| |
PE 1.10.
Sanoin aamulla abeille, jotka olivat lähdössä tämänpäiväiseen reaalikokeeseen, että tämä on suuri päivä. Ensinnäkin saavat näyttää osaamisensa nyt, kun tiedon määrä on suurimmillaan. Abivuoden jälkeen tuskin missään vaiheessa hallitsee niin monta eri tiedonhaaraa, kun alkaa erikoistuminen ammattiopintoihin.
Toisekseen suuri päivä, koska uusi tupakkalaki astuu voimaan. Siinä on voimakas valistava signaali. Suomesta tehdään savuton maa. Visio on täysin oikea ja erittäin kunnioitettava.
Tiistaina mm. tästä keskusteltiin soteltk:n kokouksessa. Jämsässähän on jo päätös savuttomasta sosiaali- ja terveystoimesta. Nyt keskusteltiin tukitoimista tupakoivalle henkilöstölle. Työnantaja kannustaa tukitoimin tupakoivaa henkilöstöä terveyttä ja hyvinvointia edistävään savuttomaan elämäntapaan. Tämä on tärkeä kädenojennus. Terveystoimessa, kuten mm. opetustoimessa, tupakoiva työntekijä menettää mielestäni uskottavuutensa ja auktoriteettinsa asiantuntijana.
Pekka Kataja esitti, että työnantaja maksaisi kalliimmat reseptilääkkeet. Vastustin kuitenkin ajatusta vedoten siihen, että omakin vastuu on oltava ja panostus lääkkeisiin on panostus omaan elämään. Myöhemmin pohdin, eikö sittenkin uuden Jokilaakson Terveys Oy:n tärkeimpiä toimialoja olisi tupakasta vieroittamisen klinikka. Ja yhtä lailla mä vastustan muitakin terveyttä pilaavia huumaavia aineita aina liimahommeleista viinanjuontiin.
J+J on talousvaikeuksissa. Siinä haaste. Toivon todella, että teatteri selviää. Onhan J+J mulle henkilökohtaisesti tärkeä. Muistan lämmöllä yhteistyötä noin 20 vuotta sitten Arto Minkkisen kanssa.
Monia päteviä nuoria olen nähnyt J+J:n parrasvaloissa. Mainittakoon nyt esimerkiksi Janne Peippo, Liisa Kiviaho, Milja Nordström, Mikko Lindroos, Juho Koskenranta, Sami Roikola, Matti Hiekkala, Tomi Ahonen, Kaisa Mäkinen ja monet muut. Enkä vähättele aikuisempaa tekijäkaartia lainkaan. Monet, monet hyvät elämykset olen J+J:n katsomossa kokenut mm. Huojuva talo, Bernarda Alban talo, Puukkojunkkarit, Reteesti vaan, Simpauttaja, Munaako herra ministeri, Paljon pettymyksiä rakkaudessa....
Eilen olin nuorimmaiseni kanssa sienessä. Eka kerta koko syksynä. Mihin siis elämäni valuu? En ehdi tehdä mitään sellaista normaalia, mikä kuuluu onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Laiminlyön lapsiani, rakastani, itseäni. Eikö mussa ole muka miestä ottamaan itseäni niskasta kiinni ja pistämään oikealle raiteelle? Se on vain tehtävä ja piste.
Saimme hyvän saaliin. Tutuilla lapsuuden paikoilla mm. Himosvuoren rinteillä myö rämmittiin. Tänään tein pihveja lampaankäävistä, risottoa torvisienistä, hyvän kana-sienikastikkeen - tein urakalla koko viikonlopuksi. Rouskut vielä ryöpättävä ja tehtävä sienisalaatti.
On tullut valvottua niin kokeita kuin ylppäreitäkin. Tänään oli hissa. Ihan kelpo kysymykset. Tärppi ei ole enää tätä päivää. Vaikka ennustaisin mitä, niin takuuvarmalla ei toteudu. Ja korjaamista riittää...tässä on silimät ja hermot koetuksella.
