Kaarina Juurisen ja Timo Valtakosken teatterin puheenjohtajina. Monta mieleen painuvaa esitystä olen nähnyt kuten Bernarda Alban talon, Huojuvan talon, Hakolan Riston Irwin - näytelmän sekä hyvin tehdyn farssin Munaako herra ministeri. Lastenteatteri ollut oma lukunsa ja esim. viimeksi tehty Kaislikossa suhisee oli verraton.Olen ylpeä, että poikani Mikko näyttelee J+J:n nuorten riveissä.
Kahtena iltana ollut Don Carloksen näyttämöharkat. Lorenzo Fonda on monitoiminen mies. Paitsi ohjaa, myös lavastaa ja puvustaa teoksen. Mukanaan hänellä kolme muuta italialaista, joista yksi tulkkaa englanniksi, yksi ilm. apulaisohjaaja (häärää Signor Fondaa enempi näyttämöllä, kun itse Fonda seuraa katsomosta) ja yksi ilm. koreografi. Lisäksi suomalaisassistenttina siis Parkkisen Tuomas.
Pienet ovat nämä ympyrät, kun kapellimestaria on harkoissa nyt tuurannut Hiekkapellon Jari. Siis Sirkan (Parviaisen)mies. Olenhan mä Jarin kanssa töitä tehnyt ja mm. niitä harvoja, joka on soittanut Merikannon Myrskylinnun ja olen saanut sen Jarin kanssa esittää. Toinen pianisti oli muuten Unkarissa se mukava Attila, joka oli sen verran virtuositeettinen pianisti, että myös soitti Myrskylintua, joka edellyttää toki teknistä taitavuutta muusikolta.
Koko ajan kuulen ympärillä todella upeita ääniä. Täytyy sanoa, että Tampereen Oopperan kuoron taso on hyvä. Kuorosta löytyy ihan solistisia ääniaineksia. Mm. Elisabethiä ja Ebolia harkoissa paikkaavat naisäänet ovat kuoron riveistä.
Kyllä tällä iällä käy raskaaksi ajaa koulupäivän jälkeen Tampereelle ja takaisin. Myönnän ihan avoimesti, että en ole nuori enää. Enkä voi edes lisätä, että vaikkei päälle päin uskoisi. Mieltäni yritän nuorena pitää ja sitä auttaa monet kivat ja ihanat asiat, vaikkakin tuntuu synniltä käydä iltasella Tampereella ja ilta jää vain oopperaharkkojen varaan. Sekin kivaa, mutta vielä mukavampiakin juttuja olisi Tampereella hoidettaviksi.Ja pitäisi käydä sukuloimassa serkuilla ja kummipojan perheessä ja Erkki kysynyt pariinkin kertaan, milloin tulen.
Sain pitkästä, pitkästä aikaa käsin kirjoitetun kirjeen postissa kotiin. Se oli ystävältäni Helmi Haikoselta. Hän koki jo edesmenneen Valentin-miehensä kanssa Stalinin kovan komennon ent. NL:ssa. Haikoset olivat niitä inkeriläisiä, jotka NL vaati Suomea luovuttamaan sodan jälkeen. Kun rajat aukenivat, Haikoset muuttivat Jämsään. Heidän elämäntarinansa on ollut raju. Usko Jumalaan ja ihmisyyteen ovat kantaneet ja antaneet Helmi-rouvalle voimia. Kauniissa kirjeessään hän kirjoitti minulle niin nätin lauseen, etten kehtaa sitä edes kirjoittaa, mutta voin sen verran salaisuuden verhoa raottaa, ettei minua kirjeessä ennen kauniiksi ole sanottu.
Tervetuloa ensi maanantaina Elosen kahvilaan klo 18 tapaamaan opetusministeri Henna Virkkusta. On aina iso asia saada ministeri paikkakunnalle. Pitkä aika ei ole puolustusministeri Häkämiehen ja sisäministeri Holmlundin Jämsä-visiitistä ja nyt jo kolmas. Ja vaalien aikaan myös pääministeri Vanhanen piipahti torilla.
