| |
MA 1.12.
Se on Oskarin päivä. Muistan, kun ennen oli Taipaleen koululla Kuorevedellä aina Oskarinpäivänä markkinat. Koulu järjesti. Taipaleen koulu tuli niin elävästi mieleeni tänään, kun tapasin valtuuston jälkeisellä juhla-aterialla Eijan eli Taipaleen reksin. Nykyisin koulu on Kuoreveden koulu ja toimii yhtenäiskouluna, jossa ala- ja yläkoulu samassa.
Vanha valtuusto lopetti tänään työnsä. Itse valtuuston kokous sujui onneksi hyvin ja suunnitellun aikataulun mukaisesti ja niinpä juhlaprotokolla pääsi alkamaan lähes neljältä kuten pitikin. Oli sekä luottamushenkilöiden että kaupungilla 30 vuotta työskennelleiden muistamisia. Pitkäaikainen kunnallispoliitikko ja hallituksen pj:n tehtävät jättänyt Seppo Suominen sai Jämsä-mitalin. Sainpa sen muuten hänelle ojentaa kaupunginjohtajan pitäessä puhetta ja valtuuston varapuheenjohtaja Pentti Koskisen toimiessa mukana seremoniassa.
Ja sitten syötiin. Eväät olivat taasen hyvät. Erityisesti pidin kaloista ja punajuuripaistoksesta, joka "Jämsä-special".
Mitä neljä vuotta pitänyt sisällään? Aika menee niin äkkiä, että muistanko enää oikein...kun tulimme ex-vaimoni kanssa Lontoosta Annan luota Finnairin iltakoneella, tuli laskeutumisen jälkeen viesti, että Paula on otettu pois. Onko koskaan ollut niin vaiketa asettua ratin taakse ja keskittyä ajamiseen. Istuin Paulan vieressä kh:n kokouksissa ja kumpikin valmistautui tahoillaan ek-vaaleihin. Jämsästä tuli median ykkösaihe. Oli kuin hyeenalauma olisi tullut katukuvaan. Ihmisiä kuvattiin ja haastateltiin.Lähiomaisille ei jätetty tilaa surutyöhön. Tätäkö on aikamme yhteisöllisyys?
Tälläkö valtuustokaudella olin mukana ystävyyskuntavierailulla Ballerupissa Tanskassa? Olin silloisen kaup.johtajan kämppiksenä. Tutustuin vähän paremmin Pentin virkaroolin taakse. Vierailu Kööpenhaminassa oli todella elämys.
Entä muuta...Himoksen kaavasotkut, kylpylähankkeen jumiutuminen, Patajoen kanavasotku, Hallin Janne -oopperan rahoituskuviot...puhetta on piisannut.
Nyt pitää yksinkertaisesti pelastaa tämä kaupunki talouden umpihangesta. Uskon, että kun päästään hankikantosille, koittaa jo pälvipaikkoja ja lopulta ihana suvi.
Politiikka on oma työnsä. Jään kaipaamaan yhteistyötä poliittiselta vaikutus- ja vastuukentältä reserviin siirtyneiden kanssa. Jokaisella on ollut annettavansa. Jokainen on ajatellut Jämsän ja kuntalaisen parasta. Kuten esim. Mäkisen Arja, Hunningon emäntä, joka nimestään huolimatta ei ole sukua, mutta saman kylän väkeä, ent. naapuri ja ollut suuri tuki elämäni viimeaikaisella vuoristoradalla.
PE 5.12.
Hauskin itsenäisyysjuhla, jossa olen ollut. Eilen meidän koululla. Virallinen osuus oli kuin pitikin. Hyviä musaesityksiä ja toki liikutti taas lakitustilanne. Kun uudet ylioppilaat pistävät puhtaanvalkoiset lakit päähänsä ja rehtori julistaa heidät ylioppilaiksi, siinä hetkessä joka kerta jotakin fantastista. Ja päälle Gaudeamus igitur, jonka sanoja en vieläkään osaa ulkoa! Palasi toki mieleen viime kevät, kun oma Maijani pisti valkolakin päähänsä ja sain lakittaa oman valvontaluokkani, jolla oli Maijan hyviä ystäviä, jotka minäkin olin tuntenut jo pitkältä ajalta. Se oli hyvin koskettavaa ja jäi ikuinen muisto.
Tanssiaisosuus oli loistelias. Tavallista tanssimusiikkia olisi saanut olla enempi, muttei ehditty. Vanhojen tansseja en osaa paitsi kikapoon, jota on hauska mennä.
