| |
KE 9.12.
Hyvää Annan päivää! Takana yllättävän kevyt työpäivä ja paljon vapaa-aikaa. Oli mukava käydä ulkona kävelemässä Anjan kanssa. Yllättävän napakkata. Siperiasta tulossa kylymää ilimamassa tänne Suomeen. Voi hitsit...
Olen ollut viime päivinä poikkeuksellisen väsynyt. Syinä mm. että lukukausi lopussa, viime viikko poikkeuksellisen raskas, koeviikko hiljan yms. Noh - nämä maallisia ja näistä selvitään. Elämässä on kuitenkin niin paljon kivaa. Kuten tänään, kun oltiin yhdessä kaupassa ja ostettiin saariostolaisleipää. Se Elosen semmoinen on hyvää. Teki kauppansa. Tein salaatin ja oli ihan kelpoa.
Ihan kuin eilen Lidlissä, ko Mikko huomasi että siellä oli myynnissä Pecorino -juustoa. Ostimme ja johan on maukasta! Olin kuvitellut, että vasta huomenna päästään taas Pecorinon makuun, kun menen työmatkalle Hesaan ja pääsen Stokkan herkkupuolelle.
Itsenäisyysjuhla koululla meni mukavasti. Jäi hyvä jälkimaku. Yllättävän kova järjestelyvastuu juhlassa oli. Mutta lopputulos oli palkitseva. FT Mari Vareksen esitelmä oli loistava: mikä määrä asiaa ja mikä kyky puhua! Ja oppilaiden esitykset; oli paitsi taitoa, myös tunnetta!
Tein huomista varten pojalle valmiiksi päiväruuan. Ja pitkästä aikaa kuules muusi onnistui hyvin!!! (survinkin löytyi) En ole nyt varma, oliko Rosamundaa (Anja neuvoi, että hyvä muusi tulee Rosamundasta), mutta on perunalajikkeissa kyllä eroa. Mutta nyt tuli mieleiseni: kiinteä, hyvänvärinen, haarukassa pysyvä ja perunalle maistuva. Lisukkeeksi paistoin uunissa lohta ja tiiijän, ettei poika huomenna koulun jäläkeen kyllä syömisiinsä pety...
Nyt maate...huomenna taas pitkä päivä eli aamulla kahdeksaan ja illalla kymmenen maissa kotio.
Noh; koti on laaja käsite. Olen nyt opetellut siihen, että kaksi kotia. Toinen täällä ja toinen Tre:lla. Hammasharjat kummassakin päässä...
PE 11.12.
Emmää mistään piirityksestä ja parvekkeelta ammuskelusta ole tiennyt yhtään mitään. Just äsken netti-IS:sta luin, että Tampereen Hervannassa Insinöörinkadun eteläpäässä tämmöinen tilanne just päättynyt. Ja vähän yli klo 23 tota Insinöörinkatua lampsin kohti tätä Hervannan kämppää. (ei mun, vaan Maijan ja Samin) Rauhallista ja hiljaista. Mitähän täällä on sitten ollut?
Mä en meinaa herätä olleenkaan. Nyt käyn kylllä just nukkumaan, mutta en meinaa herätä aamulla, en aamupäivällä, en päivällä....koko ajan kuin sumussa tai unessa. Ollut uskomattoman rankkoja päiviä ja tuon edellisen koeviikon korjailut takkuilvat. Vielä lakitiedon kokeet korjaamatta. Viime yönä silimät sikkurassa syötin numeroita ja poissaoloja päätteelle, kun piti puoleenyöhön mennessä tehdä. Olin päivän lakitiedon jatkoryhmän kanssa eduskunnassa. Kiva päivä. Emäntinämme tällä kertaa edustaja Peltonen ja ministeri Virkkunen. Vielä reilut kaksi vuotta sitten kiersin vaalitantereita Tuulan ja Hennan kanssa. Hehän nyt ensimmäisen kauden edustajia.
Ja yhtään ei kateeksi käy, etten päässyt. En mää semmoista jaksaisi. Mukavampaa mulla lukiossa on töissä olla. Ja toki mä realistina tiesin, ettei ollut mitään mahkujakaan, mutta olipahan kiva kokemus ja tuli paljon uusia, hyviä kontakteja.