Ai niin, se Tuulan (valt.pj ja kansanedustaja) vetoomus, joka aiheuttanut kohua. Ymmärrän täysin mielestäni, mitä Tuula tarkoittanut ja se tarkoitus on ollut pelkästään hyvä. Sanamuoto ei ehkä ole ollut onnistunein ja asia on kiireessä tulkittu toisin ja ajalteltu, että tarkoitus estää keskustelua ja kritiikkiä, mistä ei ole kyse. Itse koen tärkeäksi, että kaupunginjohtaja saa tuen talouden tasapainottamisohjelmalle. Toinen vaihtoehto on, että antaa mennä vain päin p.....a/ä ja sitten puhkaistaan ilmapallo ja jäljella on ---- nothing!
Mutta kuka on se yhdeksäs nykyvaltuutetuista? Se 1. listan suht. vaaleissa pettänyt? Kuka se on? Tuleeko koskaan tietoon? Mutta vielä enempi kuin kuka, kiinnostaa minua, että millainen on hänen omatuntonsa.
Olin muuten sairaalan kanttiinissa kahvilla terveysjohtaja Tuula Liehun ja ylilääkäri Jussi Wirran kanssa. Aloitin munkkikahveilla tehtäväni Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana. Tuula on esittelijä ja uskon vakaasti, että meidän yhteistyömme tulee toimimaan hyvin. Sektori on haastava, mutta onhan mulla keskimääräistä parempi taustatukikin ko. sektorille...
TI 10.2.
Opetusministeri oli eilen Jämsässä. Henna Virkkusen ura on ollut hämmästyttävän nousukiitoinen. Joutsalaisesta hevos- ja koiratytöstä on kasvanut raskaan sarjan kansallinen poliitikko, jolla on tälle kansakunnalle vielä paljon annettavaa. Keskustelu oli sujuvaa, vaikka välillä oli kärjekästäkin. Kritiikille pitää olla sijansa ministeritason vierailulla.
Tutustuin Hennaan viime ek-vaalien yhteydessä, jolloin teimme paljon yhteistyötä. Ihailen hänen analyyttisyyttään ja rauhallisuuttaan. Kyllä minä olisin monessa kohtaa jo hertsannut, kun Henna pysyy vaan tyynenä.Uuden sivistysltk:n jäseniä oli mukavasti paikalla. Ja kiva, että tuttuja Kuhmoisistakin. Heljähän johtaa taas siellä sivistyslautakuntaa.
Historiapäivistä olen innoissani. Sain uutta näkökulmaa erityisesti talvisota-aiheeseen. Professori Klinge provosoi ilmeisen tahallisesti kuulijoitaan antaen ymmärtää rivien välistä: "entäs jos Suomi olisi suostunut NL:n aluevaatimuksiin..." - ei siis ihme, että pian kirposi yleisökommentti: "Eihän sota ollut turha, eihän? Olisiko ne vaateet muka NL:lle riittäneet, eiväthän olisi...?
Henkilöhistorian osalta tuntuu siltä, että tutkija rakastuu herkästi kohteeseensa. Erimerkiksi professori Kari Hokkasen Kyösti Kallio -ihannointi muistutti minua koko ajan siitä, että kyseessä on sama historioitsija, joka on kirjoittanut Maalaisliiton ansiokkaan historian sekä ollut keskustalaisen lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja Laatikaiseen verrattavissa oleva vaikuttaja, joten kyllä nyt maalaisliiton Kalliota suitsutetaan...
Noh, ihan asiaa siinä tuli eikä ole mitään syytä epäillä Hokkasen tutkijan kykyjä ja historioitsijan taitoja. Siltikin jäin ihailemaan tohtori Lasse Laaksosen objektiivisuutta, kun hän tarkasteli talvisodan sodanjohdon henkilösuhteita. Ei edes mitään Mannerheim -kiihkoa, vaikka mies on jopa Renny Harlinin uuden Mannerheim -elokuvan talvisota-asiantuntijana.