Ilo ja energia säkenöivät. Ohjelmaa oli paljon. Etenkin improvisaatioleikki oli säkenöivä. En olekaan ennen saanut olla Martti Ahtisaarena linnanjuhlissa Mauri Toivosen ollessa Tanja Karpela...
Juhlahan oli historiallinen, sillä se oli Jämsän ja Jämsänkosken lukioiden yhteinen. Siitä se yhteistyö nyt lähti käytännössä käyntiin. Entisiä opettajia oli ilahduttavan paljon paikalla ja myös entinen rehtorimme, joka nykyisin myös opetusneuvos.
Tänään ollut ihana asia saada levätä. Mehän teimme töitä yötä myöten, joten koulua ei tänään ollut. Mullakin pahoja väsymis- ja stressioireita. Eilenkin kävin terpparilla, kun huippasi jällee ja verenpaine ihan normaali, mutta lepopulssi 103. Tänään ei ole huipannut eikä sydän tykyttänyt kurkussa.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Minä vietän itsenäisyyspäivän rauhallisesti. Menemme ulos syömään. Illan olen Mikon ja toivon mukaan myös Liisan kanssa, jota saan nähdä aivan liian harvoin. Maija ja Samihan Lontoossa Annalla ja Miksulla.
Vuosi vuodelta tajuan yhä paremmin sen työn, jota isäni muiden mukana oli tekemässä 1939-44. Se oli rajua. Suomi on kuitenkin ainoa II MS:n länsieurooppalainen maa Iso-Britannian ohella, jota ei sotatoimissa miehitetty. Vaikkakin yritettiin.
SU 7.12.
Mä en nyt katsellut linnan juhlia televisiosta, kun ajoin juuri silloin Tampereelta kotio. Hain Liisan ja pelattiin lautapeliä. Mikko katseli Tuntematonta sotilasta, jota minäkin innostuin sitte katsomaan. Jälleen kerran. Liisa nukahti aika varhain. Edvin Laineen ohjauksessa on jotain maagista ja näyttelijäntyö on niin verrattoman hyvää, että kyllä veti jälleen hiljaiseksi ja kyyneleet nousivat silmiini monet kerrat. Olin mielissäni, että Mikko katseli jälleen elokuvan selkeästi vaikuttuneena.
Liisa kyllä illalla sanoi, että Hennalla (Virkkunen) oli aivan upea puku ja pisti netin päälle ja YLE:n sivut pyörimään, jotta näkisin sieltä, mutten kyllä nähnyt. Ja muitakin upeita pukuja Liisa selitti ja kommentoi. Sen verran uutisten jälkeistä haastatteluosuutta katsoin, että näin Nättilän Pepen. Mies, joka antanut äänen ja elämän Ransu-koiralle. Oli TV 2:n lasten- ja nuortenohjelmien toimituspäällikkönä silloin opiskeluaikanani ja tapasin viimeksi joitain vuosia sitten Pikku Kakkosen juhlissa Tampere-talossa. Pepe eli Pertti kirjoitti mulle ultimaatit, joilla pääsiin silloiseen Itä-Saksaan katsomaan Berliinin tv-studioita, joissa mm. Nukkumattia tehtiin. "Sosialismin suurlähettiläs", kuten norjalaisdokumentti myöhemmin Nukkumatin nimesi. Noh, hyvä formaatti, vaikkakin matkaili vain sosialistimaissa eikä käynyt koskaan esimerkiksi Lontoossa tai Pariisissa. New Yorkin lapset jäivät takuuvarmasti myöskin ilman unihiekkaa.
Filpun Ritva soitti tänään ja tapamme mukaan puhuimme kauan. Pitäisi päästä käymään Hollolassa. Olen sitä miettinyt ja suunnitellut, mutta tämä syksy karannut käsistä. Ritva teki pitkän ja hyvän uran Lahden kaupunginteatterin näyttelijänä ja vielä sen päälle abbedissan Heinolan kesäteatterin Sound of Musicissa. Siinä oli muuten Petra Karjalainen Mariana. Ja seuraavana talvena vierailijana Madame Hortensen Zorbas-musikaalissa Lahden kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Miehensä Veijo taas tehnyt uransa muusikkona ja loppuvaiheessa edunvalvontatehtävissä. Aivan hurmaavia ihmisiä.
Kaksi viikkoa enää koulua ennen joululomaa. Kiva lähteä Mikon kanssa reissuun. Käväistiin siskoni luona ja hän miehineen oli juuri tullut samasta kohteesta. Näytti kuvia ja kivalta näytti.
