| |
SU 3.6.
Haikeissa tunnelmissa päätin lukuvuoteni. Oma poikani sai ammattitutkintonsa ja vietimme kivan kahvihetken perjantaina. Lukuisista epäilyistä, jopa vastustuksesta huolimatta pidin pääni ja tein hommat itse. Miehelle, jolla ei ole kädentaitoja, on iso haaste tehdä mm. voileipäkakut ja täytekakut, mutta niinpähän tein ja ei kukaan ainakaan lopputulosta moittinut.
Sain onneksi kullanarvoista apua. Mikko ja Maija tekivät täytekakkujen pohjat, Anja leipoi hyviä suolaisia ja Liisa, Maija ja Sami olivat Anjan apuna laittamassa kahvipöytää, kun itse olin töissä.
Tärkeintä, että oli pojalleni hauska päivä ja oli kieltämättä kiva nähdä pari sukulaista ja ystävää.
Amandan kanssa kerkesimme pari tanssiaskeltakin ottaa, mistä tuli mieleen viikko sitten olleet synttärijuhlat, jotka olivat ehkä hauskimmat synttärit, joissa olen ollut. Ystäväni Jonas täytti pyöreitä ja piti aivan hurmaat pippalot. Intouduin jopa Anjani kanssa tanssimaan ns. irtonaisia, vaikka olen ikäni ollut perinteisen paritanssin ystävä. Näillä jäykillä lanteilla ja niveleillä ei nimittäin disco irtoa. Mutta nyt pistin menemään. Liisa oli ihan kauhuissaan seuraavana päivänä, kun kuuli isänsäkin rokanneen.
Multa lähti nyt abiluokka pois. Komiasti lähtivät parhaimmissaan valkolakit päällä. Ylioppilaita heistä tuli.
Vaan on haikea olo. Niin mukava ikäsarja. Eihän me voida heitä väkisin ikiaikoja koulussa pitää, vaan elämänpyörä pyörii. Silti sen pyörän haluaisi välillä pysäyttää ja anoa jatkoaikaa.
Koulun kevätjuhla meni hyvin ja tuoreet ylioppilaat saivat arvoisensa juhlan. Erittäin mukava oli pistäytyä myös muutamien uusien ylioppilaiden kotona juhlistamassa hienoa päivää.
Haikutta toi myös se, että palaan tuttuun ja turvalliseen luokkaani Jämsän lukioon vasta elokuussa 2013. Olen ensi lukuvuoden virkavapaalla ja teen kutkuttavan ammatillisen syrjähypyn Tampereelle. Opetan ensi lukuvuoden Tampereen yliopiston Normaalikoulussa. Koska kyseessä on harjoittelukoulu, työhöni kuuluu myös historian opettajaksi valmistuvien opetusharjoittelun ohjausta.
Onkin muuten ensimmäinen kerta elämässäni, että teen päätyötäni jossain muualla kuin Jämsässä! Ehkä se on jo korkea aika tässä vaiheessa elämänkaarta nähdä muitakin ympyröitä
MA 4.6.
Ja täällä Pariisi. Istumme Charles de Gaullen lentokentällä. Tulimme shuttlebussilla D-terminaalista tänne G-terminaaliin. Odotin näkeväni hienoja, eksoottisia lentokoneita eri maista. Mutta tämä G-terminaali onkin paikallinen Pirkkala ja kahtelen nyt noita kahta Air Francen konetta. Kohta nokka Air Francella kohti Pisaa.
TI 12.6.
Terveisiä Toscanasta. Viikko hurahti äkkiä ja niin jäi multa saavuttamatta tällä kertaa ne kohteet, joissa nimenomaan halusin käydä eli päivä Firenzessä ja päivä Sienassa.
Uutena kohteena oli Lucca, jota ympäröi paksut renessanssiaikaiset muurit. Helteinen päivä Luccassa (pari kuvaakin löytyy täältä sivuiltani, kun menee matkakuvat -osastolle) oli lumoava. Kaupunkihan tunnetaan mm. Puccinin syntymäkaupunkina, joten monet cafet ja ristorantet kantavat hänen tuotantonsa nimiä kuten Cafe Turandot, Ristorante Tosca jne.
Myös Radda in Chianti on käymisen arvoinen pieni kukkulakaupunki, josta on huikeat näköalat. Noh, ei Toscanaa voi näköalattomuudesta syyttää, vaan kumpuava maisema alkukesän valossa tarjoaa joka suuntaan uskomattomia maalauksia. Toki voi tutusta matalaan ja moderniin Toscanaan käymällä vaikka Montelupossa, Empolissa tai Boggibonsissa.