Kyselytunnilla ei ollut nyt niin kauhian hiostavaa tunnelmaa, vaikka oppositio yritti toki hallituksen niskan päälle päästä. Huoli Finnairista ja sen henkilöstöstä sekä koulukiusaamisesta nousivat päällimmäisiksi.
Sinällään ironista, että kun edustajilla oli kova huoli koulukiusaamisesta, niin kauhia hörönauru röhähti, kun edustaja Bjarne Kallis änkytti yhtä sanaa puheessaan. Koska Kallis joutui vaihtamaan sanan toiseksi, kun ei saanut sitä muodostetuksi, röhähti koko eduskunta nauramaan. Kallis sanoi napakasti:
- Onpa hauskaa, todella hauskaa...
Mietin vaan, että pontevasti sitä koulukiusaamisesta puhutaan, mutta kun päästää vähän kollegalle nauramaan, niin siinä ei säästelty. Eikös sekin vähän ole niinkuin toisen kiusaamista,edustajat hyvät. Jotenkin mulle jäi vain paha maku siitä suuhun.
Maanantaina budjettivaltuusto. Tiistaina opettajainkokous ja illalla puurojuhla. Normaali opetus rutiineineen siinä ympärillä. Ei jää paljoa nukkumiseen aikaa, sen tiedän...
Mää eksyin. Lähdin Hervannasta keskustaan ja bussi tuli. Nousin kyytiin. Ja se olikin joku linja n:o 6. Kiersi tuolta ensin nevadaa ja huitsia ja tuli takas ihmisten ilmoille ja kääntyikin Hallilaan. Sitten taas kruisailtiin, kunnes tultiin Koikkariin (Koivistonkylä). Ja lopulta Hatanpään sairaalaan ja kuski sanoi, että se on päätepysäkki ja että nysse matkaa siitä enää Nekalan hallille....noh...näytti missä pysäkki, josta pääsee kaupunkiin ja sieltä tuli joku tahmelalainen (linja n:o 21 Tahmelaan), jolla pääsin Keskustorille. Elämäni eksoottisin sight seeing -matka Mansessa.
KE 16.12.
Äitevainaan syntymäpäivä. En päässyt illalla haudalle. Yritän huomenna. Kynttilä on odottamassa.
Juotu pojan kanssa pari pahvitölkillistä glögiä. Siis ihan kaupasta ostettua ja holitonta. Anja neuvoi yhden hyvän merkin, kun oli kylässä sitä maistanut. Enpas sano, minkäniminen ja mistä kaupasta, mutta hyvää on todella! Sen kanssa maistuneet piparit, joita valt.kokouksen päätteeksi sain Erjalta lahjaksi. Nätti pieni purkki ja tuli hyvä mieli - pojalle myös.
Siitä Elämä pelissä -ohjelmasta vielä. Täysin totta, että ihmisen onnellisuutta lisää se,että auttaa ja muistaa muita. Ihan semmoiset pienet asiat, että tämän kiireen keskellä muistaisi joskus käydä jotakuta yksinäisempää ja vanhempaa ihmistä kahtomassa tuo kummasti piristystä myös ihtelle. Eikä tätä kiirettäkään voi sinällään aina syyksi pistää. Ihtehän olen hommia haalinut ja ottanut. Täysin omaa vikaa - ihan täysin. Mutta moni homma on vain niin kauhian mielenkiintoista ja kiinnostavaa.
Eilinen puurojuhla oli upea kokemus. Ja puuro hyvää! Oppilaat olivat nähneet suuren vaivan taas kerran sen eteen, että saimme peilistä seurata itseämme ja toimiamme. Mää nyt ihan tässä julkisessa päiväkirjassani lausun suuren kiitoksen Villelle upeasta suorituksesta, joka oli niin täysin minua kuin ollakin voi. Enkä voi kuin kiittää kaikkia muitakin. Uskalsivat pistää itsensä peliin ja antautua estradin hurmokseen. Hieno veto!