Mutta jotta ei yksin kivaa, niin sitä ikävän tunnetta pelkään jo nyt.
Pari viikkoa on kovin pitkä aika etäisyyttä eräässä kauniissa tarinassa.
TO 11.12.
Huomasin tässä hiljan, että jos jotain epäseksikästä maa päällään kantaa, niin miesten pitkät alushousut. Ainakin minun. Jos niistä joku häivähdyksenkin erotiikkaa löytää, niin olen vahvasti tukemassa hoitoon ohjausta sellaisen kohdalla. Ainoa lohtuni on, että ei kai sellaisesta vaatekappaleesta voi mitään sähköisesti säkenöivää koskaan saadakaan. Siinäkään suhteessa miesten ja naisten tasa-arvo ei toteudu. Naisten alusvaatepuolihan on esteettisyyden jaloutta.
Huomaa esimerkiksi edellä olevan pohdinnan perusteella, että loma alkaa tulla taas tarpeeseen. Ei tässä montaa aamua ole enää koulua jäljellä; itse asiassa vain kuusi. Kyllä tämä tässä "mänii", niin kuin "teällä päin sanotaa...". Henkistä valmennusta kerään tässä budjetti- ja säästötalkookoitoksiin, vaikken itse valtuustokokoukseen matkan vuoksi pääsekään.
Rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä, jotta emme saa apua valtiolta talousasioihimme tässä kunnassa. Se apu kun ei olisi rahallista, vaan sanelupolitiikkaa, miten pitää tehdä. Ja siinä ei paljoa enää kysellä paikallispäättäjien toiveita. Nyt on sauma, jossa voimme jotain tehdä omien näkemyksiemme mukaan. Kovia päätöksiähän se tietää, se on selvä.
Muutokset ovat aina hurja asia. Kuten eilisessä ranskalaisesssa dokumentissa, jossa purettiin Neuvostoliiton loppuajan ylpeyttä, moskovalaishotelli Rossijaa. Vuonna 1967 valmistunut hotelli oli dokumentissa haastateltujen mukaan kuin itse Äiti-Venäjä, jossa yhdistyi koko venäläisyys. Viime vuonna se purettiin pois. Hyvä dokumentti, muuten!
En ole koskaan käynyt Moskovassa. Pietarissakin vain kerran ja Leningradin aikaan kerran. Pietari on matkatoiveitteni kohteita. Mieleni kiertää jo nyt kuumeisesti mitä ihanampia matkoja komeissa maisemissa, lumoavissa kulttuureissa ja romanttisissa illoissa. On se hyvä, että on suunnitelmia. Enää tarvitaan lomaa ja rahaa, mutta sehän vain materiaa. Unelmat ja haaveet ovat jo totuuden toinen puoli.
Kuuntelin muuten koulusta tullessani siivotessani, ruokaa laittaessani ja samalla pyykkiä pestessäni YLE 1:stä tuttuun tapaan. Nyt tuli mulle uusi puheohjelma: Juha Hurmeen Napakaira. Aiheena oli porno eli huh, huh. Hurjaksi on kulttuurikanavakin mennyt, mutta elävää elämäähän se tuokin asia on. Hume luki mm. Veikko Ennalan kirjoituksia ja soitteli englanninkielisiä pornoblues-kappaleita. Minen mitään ymmärtänyt sanoista. 20-luvun leytyksiä ja amerikanenglantia, joten ei mun sivistykseni riitä.
Ohjelman jälkeen tulleissa Kulttuuriuutisissa oli uutinen. Opetusministeri Sari Sarkomaa eroaa ja tilalle tulee Henna Virkkunen. Kas, olen just lähdössä Keski-Suomen Kokoomuksen hallituksen kokoukseen ja sen jälkeen syyskokous, joten lienee riemu katossa.Sitten Helena Pesolan keskisuomalainen kokoomusminiseri. Ja jälleen nainen. Onnea Henna!
PE 12.12.
Oli hulppea syyskokous ja sitä edeltävä hallituksen kokous. Hennan nimitys opetusministeriksi oli yleinen iloaihe. Partasen Pauli jatkaa Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana ja hallitus lähes sama. Pitkäaikainen hallitusherra Heimo Latva Joutsasta jää pois. Ek-vaalirumban myötä opin aikanaan tuntemaan monia kokoomusvaikuttajia kuten muidenkin ryhmien vaikuttajia eri puolelta maakuntaa. Se on rikastuttanut elämääni. Tänään tapasin entisen esimieheni, rehtori Antti Rastelan. Siinä mies, joka ei suostu vanhenemaan.