Dosentti Tiina Kinnunen muistutti täysin oikeellisesti, että kansakunnan historia jää sotavuosienkin osalta vajaaksi, jollei siinä ole mukana myös naishistoriaa, lasten historiaa, arjen historiaa, tunteiden historiaa. Sotahistoria on meinannut mielestäni hirttäytyä vahvan miehiseen näkökulmaan. Toki rintamatyöllä oli talvisodassa ihan mieletön arvo. Rintama huolehti, että kotirintaman uhrit ja menetykset jäivät minimaalisiksi.
Historiapäivän antiin kuului myös parkkisakot. Se onneton kiekko unohtui pistää tuulilasiin virastotalon parkkipaikalla. Selviänkö tästä menetyksestä koskaan! Se painaa, se painaa, se vainoaa...
Sunnuntaina kävimme Maijalla ja Samilla kihlajaiskahveilla. Maija oli leiponut aivan ihanaa juustokakkua. Lupasi antaa Anjalle reseptin. Oli niin mukavaa yhdessäoloa. Ja sen huomasi, että viihdyin.
Tänään ei ole minun päiväni. Eikä tartte luulla, että mulla tässä olisi mitään riitaa ollut kenenkään kanssa. Ei. Ja läheisimmistäni ja rakkaimmistani tämä ei johdu.Olen vain tylsä, saamaton epäonnistuja, joka tekee liian usein väärin ja menettää liian paljon kaikkea hyvää ja arvokasta. Mies, joka ei opi virheistään. Elämäni on ollut velvollisuuksien suorittamista.
Milloin minä saan elää?
Milloin minun annetaan elää? Vai eikö oikeampi kysymyksenasettelu olisi: milloin annan itseni elää?
TO 12.2.
Tässä on lukuvuoden herkimpiä hetkiä meneillään. Penkkarit menossa. Abit jättävät talon, vaikka täällä vielä käyvät tenteissä, mahdollisesti syömässä, osallistumassa yo-kirjoituksiin. Silti tässä päivässä on aina paljon haikeutta.
Tulee ikävä tätä ihanaa ikäsarjaa. Potkijaiset, yölliset opettajien herättämiset ja penkkarit menneet hyvin ja asiallisesti. Itseäni hävettää ja tunnen itseni petturiksi, kun en voinut ottaa vastaan abeja yöllä, mikä koulumme perinteisiin kuuluu. Tre:n kokous ja oopperaharkat aiheuttaneet tilanteita, että on ollut pakko jäädä välillä aina Tampereelle yöksi ja ajaa aamulla töihin. Tänäänkin lähden jälleen illaksi harkkoihin.
Viime sunnuntaina olivat muuten solistit paikalla. Oli kapellimestarin vetämä musaharjoitus. Miten upeita ääniä! Kyllä Don Carlos kuulemisen kestää. Näkemisestä en vielä uskalla sanoa, kun näyttämöharkat vasta alkaneet, mutta toki luotan ja uskon hyvän produktion syntymiseen.
Katsoimme Mikon kanssa toissa iltana Teemalta dokumentin 60-luvun Pyynikin kestohitistä, Tuntemattomasta sotilaasta. On siinä ollut vahva kesäteatteriesitys! Dokumentin kauttakin aisti sen tekemisen aitouden ja onnistumisen. Ei siis ihme, että näytelmä pyöri yhdeksän kesää Pyynikin kesäteatterin ohjelmistossa.