Budjettivaltuusto meni nopeammin ja helpommin kuin olin odottanut. Se hyvä. Ne sos.toimen kaksi perhetyöntekijän tointa veivät äänestykseen. Tiedän ja ymmärrän täysin perheiden hädän ja sen, että huostoonottojen määrä on pelottavan iso ja tulee paitsi kalliiksi, on inhimillisesti tarkasteltuna myös kovin kova asia. Mutten usko, että kaksi sos.työntekijän tointa pystyy poistamaan perheiden pahoinvointia, joka on niin suuri ongelma, että se vaatii järeämmät aseet. Yksi ja kaksi toimen- tai viranhaltijaa ei voi ihmeitä tehdä. Jokainen sos.toimen työntekijä on tärkeä ja tekee arvokasta työtä pienellä palkalla. Lisäresurssia tarvitaan. Mutta sitä tarvittaisiin paljon enemmän kuin kahden lisäyksen verran, jos haluaa saada tulosta, jolla epäkohtia todella saadaan pois.
Sivistyspuolella koulupsykologi on välttämätön. Mutta mihin se riittää? Onko resurssi riittävä? Jotta pahoinvointia ja ongelmia saadaan minimoitua, tarvitaan uusia rakenteellisia ratkaisuja, joissa on uudentyyppistä yhteistyötä esim. kunnan ja seurakunnan, kunnan ja kolmannen sektorin kesken, uudentyyppiset työaika- ja toimenkuvajärjestelyt, joiden mahdollistaminen taas lähtee alan sopimuskulttuurista.
Aika on nyt semmoinen, että oman reviirin tiukan vartioinnin sijaan on suunnattava katse yhteisen pesän rakentamiseen ja kohentamiseen. Pätee vallan hyvin sekä makro- että mikrotasolla!
SU 20.12.
Olipahan tuppurainen keli ajaa Tampereelta nyt illalla Jämsään. Onneksi kaksi lapsistani tuli jo vähän aikaisemmin junalla. Heillä oli synttärikahville meno Jämsän päässä, joten piti lähteä aikaisemmin. En olisi kyllä uskaltanut matkustajia vastuulleni ottaakaan. Lentävä lumi, välillä sokean sakeasti suoraan silmille satanut lumi, edellä ajavien autojen renkaiden pöllyttämä lumi, puhumattakaan vastaan tulleiden rekkojen nostattamista lumipilvistä. Sai kyllä keskittyä ajon ja turvavälin vakaana pitämiseen, kun vielä tiekin oli liukas. Keski- ja reunakaistojen jurmut soivat onneksi välistä renkaiden alla, mikä auttoi pysymistä omalla kaistalla. Välistä oli nimittäin ihan sokkotilanteita, ettei nähnyt mitään eikä voinut jarrukaaan jäisellä tiellä painaa pohjaan.
Kiva viikonloppu työntäyteisen syksyn jälkeen. Perjantain vielä ähkin koulutuskuntayhtymän kokouksissa, mutta mikäs siellä, kun talous hyvä ja ensi vuoden budjetti varsin hyvä, kun ottaa huomioon ajan taloudellisen tilanteen. Eilen vähän kierreltiin kauppoja ja tuttuja tuli vastaan tulvimalla.Illalla oli kiva glögi-ilta ystävien luona. Tänään omassa porukassa pieni tunnelmahetki Kaarilan päässä. Ja illalla Aleksanterin kirkkoon kauneimpien joululaulujen pariin.
Siinä formaatti, joka kerää kirkot täyteen. Se myös meijän "perinne".
Elämässä pitää olla perinteitä ja niiden vaalimista kuten myös kykyä uudistaa asiota ja jättää asioita.
Tapaninpäivänä 2009
Kun ajoin jouluaattona Tampereelle, kuuntelin tapani mukaan YLE 1:stä. Tuli ohjelma radiolegenda Pekka Tiilikaisesta. Erityisen vaikutuksen tekivät nauhat, joissa Tiilikainen oli 60-luvulla haastatellut Kainuun tavallisia, köyhiä vanhuksia. Se kovan eletyn elämän tuoma nöyrä asenne teki vaikutuksen. Haastateltujen yhteisenä sävelenä tuntui olevan kaksi asiaa: jokainen päivä otettava vastaan sellaisena kuin se tulee ja millainen se on. Toinen asia tuntui olevan luottamus ja usko Jumalaan.
Nämä kaksi asiaa ovat hyvät kohot jokaisen elämään pysyä pinnanpäällä.