Olen harjoitellut sinnikkäästi ajo-opetuslupaa varten. Alkaa jo sujua. Maijan opettamisesta mulla on mukavat muistot. Nyt sitten tavoitteena pojan kanssa ajo-opetus. Odotan innolla.
Ajokortista tuli mieleen, että KSML:ssa oli juttu, että nuoret pääsevät J:kylässä suorittamaan kondomiajokortit. Siinäkin on teoriakoe, pimeänajo ja käytännön harjoittelu.
Tärkeätä valistusta - ja pieni huumori sopii kyllä mausteeksi merkittäviinkin valistusasioihin.
LA 2.10.
Tilasin Kuntien eläkevakuutuksesta eläkerekisteriotteen. Siinä sanotaan:
"Jos siirrytte vanhuuseläkkeelle 63 vuotta täytettyänne, eläkkeenne määrä on 1.4.2026 alkaen arviolta 6 eur/kk."
Tilannetta toki kompensoi, että ennen vuotta 1970 syntyneet peruskoulun ja lukion opettajat kuuluvat valtion eläketurvan piiriin, mikä ei tässä näy kuten ei myöskään TaEL, joka alunperin oli nimenomaan toimittajia ja taiteilijoita varten, nyt TaEL taitaapi olla TyEL -nimikkeellä. Laulukeikoista on tullut eläkettä, mutta lehtikeikoista ei.
En mä meinaa eläkkeelle jäädä, mutta uteliaisuuttani tilasin, kun eläkesivuille netissä eksyin. Pari mielenkiintoista huomiota vielä tuosta kuntien eläkerekisteristä. Sen mukaan olen 6.5.-31.8.1985 toiminut Jämsän kaupungilla kunnossa- ja puhtaanapitohenkilöstössä lomaemäntänä!
Samoin 1.4.1999 olen toiminut otteen mukaan Seppolan koululla atk-avustajana, mistä eläketä 0,11 euroa.
Onhan tässä aikaa vielä töitä paiskoa ja eläkettään kartuttaa. Tuolla kuudella eurolla jäisi kyllä päivätanssit ja -humpat väliin, samoin kuin rollaattorin vuosihuollot.
SU 3.10.
Saksojen yhdistymisestä 20 vuotta. Olin toukokuussa 1989 moniulotteisella matkalla Saksassa. Oli leirikoulua, esiintymistä (mm. Tsehovin Kosinta, lauluilta) sekä YLE:n mandaatilla tutustuminen DDR:n televisioon. Muurin kummallakin puolella kaikki vannoivat, että muuri on ja pysyy. Ei siitä kukaan tykännyt, mutta uskoa Saksojen yhdistymiseen ei ollut.
Puoli vuotta myöhemmin se murtui. Kylmä sota oli päättynyt.
Vieläkin saksalaiset maksavat "ossiveroa". Idän infrastruktuurin rakentaminen on ollut kova taloudellinen haaste.
Ihan muihin asioihin: Maija kiitteli sieniruokaviemisiäni, mistä kehunkipeä vanha narsisti sai taas pontta poljennolleen.
Ja hyvin söin ( ja voin ) koko viikonlopun. Anja teki muuten kalaa. Sitä ei olla syötykään vähään aikaa. Ja launtaisaunassa jälleen kiuasmakkaraa. Että maistui...!
Pidin muuten viikonlopun aikana pariinkin kertaan ylistyspuheen banaanille. Ei siinä sen hullumpaa kuin että hyvä hedelmä ja sopii kahvin kanssa. Tuli asia Anjalle selväksi, sillä hän joutui olemana esitelmäni ainoana yleisönä.Onhan niitä hullumpiakin puheita kuten Gajevin tunteiden täyttämä puhe kaapille Tsehovin Kirsikkapuistossa.