Siitä puheenollen....peiliin katsominen alkaa tähän aikaan lukuvuotta olla mulle järkyttävä tragedia. Viimeksi kun varovasti vilikasin, siellä näytti olevan joku Shakespearen Macbeth-näytelmän kolmesta noidasta...
Keskisuomalaisen uusi päätoimittaja Pekka Mervola esitelmöi syyskokouksessa lehdistön ja politiikan suhteista. Keskisuomalaisen toimittajakuntahan on jo pitkälti tohtoristasoa. Mervolan oma väitöstutkimus on lehdistöhistorian alaa. Aikanaan KSML:ssa kesätoimittajana aloittanut mies on nyt Laatikaisen jälkeen maakuntalehtemme ruorissa. Miellyttävän kuvan antoi itsestään tämän iltaisen perusteella.
Onhan mun sanottava, että eilinen Nobel-juhla oli upea. Pääsin koulusta siten, että ehdin katsella osan suoraa lähetystä. Harvoinpa sitä pääsee seuraamaan semmoista seremoniaa, jossa suomalainen saa Nobelin rauhanpalkinnon.Liekö sitten protokollaskandaalia, kuten IS verkkosivuillaan väittää.
Maija ja Sami olivat käyneet. Olin siellä J:kylässä. Olisi ollut niin mukava nähdä.
Nyt on piparit kahta lukuunottamatta jo syöty! Kehtaanko sanoa, milloin sain...en. Mutta sen kehtaan sanoa, että Laaksosen Erja oli leiponut Mikolle ja mulle onnen pipareita ja kyllä me ollaan niistä tykätty! Kiitos, Erja.
Nyt tässä nautittu jouluisesta tunnelmasta opettajainhuoneessa. Kristiina ja Iris pistäneet pöydän koreaksi ja tarjolla mm. lakkaliköörikonvehteja. Tarkastimme, että väkivahvuus kolme prosenttia, joten yhden ohkoisen otin minäkin ennen toista aamun tuntia.
TI 16.12.
Jokin ääni...se soi mielettömästi...onko se jokin hälytys...olenko laivassa ja nyt on merihätä...äkkiä kannelle ja pelastautumaan. Käteni alkaa hamuta...löytyy kylmä lattia. Valo välkkyy. Se tulee samasta suunnasta kuin hirveä ääni...
...aha...puhelin...siis herätys...on siis aamuyö eli kello jo kohta seitsemän. Pari minuuttia menee, kun mietin, kuka olen ja missä olen ja mitä varten olen olemassa. Rakennan koko identiteettini uudelleen. Kuten tein eilen aamulla. Kuten tulen tekemään huomisaamuna. Tuttua talviajan väsymystä. Olisipa mullakin kirkasvalolamppu kuten Patu-ystävälläni facebookin mukaan.
Yksi hyvä konsti välttää turha aamuväsymys olisi mennä illalla nukkuman. Ajoissa. Pitääkö kukkua yli puolenyön. Toki on töitäkin, kuten tuntien suunnitelut, korjaukset, kokouslistojen lukemiset, mutta myös sosiaalisten kontaktien hoitamiset, joille on jäätävä aikaa.
Olen palannut 80-luvulle. Olen nuori jälleen - henkisesti. Ruumiini rapistuu, mutta henkinen Janne vain nuortuu. Tampere tulvii päälleni opiskeluaikojeni näkökulmista. Oopperan harkoissakin tapasin Parkkisen Tuomaksen, jonka kanssa olimme Sirkusprinsessa-operetissa avustajina noin 20 vuotta sitten Tampereen Teatterissa. Ja heti toisemme tunsimme. Enkö minä ole sittenkään vanhentunut tuntemattomaksi esivanhukseksi?
Vihdoin viimein pääsin kokemaan myös TT:n uuden tradition: Kauneimmat joululaulut Aleksanterin kirkossa. 80-luvulla alkanut Tampereen Teatterin näyttelijöiden traditio laulaa kauneimpia joululauluja veti kirkon jälleen täyteen. Tunnelma oli hyvä. Tilaisuus oli loistava päätös ihanalle viikonlopulle. Erityisesti liikutuin Arttu Ratisen tulkitsemasta Sylvian joululaulusta ja Elisa Piispasen ja Elina Salovaaran duetosta Jouluyö, juhlayö. Kumpikin on suosikkijoululaulujani.
- Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen...sitä mä varmaan lauleskelen Kanarian lämmössä, kun hiekka härnää varpaiden välissä ja Atlantin mainingit pauhaavat. Muut syövät laatikoita ja minä lähden Mikon kanssa häränlihapihville. En tiedä, mitä me joulunajastamme tykätään. Tapaninajelullekin pääsisi kamelilla.
Tänään on raskas mutta tärkeä velvollisuus. Vien lasteni kanssa kynttilän äidin haudalle. Tänään on toukokuussa pois nukkuneen äitini syntymäpäivä. Hän olisi täyttänyt tänään 87 vuotta.
KE 17.12.
Abit olivat valmistaneet huolellisesti täysimittaisen näytelmän tämänvuotiseksi puurojuhlaksi. Meitä opettajia näytelleet abit olivat hämmästyttävän näköisiä. Pukeutuminen, kävelytyyli, ilmeet ja eleet, puhetapa - kaikki natsasi. Oli muistettu myös viime vuoden vaikuttajia kuten Mikko Mäentakaa, joka siirtyi töihin Virolahdelle ja sijaistani Paavoa. Mukavaa, että esillä oli koulun henkilökunta laajemminkin kuin vain opettajat.
Puurojuhlanäytelmässä taisi olla noin 50 eri kohtausta! Ja väliajan puurokin oli hyvää! Yhtään ei mulla tullut aika pitkäksi, vaan nauroin todella sydämestäni. Kiva, että tyttäreni Liisa oli Kaisa-kaverinsa kanssa katsomassa. Yleensä lapsiani ollut mukana, mutta nyt ei enää muita. Maija ei päässyt ja Mikko toisaalla. Pienet jossakin ja Anna Lontoossa. Hujan hajan jälkikasvu maaliman turuilla, mutta Korkeimman kädessä
Jämsän koulutuskuntayhtymässä oli historialliset kokoukset. Sekä hallitus että valtuusto kokoontuivat viimeisen kerran ja yhtymä fuusioituu Jyväskylään ensi vuoden alusta. Kiitossanoissaan valtuuston puheenjohtajalle, virkamisjohdolle ja valtuutetuille Arto Lampinen toi esiin näkemyksensä, että vielä tajutaan aikanaan, miten pienikin voi olla kaunista.
Minä olen härski ja uskon suuruuden ekonomiaan. Enkä sano, että olen oikeassa enkä sano, että Arto on oikeassa. Kukapa meistä semmoisen viisasten kiven omistaa, että voi taata, että oma näkemys päätöksenteon pohjalla on takuuvarmasti oikea ja erehtymätön. Luulimme tekevämme hyvän päätöksen aikanaan Patajoen kanavahankkeen suhteen, mutta susihan siitä hommasta tuli.
Ainoa, mikä on varmaa, on kaiken muuttuminen. Mikään ei ole ollut historiassa pysyvää. Jotkin asiat ovat kestäneet pitäkään, kuten Bysantin valtakausi noin tuhat vuotta. Hitlerin tavoitteena oli luoda myös tuhatvuotinen valtakausi, mutta kaksi nollaa saa perästä tiputtaa pois. Kymmeneen vuoteen se suurinpiirtein jäi ja siitäkin ajasta noin puolet oli sotimista.
Aamulla kahdeksaan menin ja illalla ennen kymmentä tuli. Opetuksen ja puurojuhlan lisäksi päivään mahtunut mm. kolme kokousta, joista yksi Jämsänkosken ja Jämsän lukioiden ensimmäinen yhteinen opettajainkokous. Huomenna vielä samaa rumbaa, kun illalla oopperaharkat Tamperella ja perjantaina yötöitä, kun yökirkko päättää tuttuun tapaan Jämsän lukion syyslukukauden.
Että jaksanko? Kyllä. Minua motivoi tulevaisuus, jolla voi olla yhtä ja toista annettavaa. Ja sellaista, jonka saan jakaa...
LA 20.12.
Liisa-tyttäreni ja vanhimman siskoni syntymäpäivä. Lähden kohta hakemaan Liisaa luokseni. Tulee hetkeksi. Kiva edes niin.
En millään meinannut päästä yöllä uneen. Pitkä syyslukukausi päättyi yökirkkoon noin 0.20, mutta jotekin vain kävin kierroksia ja tuntui, ettei väsytä ollenkaan. Joskus kolmen ja neljän välillä sain vasta unen.