Sen jälkeen katsoin vielä Mikko Niskanen Kahdeksan surmanluotia, jota pidän parhaana kotimaisena elokuvana Laineen Tuntemattoman sotilaan rinnalla. Toki itse samaistun 60-luvun keskisuomalaiseen agraarimiljööseen. Vaikka Jämsän seutua ei voi suoraan verrata Pihtiputaan ja muun pohjoisen Keski-Suomen seutuun, niin ajan hengessä niin paljon samaa. Kun Tarja-Tuulikki Tarsala turkkaa käsikärryillä uutta pulsaattoripesukonetta pihalle, palaa suuhuni vasta lypsetyn maidon lämmin ja herainen maku, lapsuuteni kesäpäivien päivänkakkarat alkavat näkyä silmissä, papan turvallinen syli, joka sunnuntaiset pyhäkoulut, isävainaan mopon ääni, äitevainaan hameet helemat.
Eilen kuuntelin ennen kouluun menoa jälleen YLE 1:ltä Kirsi Virtasen hyvää radio-ohjelmaa. Virtanen kertoi islamismista ja kuvaili mm. nuoren tytön kuoliaaksi kivittämisen. Tuomion hän sai siitä, että teki rikosilmoituksen kolmesta miehestä, jotka olivat hänet raiskanneet. Tytön tuomioksi tuli aviorikos ja hänet kivitettiin elävältä kuoliaaksi. Kirsi Virtanenkertoi myös häämatkastaan Syyriaan. Oli neuvottu, että viisumiin ei saa pistää titteliksi toimittajaa vaan kotiäiti. Lentokentällä tullivirkailija (mies) katsoa napitti naistoimittajan miehen passikuvaa ja tämän kasvoja, mutta naisen passia hän ei edes avannut eikä vilkaissut tähän suomalaiseen naistoimittajaan kertaakaan. Joko rouva Virtanen miespuoliselle tullivirkailijalle täyttä ilmaa tai sitten tullimies kunnioitti herra Virtasta antamalla tämän naisen olla toisen miehen katseilta rauhassa.
Joudun työssäni pohtimaan kulttuurieroja ja kulttuurisia yhteeentörmäyksiä. Sehän yhden hissan kurssi teemakin. Maassa maan tavalla ja jokaisella kulttuurilla arvonsa, mutta jos kulttuuri sotii yleisiä inhimillisiä ihmisoikeuksia vastaan, niin entäs sitten. Henkilökohtaisesti en voi hyväksyä ihmisarvoa alentavaa ja loukkaavaa kulttuuria, mistä mm. tuo edellä oleva on härski esimerkki.
LA 14.2.
Pitkät lauantaiharkat takana. Tulin junalla, kun menin jo torstaina Jorman kyydillä. Mulla ei ollutkaan eilen opetusta, kun kaikki oppilaani olivat wanhojen päiwien rinnoissa ja rehtorin luvalla sain tehdä korjaustyötä kotona. Jäin sitten valmiiksi Tampereelle ja olikin tosi kivat päivät. Etenkin eilinen, kun harkoista vapaa.
Kävimme Anjan kanssa syömässä, jätskikahveilla, kirjastossa, Tampere-talolla,Anttilassa. Hengailimme vähän siellä ja täällä. Oli sitten mukavaa.Se Anjan suosittelema kahvila oli vallan mainio. Sen verran romanttinen cafe, ettei sieltä meinannut pois malttaa lähteä. Mutta kun pistivät paikan jo kiinni, niin olihan meidän sitten hipsittivä sieltä ulos.
Illalla tapasin nuorimmaiseni, joka iloisena huusi Kalevan jääradalla jo kaukaa: -Isi...
Ja Liisa luisteli isin luokse myöskin. Olivat tytöt Maijalla ja Samilla yötä. Oli ihana jutella Liisan kanssa ja pitää ilta nuorimmaista sylisään. Pitkästä, pitkästä aikaa. Käytiin Prismassa Lissun kanssa ja tein porukoille salaatin iltapalaksi. Tykkäsivät ja minä kehräsin kehuista ja olosta, kun niin monta rakasta yhtä aikaa paikalla ja loputkin kohtuullisen fyysisen välimatkan päässä.Loppuillan taas korjasin kokeita. Kun on valinnut alan, jossa ei ole työ- ja vapaa-ajan selkeätä rajaa, niin työ kulkee mukana koko ajan. Tämän lauantainkin päättää kohdaltani esseevastaukset. Huomenna on jaksoarvostelu oltava sitten jo pulkassa.