Turistihulinan ulkopuolella on Figline Valdarno, jonka piazzan rauhasta ja tavallisuudesta nautimme siestan aikaan. Mä tykkäsin, kun ei ollut niitä jääkaappimagneettikauppoja, teko-Rolexeja kauppaavia mustia miehiä ja stressaantuneita pizzaslice-miehä ja naisia joka metrin välein. Vain tavallisia italialaisia ihmisiä omissa askareissaan.
Ruuan suhteen tuli täystyrmäys. Traditional tuscany food Trippa fiorentine hämmästytti jo pöytään tuotaessa nauhamaisuudellaan ja vaaleudellaan. Luulimme, että kyseessä nautaa. Ja olikin, mutta trippa tehdään naulan mahalaukusta, pötsistä ja joidenkin mukaan ohutsuolesta. Nämä osat pestään hyvin ja leikellään ohuiksi nauhoiksi, jotka maustetaan ja öljyssä keitetään.
Olo oli kuin kastematoa olisi kurkustaan alas yrittänyt nieleskellä. Suosittelen vain ja ainoastaan rohkeille tai Pelkokerroin -ohjelman yhdeksi pelinumeroksi.
Paluumatkalla oli neljä tuntia odottelua Charles de Gaullen -asemalla ja täytyy sanoa, että nyt todella ymmärrän, miten hieno asema monine palveluineen on Helsinki-Vantaa. Enää en moiti edes sen hintoja! Kyllä Hesan lentoasemalla on sentään valinnanvaraa - toisin kuin CDG:n 2. terminaalin D-osassa, jonka maksullinen WiFikään ei toiminut edes maksua vastaan....
TO 14.6.
Järkyttävä päivä - hirveät uutiset. Suomi käy läpi suurta rakennemuutosta, ehkä suurinta sitten 60-luvun, kun maaseutu alkoi autioitua, lähiöt syntyivät, perinteinen agraari-yhteiskunta muuttui.
Sen jälkeen syntynyt moderni, julkisen talouden hyvinvointipalveluihin turvaava palveluyhteiskunta on nyt tiensä päässä. Kaikille ei riitä kaikkea ja on ryhdyttävä karsimaan. Sekä valtiontaloudessa että kuntataloudessa.
Edessä on kova savotta, mutta suomalaiset selviävät! Firmoja syntyy ja kaatuu, kasvaa ja kutistuu. Aika on Nokialla, kuten aikansa oli Kansallis-Osake-Pankillakin. Aikansa oli itsenäisen Koskenpään kunnalla. Aikansa Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä jne....
Vaikka Nokiaan verrattuna Alma-Median omistama Suomen Paikallissanomat Oy painii ihan eri sarjassa, niin hirvittävät myös sieltä tulevat uutiset. Toki aihe mulle läheinen, kun 20 vuotta sitten koin henkilökohtaisesti, miten vähäpätöinen on pieni ihminen suhdannevaihtelujen ja yrityselämän ratkaisujen kohdatessa. Olin kuin heiveröinen hyttynen, joka lätkällä hetkessä listetiin seinään. Ei ollut erorahoja, ei tukipaketteja, ei lähtölahjoja (paitsi työkavereilta)...niin kylymää kyytiä en ole eläissäni kohdannut. Ei ollut merkitystä, oliko ollut ahkera, oliko hyvä koulutus, paikallistuntemus. Heippa ja maantietä kohti....tämmöiset olivat tuntemukseni ja näin minä asian koin. Työantajapuolella omat näkemyksensä. Toki ymmärrän, kuten Ilkka Palmu kirjoitti hiljan, että mites sitä lehteä tekee, jollei ole tilaajia eikä liiemmin ilmoittajiakaan.
Luojalle ja sisulleni kiitos, että oli myös opetusalan koulutus ja pätevyys. Päivääkään en työttömänä ollut. Siitä iso kiitos ensimmäiselle rehtoriesimiehelleni Sirkka-Liisa Alangollse sekä silloiselle koulutoimenjohtaja Pekka Pitkäjärvelle. Pääsin sittenkin kutsumustyöhöni.
PE 15.6.
En muistanut, miten mahtavat munkit Marilla on! Todella herkulliset!
Olipas mukava palata parinkymmenen vuoden takaiseen nuoruuteensa ja kohdata jälleen Mari. En suoraan sanoen muistanut enää olemassaoloaan, mutta virkeänä ja hehkeänähän Marin koko koneisto tuntuu toimivan.