Ei muuten ehditty Tampere-päivään eikä kalamarkkinoille. Mutta lenkille ehdittiin.
Voiko muuten olla totta, että voin pistää todella pisteen yhdelle asialle. Että olisi yksi huoli pois. Pistän kiittimet ristiin kyynäryspäitäin myöten.
PE 8.10.
Koulutuskuntayhtymän talousarvioseminaari, ministerivierailu koululla, työväenopiston luentosarjan vetäminen, lehtijutun tekoa, harjoittelua ajo-opetuskokeeseen, pari palaveria, leirikoulun järjestelyä, huushollin hoitoa, siinä sivussa pääviran hoitaminen, lapset ja parisuhde, kahden asunnon kulkua 100 km suuntaansa. En tahdo nyt oikein jaksaa.
Mutta ensi viikko taas parempi ja sitä seuraava vielä parempi. En valita. Jos välillä jotuu koville, niin sitten taas toisena päivänä helpottaa.
Mutta nyt lähden....illallla jo kahtelen kaupunin valoja Kaarlen sillalta käsin.
MA 11.10.
Taalla Praha...mulle neljas nakokulma Prahaan. Se ensimmainen oli seikkailu. Olin yksin matkalla ja tutustuin kohteeseen, jonne olin kauan halunnut.
Toinen oli unelmareissu eika tarvinnut olla yksin vaan mukana yli 30 ihmista. Oppilaita kuten nytkin. Maija-tyttareni oli siina leirikoulussa mukana. Mukava reissu.
Seuraavakin nakokulma oli leirikoulun kautta. Se oli tuskallinen reissu, josta muistan vain suurta ahdistusta. Koko se kevat on kuin musta aukko ja kirjoitan taman siksi, etta aikanaan mahdottomiltakin tuntuneet vaikeudet on voitettavissa. Tassa siis motivoiva kannustus!
Tama on uuden elaman Praha. Kylma sota on ohi, muuri murtunut, asiat ovat eheytyneet niin tsekeilla kuin itsellanikin. Olen saanut jakaa monia hienoja kokemuksia taman kultaisen kaupungin kanssa. Kokenut toivoa, epatoivoa, tuskaa, riemua.
Nyt olen kavellyt iloisesti Prahan katuja. Miettinyt ja suunnitellut tulevia. Askel on kevyt ja mieli reipas.
Tulenko enaa kavelemaan kaduillasi, Praha? Ehka en koskaan. On aika etsia uusia kaupunkeja, uusia kokemuksia.
Jos meinasinkin unohtaa elaa, niin en tee sita virhetta enaa toiste.
Ja tama tunne, etta on ikava ja kaipaus...tama tuntuu toisaalta niin hyvalta.
Ensimmainen Prahan reissuni oli tyomatka, jolloin tutustuin mm. museoihin, historiaan ja ulkoasiainhallintoon. Muut ovat olleet leirikouluja. Yhtaan ns. lomaa tai turistimatkaa en ole tehnyt.
Asuin ensimmaisen kerran Letnassa ja siita asti olen aina kaynyt Letenske namestilla, viimeksi tanaan. Nyt asun toista kertaa Karlinissa ja tassa valissa Vinohradyssa. Katu, jonka varrella silloinen leirikoulu asusti, on Jana Masaryka. Se liittyy Tomas Masarykin, ensimmaisen tsekkien presidentin, poikaan, joka oli diplomaatti ja poliitikko ja kuoli mystisesti 1948. Itsemurhako?Vai liittyyko siihen jotain pakottamista? Silloinhan maasta tuli kommunistinen.En vain tajua, miksi kadun nimi on feminiinimuodossa. Ainakin sen varrella on kasvokuva Jan Masarykista.