Lupasin Mikolle lähteä huomenna pilikille kanssaan. Mikko sen ansainnut. On tämä oopperan harjoitusaika melkomoista taiteilua ajan käytön suhteen. Tosin olen saanut kuorosta jo uusia hyviä kavereita ja tänäänkin oli paussilla kivat keskustelut.
Vävyistä puheen ollen. Mulla ollut hyvä tuuri. Kun torstai-illan harkoista valmistauduin kantamukseni lähtemään, niin oli tullut Samilta tekstari: - Voin tulla hakemaan, sillä siellä niin kylmä viimakin ja liukasta...
Jaksavat mua vanhaa miestä vielä roudata ja liikutella.
MA 16.2.
Kun avasin radion lauantai-iltana ja kuuntelin Metropolitanista suorana tullutta Jevgeni Oneginia, kuulin heti, että Karita Mattilahan siellä Tatjanana. Äkkiä lehdestä vielä katsomaan, keitä muita solisteja. Nimiosassa baritonien suurnimi Thomas Hampson. Mutta piti oikein odotella väliaikaa ja kuuluttajan rooliluetteloa! Mietin, oliko kuulemani ääni lainkaan Hampsonin. Jotenkin sointi niin himmeä. Mutta hän se oli. Ei vain ollut hänen päivänsä.
Onegin on suurenmoinen ooppera. Puskinin teksti on hyvä pohja. Miksi Onegin hylkää Tatjanan rakkauden ja vielä karulla tavalla käskee nuorta tyttöä hillitsemään tunteitaan?Myöhemmin mies maailmanmatkoillaan tulee katumapäälle ja sitten on jo myöhäistä. Tatjana on ruhtinas Greminin oma.
Karita Mattila teki upean Tatjanan. Eka näytöshän on ko. oopperassa sopraanon näytös ja pitkä kirjekohtaus on yksi sopraanotaiteen vaikuttavimmista kohtauksista.
Jälleen kasvoin ihmisenä johonkin suuntaan piirun verran. Tajusin, kun kuuntelin väliajalla toimittaja Ouni Paanasen ja oopperalaulajien Raili Viljakaisen ja Seppo Ruohosen keskustelua, että luonteesssani samaa tunnekylläisyyttää kuin ooperan Lenskissä. Ruohonen analysoi, että Lenski ei ole kasvanut mieheksi ollenkaan, vaan on tunnetasoltaan teinipoika. Joka lehahtaa hetkessä ja elää voimakkaasti tunteittensa vallassa.
Juu...jotain ikiteiniä sitä itessäänkin vieläkin on havaitsevinaan, vaikka kohta pitäisi jo ryhtyä esittämään lahjatoiveita 50-vuotissynttäreiden varalle. Mutta ei mua teiniys edes hävetä. Romantiikan hurmassa on ainakin niin fantastista elää, että sitä tunnetta en anna pois sitten millään.Ja niin ihana tietää, etten ole tässä "teiniydessäni" yksin...
Opettaja-lehti ottaa kantaa erityisopetuksen uudistushankkeeseen. Alallamme pelätään, että lakiesitys tuo riviopettajille lisää työtä ja sellaista, johon ei koulutusta. Laki siirtäisi erityisoppilaita yleisopetukseen. Oma ammattilehtemme antaa ymmärtää, että pääministerin ehdotus pitkästä kunta-alan palkkasopimuksesta (kolme vuotta) on vaikea toteuttaa ja edellyttää ilman muuta muidenkin alojen pitkäaikaissopimuksia, ei yksin kunta-alan. Olen asiassa samaa mieltä.