Olen yrittänyt pitää sen elämänfilosofian, että elämä sinällään hyvin yksinkertaista, mutta ihmiset sotkevat asioita ja tekevät elämästään paljon monimutkaisemman kuin se onkaan. Nuo viisaat Kainuun vanhukset todistivat laihan teoriani oikeaksi. Jostain syystä tuo Tiilikaisen haastattelunauha jäi päähäni. Kun Tiilikainen kyseli joulunvietosta, tuntui tärkeintä olevan se, että on katto pään päällä, lämmintä sisällä ja leipäpala, jota syödä.
Niinhän se on, aattelin äsken, kun lämmitin vielä iltapalaksi palasen porkkanalaatikkoa ja otin siivun kinkustamme, joka yhdessä ostettu ja kristillisesti puolitettu. Sitä syöty niin Tampereen kuin Jämsänkin päässä.
Tämä jouluni ollut erilaisempi kuin koskaan. Laitoinhan joulua kahteen paikkaan, mikä on kyllä haastavaa. Toisen kerran vietin aattoillan kahden kesken. Ja oli rauhallista ja levollista. Viime vuonna olin pojan kanssa Inglesissä ja aattoiltana suunnistimme kiinalaiseen ravintolaan syömään. Nyt syötiin perinteisiä suomalaisia jouluruokia kalapainotteisilla alkuruuilla Anjan kanssa Ranta-Kaarilassa. Ja luonto kauniimpi kuin miesmuistiin joulunaikaan!
Tämä joulu jää mieleni historiaan. Miksi? Syyt alkavat Aleksanterin kirkosta, parista tosi pahasta ajokelistä, kun puskin Jmä-Tre-Jmä väliä kuin Paunu Oy:n varjo. Mutta erityisesti hyvät syömiset, pari Barbara Streisandin tähdittämää romanttista elokuvaa ja se, että sitten elokuun 2008 sain olla yhdessä hetken KAIKKIEN lasteni kanssa: aattoaamuna tarjosin joulupuuron, minkä jälkeen kävimme isän ja äidin haudalla.
Ja tänään söimme vähän erilaisen joulubuffetin.
SU 27.12.
Tänään alkoi ilotulitekauppa...huh....määhän en niistä, mutta tuo poikani...
Olipas mukava, kun hyvä ystäväni Filpun Ritva Lahdesta soitti pitkästä aikaa. Tämä työ- ja yksityiselämän tilanne aiheuttaa sen, ettei pääse millään livenä pitämään sosiaalisia suhteita niin hyvin yllä kuin pitäisi. Mullakin paljon sukua ja ystäviä, mutta side ei katkea, vaikka niin harvakseltaan näkemään pääsee. Ritva ja Veijo niin mukavia ihmisiä ja taas tuli semmoinen kunnon annos c-vitamiinia ja energiaa, kun Ritun kanssa vähän asioita puitiin ja käytiin läpi. Hänellä on niin positiivinen elämänasenne, joka kantaa vaikeuksienkin ylitse ja se huumori...vautsi!
Kyllä oli outo aamu, kun olin ihan hiljaa. Ei ollut ketään, jonka kanssa puhua. Olen nyt Jämpsän päässä ja poikakin oli menossa, joten mää vain olin, luin, kirjoitin ja olin. Anjallekin pistin tekstarin, etten ole puhunut mitään.
Nyt kyllä tullut jo puhuttua niin puhelimessa kuin livenäkin.
Tein muuten currykanaa perunalaatikon lisukkeeksi. Kuulostaa siltä, että sopii yhtä hyvin yhteen kuin mäti ja mämmi, mutta ei ollut hullumpaa. Joskus ihan hassut ideat maistuvat hyviltä, kuten tuoreet mansikat, hunaja ja smetana. Se on kuulkoas hyveää!
Illalla tulisi Zorro. Pitäisköhän kahtella?
Ylen sivuilla puhutaan raappahousuista, jotka ovat katoavaa kansanperinnettä. Harva niitä enää muistaa. Mää muistan kyllä. Ja lapsena piti käyttää vielä villaisia välihousuja. Olin niin pyntätty, että hyvä ko kävelemään pääsin.
Enää ei ole mullakaan raappahousuja. Pitkä kalsarit toki on, mutta kyllä ne ovat rajunnäköistä kamaa. Onkohan miesten pitkien kalsareitten suhteen joku EU-direktiivi, että niiden on pakko olla äärimmäisen rumia ja epäseksikkäitä. Ainakin mulle siunaantunut semmoisia luomuksia, että ne päällä jos vastaan tulisi, koko kaupunki evakuoitaisiin.