Tämä lähti siitä, että olin tiistaina suunnittelemassa yhtä projektia Norssissa. Yksi rehtoreista sanoi, että mennäänpä kahville tuohon Mariin. Minä ihmettelemään, että vieläkö siinä on kahvila. Ja kuulemma sama pitäjäkin kuin silloin, kun olin opetusharjoittelua suorittamassa Norssissa.
Mari-konditorian vanilja-mustikkatäytteiset munkit ovat mielestäni niin hyviä, että niitä kesä pistellessä, olen lukuvuoden alussa jo pieni Janne-possu, jonka nenä alkaa taas hukkua poskien keskelle. Kävin nimittäin taas tänään Maijan ja Samin kanssa Marissa ja ostin ison pussukan munkkeja mukaani.
Mutta enää en osta koskaan munkkeja tuliaisiksi. Sen päätin.
SU 17.6.
En olisi koskaan voinut kuvitella, että seuraan - ja jopa jännitän - Kreikan vaaleja.
Mutta veljet ja siskot helleenit ovat osa Eurooppaa. Maanosaa, joka on monien, monien sotien verinen näyttämö. Mutta onhan Europpa selvinnyt niin 30-vuotisesta - kuin ensimmäisestäkin maailman. Siis sodasta. Selviää se tästäkin. Tosin Eurooppa, jonka puolesta liputan edelleen, harmautuu. Maanosasta tulossa rollaattorien ja kävelykeppien maanosa. Siinäpä haastetta vastata Amerikan ja Aasian sekä Afrikan orastavaan dynaamisuuteen.
(Joo, tiijän, että on myös Australia ja Oseania, arktiset alueet ja pingviinit, mutten osaa olla syvällinen. Kirjoitan mitä sylki suuhun tuo...
Enkä olisi voinut koskaan kuvitella, että samaan aikaan olevat Ranskan vaalit jäävät niin täysin mediassa Kreikan vaalien varjoon kuten tänään on käynyt. Ranska, joka hallitsi aikanaan lähes koko maanosaa, ei ole median silmässä, mutta Kreikka, joka tiputti Venäjän EM-kisojen jatkosta, on koko Euroopan tämänhetkinen keskipiste.
SU 24.6.
Mies herkistyy vanhetessaan. Minäkin olin kovin, kovin otettu, kun sekä Anja että myös lapset sanoivat tänään onneksi olkoon. Nimipäivä on vain tavallinen päivä, mutta saada pieni huomio osakseen, lämmittää. Ja tuli pari muutakin onnittelua. Kiitos!
Sadesää vetää synkäksi. Haluan nauttia keskikesän valkeista öistä, mutta nyt tuntuu, että syksyn harmaus on ihan jo nurkan takana. Missä on se heleä, lempeä kesä? Se, joka kävi kylässä juhannusaattona.
Tänään surffailin youtuben ihmeellisessä maailmassa ja löysin mm. Metropolitanin 100-vuotisgaalan.Siellä oli kaikki 80-luvun alun maailmantähdet Montserrat Caballesta Luciano Pavarottiin.
Tykästyin etenkin kahteen. Bulgarialaissyntyisen sopraano Anna Tomowa-Sintowin Elviran aaria Verdin Ernanista sekä unkarilaissyntyisen sopraano Eva Marton Turandot`na (Puccini).
Paljon muutakin hyvää kuten duetto Otellosta a la Mirella Freni ja Placido Domingo sekä Otellon aaria James McCrakenin esittämänä ja Montserrat Caballe ja Jose Carreras duetoimassa.
Sen sijaan mulle ei loksahtanut Joan Sutherlandin Rossini-numero eikä Birgit Nilssonin Wagner-aaria.
Mutta musasivuja kolutessani löysin aarteen: itävaltalaissopraano Martina Serafin. Katsoin jo aikataulujaan, että milloin ja missä on lähin areena hänet nähdä ja kuulla. Mikä äänen voima ja kauneus, mikä intensiteetti. Jos Anna Nebtrenko on jotakin, niin kyllä Serafin on äänellisesti kaksi kertaa enemmän.
Odotan kovasti huomista, kun tulee lapsia käymään. Ainakin Maija Saminsa kanssa ja Mikko. Liisa ei vielä tiennyt. Anna tulee tiistai-iltana Suomeen. Amandaa ja Lauraa en ole nähnyt pitkään, pitkään aikaan.
Samaan aikaan odotusta, iloa. Ja niin surullista.
MA 25.6.
Jämsä pääsi otsikoihin, mikä mukavaa. Ikävää vain se, että Jämsä esiintyi lehtijutuissa juhannuksen meno- ja paluuruuhkauutisissa: liikenne jumiutui Jämsässä, kun porukka halusi ajaa Jämsän ohi
Miten saisi väen jäämään Jämsään, joka keidas Jyväskylä-Tampere-Lahti -kolmion keskellä.