Eilen istuin Vinohradyssa Namesti Mirun puistossa ja korjasin kokeita.,
Ja missaan ei tuule samalla tavalla kuin Invalidovnan metroasemalla Karlinin kaupunginosassa. Ei milllaan muulla metroasemalla ole samaa vihuria.Invalidovnan pitkien liukuportaiden paassa on 4 x 4 -niminen pikkupubi, jossa paikalliset nakyvat kayvan. Se on sakeana ihmisisat ja savusta. Tama kaupunki tupakoi itsensa hengilta.Palaan maan pinnalle ja totean, etta kelit olleet taalla hyvat. Leirikoulu sujunut hienosti. Kaikki mennyt suunnitelman mukaan. Ja mikas sen mukavampaa on reissussa kuin paasta lopuksi kotiin.
LA 16.10.
Yritin vähän illalla katsoa lehtiä ja posteja läpi. Kylläpäs on tullut tavaraa tuutin täydeltä viikon aikana. Onneksi Maija ja Sami tulivat vastaan, ettei tarvinnut kävellä matkalaukun kanssa. Niin kylmältäkin tuntui, vaikka Prahassakin oli syksyistä, niin kyllä täällä kylmempi vielä on.
Pienimmäiseni yllätti tulemalla myös vastaan. Oli mukava nähdä hänen ilonsa ja hymynsä. Ilahtui kovasti juutalaiskipasta, jonka annoin muistona Josefhovin käynnistä.
Paljon tässä on tapahtunut aina Chilen kaivosloukun purkamisesta Vanhasen perustuslakivaliokuntakuulemisiin.Yhtä asiaa haluan kuitenkin kommentoida. Lehdestä luin, että Anja Penttinen on kuollut. Sari Toivakka kirjoitti oikeellisesti jutussa, että Anja Penttinen loi Keskisuomalaisen kulttuurisivut. Muistan nuorena lukeneeni hänen kritiikkejään, jotka olivat sangen osuvia ja oikeellisia. Ehdin itsekin olla Anjan kritikoitavana ja vielä olimme pari kertaa yhteiselläkin juttumatkalla. Hän kritikoi Keskisuomalaiseen ja mä Koilariin ja menimme mun autolla. Anja teki jonkin aikaa vielä eläkkeelle jäätyään (1984) juttuja. Mielestäni Anja Penttinen on Keski-Suomen merkittävimpiä journalisteja.
Jokohan tänään näkisin sen oman Anjani...tässä sentään jo 9 vuorokautta mennyt tekstiviestien voimalla.
LA 23.10.
En toivonut tämmöistä syyslomaviikkoa, mutta omapahan vikani. Lähdin yhteisiä asioita hoitamaan, joten kaupunginhallituksen kokous yhtenä päivänä, kaupunginjohtajan ja valtuustoryhmäni tapaaminen toisena, Ammattiopiston rehtorin rektyrointi kolmantena ja neljäntenä päivänä, sairaanhoitopiirin johtajan tutustumisaudienssi ja lounas viidentenä....noh, en osallistunut kaikkiin.
Ja vielä nippu kokeita korjaamatta. Huominen lomapäivä menee siihen, mitä nyt tuntisuunnittelulta ehdin.
Tykkäsin leirikoulusta. Illat pitkiä, mutta oli toisaalta mukava lampsia Prahan katuja, mennä ja tulla ja olla välillä ihan yksin. Vaikka koko ajan rinnassa kyti ikävä ja huono omatunto: miten mun tärkeimmät ja rakkaimmat pärjäävät.
Terezinin keskitysleirimuseossa oli koskettavaa. Sekä ghettomuseossa, jossa katsoin mm. valokuvaa, jossa luki:
"Frantisek Bass, s. 4.9.1930-k.28.10.44 Auschwitz, A little garden Fragnant and full of roses. The path is narrow. And a little boy walks along it.
A little boy a sweet boy. Little that growing blossom. When the blossom comes to bloom, the little boy will be no more..."
Miksi?Miksi kaikki pahuus ja tuska? Miksi?