Kävin vessassa ja näin peilistä kamalia asioita. Myssyn alla ollut tukkani näyttää kauhuelokuvan lavasteelta. Ajamaton parta vanhentaa mut 20 vuodella. Rypyt ja uurteet korostuneet ihan kuin ne olisi tussikynällä vahvistettu.
Leukani alle on ilmestynyt joku ihme heltta. Mistä sekin on tullut?
TO 31.12.
Nythän se vasta tuntuu loma lomalta. Ollut mukavan lokoisia päiviä. Eilenkin yritin vähän liikkua ja kävin kävellen kaupassa. Tapasin kauppareissulla Jonaksen ja Helgen. Olivat lenkillä. Kyllähän sitä liikkuisi ja kuntoaan hoitaisi, kun olisi järkevämmin arki ja aika järjestyksessä. Tuppaa töitten puolesta tulemaan vaan välillä niin pitkiä päiviä.Voisi sitä kuntosaliakin yrittää. Nythän olisi hyvä sauma, kun Vote järjesti kivan yllätyksen. Kiitos kovasti! Jos saisin houkuteltua Anjan avecikseni. Olisi kivempi mennä kaksin.
Alkuviikon Tallinnan visiitti oli kiva ylläri. En ole ennen lumisessa Tallinnassa ollutkaan. Mukulakivikadut olivat kyllä liukkaita ja sai varovasti talsia vanhassa kaupungissa etenkin Toompean mäelle kiivetessä. Löysimme viehättävän italialaisen hosterian, jossa oli aito italialainen tunnelma. Ihmekö tuo, kun henkilökunta pääosin saapasmaasta ja myös sillä hetkellä osa asiakkaista. Italialaiskokkia alkoi tiskinsä takana vallan laulattaa...
Kävimme parissa kirkossakin ja muutoin ihailimme entisen Räävelin tunnelmaa ulkoapäin. Pari hyistä vesitippaa kolahti räystäistä päähän niin että kunnon napsaus kuului. Meillä oli oikein mukava pieni reissu, josta jäi verrattoman hyvä jälkimaku.
Jos tekisin tiliä viimeisestä vuosikymmenestä, siitä tulisi semoinen tarina, että hulluimmatkin saippuaoopperakäsikset kalpenisivat sen rinnalla eikä kukaan uskoisi tapahtuneita todeksi. Vuosikymmenkatsaus jääköön.
Mitä nostaisin esille päättyneestä vuodesta. Hyvä, kun on ollut töitä ja vielä etuna, että mulla niin mukava työpaikka ja mukavat työkaverit ja oppilaat. Oppilaiden yo-kirjoituksissa menestyminen ollut toki mukava asia.
Liisa pääsi ripille, Mikko aloitti uuden koulun, Maija sai opiskelupaikan, tapasin KAIKKI lapseni joulunaikaan ihan kahteen kertaan, mikä harvinaista herkkua. Mulle ollut tärkeätä yrittää tukea lapsiani aikuistumisen tiellä. Eri asia, olenko onnistunut.
Vuoden aikana olen saanut olla Grand Canarialla, leirikoulussa Roomassa, Tallinnan visiitillä sekä loistavalla Toscanan lomalla, joten matkalaukkujen pakkaamistakin ollut ihan riittävästi. Määhän tykkään matkustaa, joten kiva, kun on reissuja riittänyt. Laulupuoli jäänyt valitettavan vähiin. Tosin tähän vuoteen mahtuu paluu Tampereen Oopperan kuoroon ja kevään esitykset Don Carloksesta Tampere-talon suuressa salisa.
Henkilökohtaisessa elämässäni päättyvä vuoteni kulminoituu heinäkuun puoliväliin. 17. heinäkuuta Pyynikin rannassa on yksi elämäni tärkeimpiä päiviä. Silloin tuli muurattua rikki mennyttä kivijalkaa uudeksi vahvaksi perustaksi, josta voipi reilulla mielellä ja hyvällä omallatunnolla rakentaa parempaa ja valoisampaa huomista. Kuten vanha suomalainen sananlasku sanoo: paistaa se päivä risukasaankin. Sen olen saanut todeksi tuntea.
Rauhallista vuodenvaihdetta ja menestystä tulevalle vuodelle 2010!
<< Takaisin arkistoon
|
|