Oli mukavaa, kun Mikko tuli mukaan yökirkkoon. Lähden harkkojen jälkeen häntä hakemaan ja sen verran olin hajamielisyydessäni tällä kertaa sekaisin, että tein kaikessa rauhassa muita töitä; pyykit koneessa, kinkkurulla uunissa, matot ulkona...ajattelin että vielä on reilu puoli tuntia homman alkuun, kunnes Minna soitti viittä vaille yksitoista, että mua tarvittas paikalle. Kertoi, että viiden minuutin kuluttua peli alkaa...
Siinä teki Herodes nopean lähtöspurtin ja vain minuutin olin myöhässä. Puvun vaihtokin meni nanosekunneissa ja vasta kirkon etupenkissä istuessani huomasin, että Herodeksen puvun etunepitkin olivat ns. juopuneen napissa.Siinä oli yhteislaulun ajan aikaa pistää nepitys kohdalleen ja katsoa muutoinkin,että onko kaikki vaatteet ylipäätään päällä.
Yökirkko oli jälleen kaunis ja kruunasi päättyneen syyslukukauden ja avasi juhlallisesti liki kolme viikkoa kestävän joululoman.
Paikallislehden yleisönosasto pullistelee nyt budjetti- ja säästökuurikirjoituksia. Kaupunginjohtajaakin vastaan on hyökätty, mutta haluan korostaa, että kj Mattila on mies, joka haluaa saada talouden kuntoon, mikä nimenomaan kuntalaisten - eteknin lasten ja vanhusten - parhaaksi. Terhi Jokisella oli erinomainen yleisönosastokirjoitus tästä aiheesta. Näin tykkäsin. Hän nimenomaan korosti, että lapset ja vanhukset palveluiden tärkeä käyttäjäryhmä ja palveluiden turvaaminen edellyttää tervettä kuntataloutta, johon säästötoimilla pyritään. Säästäminen ei ole tehty kuntalaisten ilkeydeksi ja nythän säästöideoita kysytään kaikilta kuntalaisilta, joten siinäpä sopii meidän jokaise mietii, mitkä ne realistiset tavat säästötoimille oikein ovat. Kukaanhan ei haluaisi, että omalle tontille puututaan.
LA 27.12.
Mukavat joulukelit. Joulupaivanakin 27 astetta lamminta ja lempea kesatuuli. Olen ollut lahinna vaakatasossa ja katsellut palmujen huojuntaa ja kuunnellut meren aanta. Se rauhoittaa. Mikon kanssa pelattu rantatennista ja biljardia. Poika tarttisi vielakin enempi toimintaa, mutta ma en tahdo jaksaa. Ja hyvin olemme nukkuneet, vaikka varoiteltiin, etta hotellimme diskokeskittyman keskella.
Sain onneksi Anjalta Samsonite-olkalaukun lainaksi, kun omani vielakin suutarissa, joka oli tietenkin maanantaina kiinni, kun sita menin hakemaan. Antoi aina niin huomaavaisena ja minusta huolta pitavana myos korvatulpat, jos en discojyskeelta saa nukutuksi, mutta hyvin me Mikon kanssa nukuttu.
Lentokapteenikin oli niin hyvantuulinen aattoaamuna, etta aloitti kuulutuksensa: - Rakkaat naiset ja hyvat miehet, tervetuloa talle jouluretkelle...
Matkustamon miehisto yhta hymya eika ketaan nayttanyt harmittavan, etta jouluksi iskenyt duunivuoro.
Kavimme tanaan syomassa intialaisessa. Kiinalaista buffeeta myos kokeiltu. Olin mielissani, kun Mikkokin tykkasi intialaisesta. Oli kunnon mausteista ja tyylikas paikka. Tormasimme tanaankin Ritvaan ja Jormaan. Tulevan samalla lennolla pois. Juuri olin kotio kirjoittanut, etta ei ole tuttujakaan talla reissulla nakynyt.
Eilen olimme Mikon kanssa suomalaisessa jumalanpalveluksessa ja ehtoollisella. Paikallista turistipappia avusti Lansi-Lapin tunturituristipappi.
Kiitos joulumuistamisista ja erityinen kiitos rakkaimmille laheisilleni lahjoista, jotka mieltani lammittivat. Enhan ma ole ollut kiltti ja silti mua muistettiin.
Ja olihan se kivempi lahtea reissuun, kun aatonaattona oli supisuomalainen jouluhetki hyvalla aterialla katettuna. Kynttiloiden palaessa. Musiikin soidessa. Kahden kesken...
<< Takaisin arkistoon
|
|