Eilisen pilkkreissun saldo: yksi särki. Mikko sen narrasi. Illalla vietettiin sitten taas elokuvailta. Katottiin musikaalileffa "Kevät koittaa Hitlerille." Sehän meni taannoin Helsingin kaupunginteatterissa teatteriesityksenäkin. Myö terveelliset pojat dippasimme porkkanoita. Tosin kermaviiliin, jotta kolesterolit saavat vähän taas haastetta.
KE 18.2.
Huh, mikä maanantai ja tiistai...kokousta pukannut ja ihan kunnolla. Pitkät päivät. Tänään oli ihanan leppoisa ja lyhyt päivä. Vein ja hain Mikon harkoista. Näin koulun pihalla ohi mennen Liisankin.
Eilen oli iltapäivälehden kannessa, että sydämen pysähtyminen säikäytti kansanedustaja Minna Sirnön. Mua nuorempi ihminen. Voi hyvänen aika. Minna oli auskukaveri eli olimme samaan aikaan suorittamassa opetusharjoittelua Tampereen Normaalikoulussa aikanaan. Pirteä ja energinen ihminen.
Samassa kannessa oli Veetin lausunto, että häneltä on yritetty ostaa rahalla seksiä. Voi mahoton. Kunpa multa joku yrittäisi rahalla ostaa edes ton auton. Tuosta rohjakkeesta ei pääse eroon. Sillä mä yksikseni ajelen ja olen kuin pikavuoron kuljettaja. Tyhjiä penkkejä vien ilta illan jälkeen Jämsästä Tampereelle ja takaisin. Mutta laittomaksi taksiksikaan en voi ryhtyä. Noilla suurilla tila-autoilla on nyt vähemmän kysyntää kuin markkinoilla tarjontaa. Sen pitäminen vain niin kallista. Olen sitä netin kautta myynyt nyt vuoden!
Täysin mahdotontahan oli, että valtuusto joutui yhtäkkiä marraskuussa valitsemaankin rehtorin. Oli varmasti monelle yllätys, että UJ:n suunnasta tuli vastaesitys, jonka johdosta jo valitttu rehtori sai vastaehdokkaan ja asiasta äänestettiin, minkä seurauksena ltk:n ja järjestelytoimikunnan esittämä ja valitsema rehtori tuli sivuutetuksi. Mutta en mä ymmärrä sitäkään, että nyt kaupunginhallitus kumosi syrjäytetyn valituksen liitteeksi hallinto-oikeudelle laitetun lausunnon, jossa lähdettiin liikkeelle toki siitä, että valtuustolla on ylin valta.
Se on eri asia, käyttääkö valtuusto valtaansa aina viisaasti ja tiedän paremmin kuin hyvin, että valtuuston päätökset voivat olla välillä hyvinkin yllättäviä. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että hallitus on nyt äänestyspäätöksen jälkeen valinnut lausunnon, jossa se on valtuuston päätöstä vastaan. Mitäköhän ne hallinto-oikeudessa miettivät. Minä pelkään vain sitä, että kumpikin rehtorikandidaatti hertsaa ja eikä ole enää käytettävissä. Sitten alkaisi koko rekrytointirumba ihan alusta.
Uskotko muuten, että toisen ihmisen silmiin voi hukkua? Minä tiedän, että voi.
LA 28.2.
Lomaviikon vapaapäivä: tänään ei ollut harkkoja. Huomenna 3. pääharjoitus eli kenraali, joka samalla omaistennäytös. Jännä nähdä, miten yleisö reagoi. Mulle tietenkin jännintä, kun Maija, Sami ja Anja tulevat. Odotan jo innolla, että pääsen kulissien pahvi- ja styroksimaailmaan. Kulisseissa viihdyn paremmin kuin näyttämöllä. Näen mystiset valot. Tunnen teatterin tuoksut. Kuuntelen, kun orkesterin vasket aloittavat Verdin 1. näytöksen 1. kohtauksen, joka tapahtuu luostarissa. Kun esitys etenee, näen Camilla Nylundin majesteetillisena laulamassa mm. Elisabethin Romanssia. Tommi Hakalan jykevä ja vahva baritoni leikkaa koko valtavan Tampere-talon salin. Jaakko Ryhänen purkaa Filipinä tuskansa viimeistään 3. näytöksen alussa, kun hän on saanut selville, että vaimonsa rakastaakin toista miestä.