Terezinhän oli ensin vankilana, jossa lusi mm. Gavrilo Princip. Hän kuoli 1918 tuberkuloosiin Terezinissä.
Böömin ja Määrin eli nykyisen Tsekin saksalaiskomentajana oli Reinhardt Heydrich eli Prahan teurastaja. Hänet nimitettiin liian hellänä pidetyn Konstantin von Neurathin tilalle. Vihattu Heydrich kuoli tsekkien attentaatissa 1942. Hänen leskensä Lina meni naimisiin Intimiteatterin perustajan Mauno Mannisen kanssa, joka taas on kirjailijaperheen poika eli Otto Mannisen ja Anni Swahnin poika.
Mannisen ja Prahan teurastajan lesken liitto jäi lyhyeksi.
Historiasta puheen ollen professori Laura Kolbe, fiksu ihminen, totesi radiossa, että kaksikielisyys on rikkaus. Mitä me saisimme oman maamme historiasta irti, jollemme hyväksyisi dokumentoimista ja kulttuuria ruotsin kielellä. Kansamme historian päivittämiselle ruotsin kielen lopullinen paitsioasemoittaminen olisi turmioksi.
Dmitri Hvorostovski laulaa tätä kirjoittaessani taustallla Tsaikovskin Net, tok´ka tot, kto znal...upeaa. Tsaikovski sytytti minut pitkästä aikaa, kun katsoimme Anjan kanssa elokuvan Orkesteri. Hyvin tehty, mutta hullu juoni. Parasta leffasssa musiikki, jonka sydän sykki ja sai minunkin sydämeni sykkimään vähän liikaa. Tunnevaikutus elokuvasta oli tuplat, kun sain jakaa kokemuksen rakkaimpani kanssa.
Lomaakin on ollut. Lilluttiin ja lalluttiin kylpylässä. Vesi teki terää. Söimme hyvin, mutta terveellisesti, kynttilöitä, rauhaa, vähän kaupoilla ja Metsossa. Tampereen kaupunginkirjasto on elämäni ykköspaikkoja. Sieltähän tuon Hvorostovskinkin lainasin. Ja arkea piristi sekin, että tapasin pitkästä aikaa yhden tutun näyttelijän, jonka kanssa oltiin samassa produktiossa noin 10 vuotta sitten J:kylän kaupunginteatterissa. Että vielä tunsi ja muisti. Ikä ei ole ihan vielä taittanut selkärankaani.
Tein makaronilaatikkoa. Riemastuttavaa, että lapset tykkäsivät. Siitä olen onnellinen, sillä olin sen jälkeen isänä olosta ylpeä.
MA 25.10.
On varmasti mukavaa olla perussuomalainen. Minäkin olen tänä syksynä saanut kätellä Timo Soinin vaimoa, joten lähentyminen perussuomalaisiin on jo henk.koht. tasolla. Ja Pekka Katajan kanssa yhteistyö sujuu, mitä arvostan. Sinällään huikea gallupnousu...en muista vastaavaa.
Jyrki Kataiselta löytyy tässä tilanteessa taistelutahtoa ja Mari Kiviniemi vaikenee. Noh, kyllä se hiljaiseksi vetää, kun katsoo Keskustapuolueen kannatuslukuja. Silti pitää muistaa, että gallupit ovat aina galluppeja. Niin kauan kuin muistan, gallupit luvanneet vihreille äänivyöryä. Missä se äänivyöry on?
Eilen oli Yleisradion tv-historiaa. Helena Itkosen viimeinen lähetys. Hän on loistava journalisti, joka nostaa esille asian eikä itseään. Hillitty, älykäs, sujuvasanainen. Hyvää YLE-laatua. Hyvä, TV 2!
