| |
PE 16.2.
Tänään on ollut mielenkiintoinen päivä. Sain seurata ensin omalla koulullani wanhojen tansseja ja illaksi menin pitkästä aikaa vanhaan kouluuni Jämsän lukiolle, jossa 50 upeata paria pisti parastaan. Liikunnanopet olivat tehneet näyttävän ja ennenkaikkea juhlavan shown yhdessä Jämsän lukion wanhojen kanssa.
Oli hienoa päästä kokemaan vielä tämäkin, että pääsin omaisten tanssivuorolla menemään sekä cicapoon että valssin.Ja meninpä vielä yhden ylimääräisenkin cicapoon! Jes!
Kyllä palasi monenlaisia muistoja mieleen kuin filiminauhaa olisi silimieni eessä veetty. Hyviä muistoja! Näin paljon tuttuja ja näin entisiä kollegoita: Päivi, Juha, Merja, Antti, Minna, Helena, Leena, Pirjo - toivottavasti en unohtanut nyt yhtään nimeä päiväkirjastani. Näin paljon entisiä oppilaita ja ehdin vaihtaa pari sanaakin mm. Valtteri, Monica, Johannes, Ilona, Anna, Tiina jne.
Ja tuttu sali: sama sali, jossa aikanaan kirjoitin ylioppilaaksi ja jossa sittemmin valvoin monet, monet yo-kirjoitukset. Miten mukavat muistot minulla on Jämsän lukiosta! Se on upea koulu kera komean historian monenlaisine traditioineen.
Tälle illalle meinaisi tulla vuoden ruuhkahuippuni. Jos olisin vielä Tampereen oopperan kuorossa, niin olisi ollut ensi-ilta - kotimainen kantaesitys. Ja pyysivätpä abit jälleen mukaan abiristeilyllekin. Mutta valintani oli helppo: halusin jakaa läheisteni kanssa tämän tärkeän illlan seuraamalla wanhojen tansseja Jämsän lukiossa.
Voi, voi - miten kaipaankaan noita lukioaikoja - kaikki ihanat lukiokurssit ja se opettamisen mukava runsaus!
LA 24.2.
Ensimmäisen kerran kävin Tallinnassa joskus 1990-luvun puolivälissä. Rehtori Alangon kanssa lähdimme Otavan kirjaesittelymatkalle. Oli yhden päivän reissu. Sain tutustua vanhaan kaupunkiin erittäin hyvässä opastuksessa, sillä oppaana oli Viron historian asiantuntija tohtori Seppo Zetterberg.
Tosin ensikosketukseni Viroon oli suomen kielen opintojen yhteydessä suorittamani viron kielen alkeiskurssi. Se oli vielä neuvostovallan aikaa. Opettajana oli Maija Väkram. Hieno ihminen. Kannustava ja valoisa. Aina olin halunnut käydä Virossa, mutta en ollut koskaan aiemmin päässyt. Tällä Otavan kirjaesittelymatkalla menetin sydämeni Tallinnalle ja koko Virolle heti.
Paluumatka oli melko pienellä katamaraanilla kovassa tuulessa ja pian satamasta lähdön jälkeen olinkin jo matkalla pelastusasemalle, koska olin varma, että tämä matka ei hyvin pääty. Noh - kyllä siitä ihan sitten päästiin Helsinkiin asti, mutta välistä tuntui, että on hentoisen sudenkorennon selässä. Sen verran rajusti Suomenlahden aallot rytyyttivät.
Tuosta ensivisiitistä alkoi tutustumiseni Tallinnaan. Ollut monen monta reissua ja koskaan en tuohon kaupunkiin kyllästy - päinvastoin. Olen ollut siellä mm. kera Anjan, kera lähes kaikkien lapsieni, kera parhaan ystäväni, kera hyvien työkavereitteni ja monta vuotta meillä oli semmoinen perheen/suvun miesten perinteinen Tallinnan reissu kera poikien, jotka lapsia. Mikon kanssa noita Tallinnan reissuja onkin kertynyt kaikkein eniten. Mitään rymyreissua en ole koskaan Tallinnan tehnyt. Päinvastoin: Tallinnan sivistys ja kulttuuuri hurmaavat aina, kun sinne menen.
Olen kiivennyt Toompean mäelle, lauleskellut hiljaa samoja lauluja kuin idolini Georg Ots kulkiessani Tallinnan katuja, syönyt aina hyvin, itkenyt Estonia-teatterin katsomossa suurten tunteiden vallassa, käynyt keilaamassa ja istunut monet kauniit kesäpäivät Piritan uimarannalla ja ajanut sillä entisellä tila-autollani ristiin rastiin kaupunkia ja lähtöhetkellä tankannut halvat bensat sataman huoltsikalla.
Eniten olen Tallinnaan tutustunut ajamalla ratikalla sinne ja tänne.
Itselleni rakkainta aluetta Tallinnassa on rautatieaseman seutu. Siellä on tavallista arkea. Ja ne pienet ja kauniit puutalot. Monet vuodet minulla oli vakituinen parturikin siinä rautatieaseman lähellä.
Kun elin vaikeita hetkiä, päätin lähteä Tallinnaan: yksin. Tuntui, että sain uutta voimaa jaksaa ja taistella eteenpäin.
Olen sukupolvea, joka muistaa vielä sävelsiltojen ajan. Muita siltoja ei silloin ollutkaan paitsi m/s Georg Ots, joka taisi kahdesti viikossa purjehtia Helsingin ja Tallinnan väliä.
Nyt aika on toinen. Viro on kehittynyt valtavasti ja pienessä ajassa. Suomen pikkusisko on varttunut semmoista vauhtia, että ajaa kohta kehityksen kelkassa ohi - jollei jo ajanutkin.
On hienoa, että saamme juhlia tänään lahden kummallakin puolen.
Vasta Tallinnna on tullut minulle tutuksi ja olenhan siitä läpi maan ajanutkin, mutta miten paljon uutta ja elämyksellistä on minuakin odottamassa tuossa noin lähellä, Suomenlahden takana.
Onneksi olkoon, Viro, 100 vuotta!
SU 25.2.
Ja historian havinaa on tänäänkin: tulee sata vuotta jääkäreiden paluusta Suomeen.
Jääkäriliikkeellä oli merkitystä, kun Suomen puolustusvoimat syntyivät. Talvi- ja jatkosodassa päällystöstä iso osa oli entisiä jääkäreitä.
<< Takaisin arkistoon
|
|