Kun vedän espanjalaisen aatelismiehen mustat tamineet ylle, häipyy todellisuuteni hetkeksi ja saan elää jotain muuta elämää, muuta aikakautta. Saan olla mukana hienossa ensemblessa. Saan lumoutua komeasta musiikista.
Yhtä harjoitusta masensi tieto konserttimestarin siirtymisestä ajasta ikuisuuteen. Orkesterimontusta soi surullinen soundi, kun muusikkojen pitkäaikainen kollega poistui elämän estradilta. Vaikka Janne Marttilan maallinen vaellus päättyi, hänen taiteensa ja musikaalisuutensa elävät nyt ja aina. Hän on ollut Tampere Filharmonian tavaramerkki. Loistava muusikko. Muistan jo isänsä, joka soitti samassa orkesterissa tuubaa. Kävin nimittäin opiskeluaikana silloin tällöin sinfoniakonserteissa.
Anja teki yksi päivä italialaisen menuun. Se oli niin tarkoin suunniteltu ja huolellisesti valmisteltu kuin vain Anja voipi tehdä. Ja oli hyvää. Finaalina oli tiramisua, mmm..nam. Veljensä puolisoineen oli myös syömässä.Kivoja ihmisiä.
Viikko meni rauhallisesti. Kävimme mm. kävelemässä Pyhäjärven jäällä ja elokuvissa katsomassa uuden kotimaisen Kielletty hedelmä. Dome Karukosken leffassa oli ideaa. En pitänyt sitä lainkaan hullumpana.
Tulin yöllä läpimenoharkan jälkeen Jämsään ja vein tänään pikkulikat pulkkamäkeen Himokseen.Anna on Suomessa ja oli just tuossa mun luonani iltapalalla. Minäkin väsäsin italialaista vaikkei siitä tullut Anjan keittiötaitojen veroista. Pelattiin Annan, Mikon ja Liisan kanssa. Välillä jotain muutakin puuhaa kuin italiankielisten laulunsanojen opettelua.
Hallituksen eläkekohua en oikein tajua. Mulla ainakin eläkeikä ollutkin 65 vuotta. Kun meillä oli japanilainen vaihtarityttö yhtenä kesänä, niin hän sanoi mummunsa paahtavan täyttä päivää supermarketin lihatiskillä ja ikää oli muistaakseni 76 vuotta. No, ei se tietenkään ideaalitilanne, mutta kertoo jotain japanilaisten työinnosta. Minä haluan siinä iässä jo omistautua päivätansseille ja mieluiten jossain hula-hula -vaatteissa etelän samettisen pehmeissä keleissä, joissa ei routa pane rollaattorin renkaita.
Schipholin kentän lentoturma heikensi siviili-ilmailun turvallisuustilastoja. Brittilehti Flight International kirjoittaa, että kuolemaan johtaneet lentoturmat vähenivät vuoteen 2003, mutta sitten tapahtui taas käänne. Turmakonehan oli yleistä konetyyppiä (Boening 737) ja Turkish Airlinesin vuoro Istanbulista Amsterdamiin. Lentoyhtiö liikennöi myös Hesan ja Istanbulin väliä. Olen aina sanonut, että minua ei kirveelläkään turkkilaiseen koneeseen saa. Suurin syy se, että 40 vuoden aikana Turkish Airlinesille tapahtunut 14 kuolemaan johtanutta lento-onnettomuutta. Niissä on kuollut yhteensä 897 ihmistä, tiesi HS eilen uutisoida. Ei voi olla vain sattumaa ja huonoa tuuria. Jotain probleemia on sen yhtiön huoltopuolella.
<< Takaisin arkistoon
|
|