KE 27.6.
Jotain hyötyä ja iloakin tästä sadepäivien nettisurffaamisesta on. Se on mun löytöni, Martina Serafin. Sääli, että huomasin vasta nyt samoin kuin tiedon, että Wienin valtionoopperassa olisi ollut semmoinenkin harvaisuus kuin Tsaikovskin Patarouva, jonka Lisana Martina Serafin ja kreivittärenä yksi eurooppalaisen laulutaiteen kulttihahmoista, Anja Silja. Nainen, joka tehnyt pitkän uran ja harvinaista, että vielä lähivuosina tehnyt näyttömällä rooleja. Jotain samaa kuin Elisabeth Söderström joka vielä suht iäkkäänä teki saman roolin Metropolitanissa. Ja eihän Anita Välkkikään enää nuori tyttönen ollut tehdessään Lentävän hollantilaisen Marya Savonlinnassa 80-luvulla.
Niin, onhan meillä omastakin takaa todella pitkän uran tehneitä, kuten suuri suosikkini ja ihailuni kohde, sopraano Ritva Auvinen.
Elän toivossa, jos ensi keväänä pääsisi Lontooseen näkemään Serafinin tähdittämän Toscan. Mieluummin näkisin hänet jossain muussa roolissa, sillä Tosca ei ole lemppareitani, mutta täytyy sanoa, että Toscakin käy...
LA 30.6.
Anja joutui sosiaalisesti koville, kun pääsi edustamaan avecina pieneen, vaatimattomaan tilaisuuteen torstai-iltana. Meitä oli pieni porukka kaupungin hallinnosta tutustumassa Himoslomien visioihin ja loppuilta oli vapaata iskelmäfestareilla kiertämistä.
En ole eläissäni millään festareilla ollut, jollei Savonlinnan ja Veronan oopperajuhlia lasketa. Enkä kyllä enää lähde. Paljon odotimme - ja enempi petyimme. Luulimme, että enemmän iloista, harmitonta meininkiä, tanssia jne. Mutta koin myötähäpeää katsellessani ihan fiksuja, meidänoloisia ja -ikäisiä ihmisiä, joista osa oli niin pahasti juovuksissa, että hirvitti. Mä en yksinkertaisesti viitsi maksaa kalliisti ja katsella ja kuunnella humalikkoja samalla kun humalaorientoituneen festivaalihuuman toinen tärkeä harrastus, tupakinpoltto, teki koko Patalahden rannan ilman raskaaksi hengittää. Ja mieluummin olen paikassa, jossa aikuiset käyvät luonnollisilla tarpeillaan vessassa kuin vessajonon vieressä. Siinä kyykki niin tytöt päästellen kuin pojatkin seisaaltaan sohottaen.
Kun mä olin ravintolassa kesätöissä yli 20 vuotta sitten, alalla oli vielä tietty etiketti ja tyyli. Nyt tuntuu, että Oswald Spenglerin kirja Untergang des Abendlandes (Länsimaiden perikato) toteutuu ainakin ravintolabisneksessä. Melko kallilla hinnalla ostin meille juotavat ja mitä saimme: tölkit kouraan. Ei edes mukia. Kun pyysin, niin pilliä tarjottiin. MInä olen tottunut juomaan l a s i s t a. Hätätilassa muovimukikin käy, mutta tölkistä tai pullosta suoraan minä EN juo.
Perjantaina kävimme Jämsän markkinoilla. En ole pitkään aikaan ollut, en vuosiin. Nätti keli ja Anja sai lisää sosiaalisen elämän energiaa, kun mulla on kuulemma ihan mahdottomasti tuttuja. Kiva oli tuttuja nähdä ja ehdimme vielä vähän kukkaostoksille kotipihaa varten.
Kuluneella viikolla oli mukava nähdä lapsia, ainakin osaa. Mantaa kovasti ikävöin, en ole nähnyt kuukauteen. Anna tuli Suomeen ja ehti jo meilläkin piipahtaa, mistä olemme mielissämme.
Yleisurheilun EM-kisoja en ole seurannut, jalkapalloa pikkuisen. Espanja-Portugali -ottelu oli yllätys ja huominen finaali mielenkiintoinen. Siinä kaksi heikkokuntoista euro-maata kisaa itselleen kansantaloutta vahvemmassa lajissa eli jalkapallossa.
Sitä oikeaa kesää odotellessa...olisi ollut mukava tänäänkin juoda aamukahvit ulkona, mutta sisälle piti tuon kelin takia jäädä kyykkimään.
<< Takaisin arkistoon
|
|
