| |
PE 13.2.
Kiitos wanhat tansseista ja mukavasta päivästä.
Ja kiitos, abit, mukavasta penkkarishow:sta ja erityisen otettu olen saamastani Oscar-palkinnosta - kiitos!
Harmi, kunen pääsekään huomenna kanssanne abiristeilylle.
Ja kiitos omaiset, jotka jaksoitte tulla eilen katsomaan omaistennäytökseen uutta tulkintaa Nabuccosta.
LA 21.2.
En mä osaa sitä selittää. Mutta siinä on vain se oma viehätyksensä, mikä aina jaksaa lumota. Vaikken enää jaksakaan ja tiedän, että pitäisi päästää itsensä jo helpomalla.
Mutta saada vetää roolikuteet päälle, pieni maski, äänenavaus. Odotella ja keskittyä verhoissa jossain näyttämön hämärässä liki 100 muun samassa tilanteessa olevan kanssa.
Kuulla, kun täysi sali aplodeeraa kapellimestarin astuessa paikalleen. Ja sitten alkusoitto....miten kauniisti se soi.
Ja samalla käyt läpi miljoonannen kerran tekstiä päässäsi. Kaikki ne italiankieliset sanat ja se pieni kipinöivä jännitys, että kun pääsisi pian jo tuonne....
Yhdessä tekeminen on hienoa. Ja vielä hienommaksi sen tekee yleisö, jonka kanssa tulee hyvä vuorovaikutus.
Ja mikä etuoikeus saada kuulla ilta illan jälkeen loistavia huippusolisteja, joiden takia ei malta niistä verhoista poistua edes niinä vapaahetkinä. Pakko on katsella ja kuunnella, miten tuo loistava taitelija tänä iltana laulaa ja hurmaa yleisönsä.
Ja illalla olet sitten väsynyt ja poikki ja äreä ja vielä kouluhommat edessä ja paluu siihen tavalliseen arkeen.
Mutta se teatterin mystinen maailma on tämmöiselle pystymehtäläiselle kuin huumetta. Se lumoaa ja vie hetkeksi mielestä kaiken muun.
TI 24.2.
Ei tässä pahemmin ole hiihtokelejä.Ei sen puoleen, en ole enää moneen talveen suksilla käynytkään. Joskus sitä mietin, että jos vielä menisi joskus hiihtämään. Tutuille laduille. Kotopuoleen. Mutta taitaa jäädä haaveeksi. Sekin.
Tämä harmaa keli potentoi muutenkin väsyneen itseni moninkertaisväsyneeksi. Kun vitamiini tulisi vastaan ja näkisi minut, niin siinä pillahtaisi vitamiinikin itkuun ja palaisi hivenaineiden vehreälle keitaalle sanoen:
- Siihen ukkoon ei mikään enää pure. Ei A, B, C tahi D...
Ei tässä vielä heitetä pyyhettä kehään. Antaa nyt lomaa mennä vielä nämä jäljellä olevat pari päivää ja katsastetaan, miten sitten taas lähtee työrundi pyörimäään. Onhan alkulomasta lupa vähän väsähtää ja nukkua parin yön vähänunisia öitä nyt takaisin.
KE 25.2.
En muista, milloin hiihtolomalla olisin pistänyt kellon soimaan klo 5.30 - kuten eilen ja tänään.
Jotenkin olen tykästynyt näihin rauhallisiin aamuihin. Mukava kuunnella jo aamulla yöklassista YLE 1:stä. Pikku hiljaa tulevat viimeiset klassiset levyt ja sitten mukava luontoääni, esim. laineitten liplatusta ja linnunlaulua.
Sen jälkeen tulee aamuvuoron kuuluttaja ja toivottaa hyvää huomenta ja muut aamun tutut toivotukset. On kuin tuttu vieras tulisi kylään. Radio YLE 1:n kuuluttajat ovakin elämäni erittäin tärkeitä henkilöitä.
Eilen aamulla ensimäiset huomenet toivotti Jari Aula, tänään Juha Salomaa.
Legendaarinen radioääni Pentti Fagerholm on poissa. Joulunaikaan kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa kolme pitkän linjan YLE:n radiokuuluttajaa muisteli työtä ja uraa YLE:ssä.
Pitkään pääkuuluttajana "Ruksin" (kreivi Creutz) jälkeelle Fagerholmille radio oli kaikki kaikessa.
Täytyy sanoa, että radion voittanutta ei ole. Se pitää pinta tässä bittiajassamme, vaikka kuinka twiittamme ja tekstailemme.
Kaupallisia radiokanavia en jaksa yhtään. Haluan laatua, jossa on panostettu toimitettuun ohjelmapolitiikkaan.
YLE 1 - jos mikä - tarjoaa varmaa laatua. Saan verorahoilleni varman vastineen.
<< Takaisin arkistoon
|
|