Teemalta tuli viime kesänä Baijerin valtionoopperasta taltioitu Tosca. Nimiosassa Karita Mattila. Näytteli hienosti. Mikä eläytymiskyky. Mutta Tosca ei ole hänen omimpia roolejaan. En yllättynyt, että hän ilmoitti peruvansa Covent Gardenin Tosca-tuotannon taiteellisista syistä. Muistelen Galina Visnevskajan sanoneen muistelmissaan, että hän vierasti Toscan roolia, koska se on niin ylitunteellinen. Ja sitähän se on.
Juha Uusitalo lauloi Scarpian. Ja minä ulvoin mukana tv:n ääressä ja poika heitteli toisesta huoneesta tavaroita, jotta olisi saanut mut hiljenemään. Naapuriparat.
Jos mä olisin oopperalaulaja, Scarpia olisi lempiroolinin. Sopraanot aina vähän pelkäävät, että Scarpiat innoissaan rutistelevat lemmenkipeinä liikaa hentoja Tosca-sopraanoita. Muistan aikanaan Kansalissopperassa - siinä vanhassa talossa - miten hienosti Walton Grönroos veti Scarpian. Rauha hänen sielulleen.
Oopperassa mua jännittävät myös loppuaplodit: kuka solisteista saa suurimmat aplodit ja bravo-huudot. Eilisessä Toscassa ne tulivat ansaitusti Jonas Kaufmannille. Hänen jälkeensä kumartamaan tullut Mattila sai vähemmän aplodeita vaikka oli nimosassa - oho. Jotain kyllä oli kireyttä ylimmissä äänissä tai tuo vanha tv on niin huonoääninen tai mun korvani ovat kireät.
Sen sijaan Kaufmann sai vai muutaman vaisun läpsytaputuksen Cavaradossin kuuluisan E lucevan le stelle -aarian jälkeen. Mattilalle sen sijaan huudettiin bravoota Vissi d´arten päätteeksi.
Hienoa, että suomalainen laulutaide jyllää kansainvälisillä areenoilla!
Ihmettelin tässä yhdessä kokouksessa, että ihan samanlainen auto kuin mulla seisoo keskellä pihaa ruusupuskassa. Katselin kokouspöydän äärestä ikkunasta ja sitten vilkaisin parkkiruutuun, jonne autoni jätin. Se ruutu oli tyhjä. Olinkin unohtanut käsijarrun....auto oli valunut keskelle ruusupuskaa. Vähän nolotti mennä Chrysleriä sieltä kukkapenkistä pakittamaan pois....semmoista sattuu ainakin meikäläiselle.
Tuli palautetta, kun luettelin blogissa syyslomaviikon kokouksiani. Laiskahan se töitään luettelee. Itsetuntoaniko pönkitän ja haluan tärkeillä? En mä tiedä, miksi ne luettlelin, mutta siinähän luettelin. Antaa jotain mielikuva, mitä on hoitaa yhteisiä asioita.
Mitäs muuta....mulla on uudet farkut. Tykkään niistä. Näillä lahkeilla mennäänkin aina 50-vuotispäiviin asti. En usein vaatteita nimittäin osta.
KE 27.10.
Hyväksyimme eilen sosiaali- ja terveyslautakunnassa lastensuojeluohjelman. Asian yhteydessä tuli ilmi huostaanottojen määrän suuri kasvu. Kyseessä ei ole vain Jämsän kaupungin tilanne. Mm. Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen kolumnoi maanantaina aiheesta ja totesi, että kunnat on pakotettava varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa ennalta ehkäisevään työhön.
Tiedän, että kyse ei ole kunnissa tahdon puutteesta vaan rahan puutteesta. Ikuisuusaihe on se, että valtiovalta säätää lakeja, mutta ei anna samassa suhteessa kunnille rahaa. Kuntien oma tulovirta on heikentynyt, mutta kulurakenne kasvanut. Kunnat eivät ole selvinneet 90-luvun alun lamasta.
Viime viikolla Keskisuomalainen uutisoi samasta aiheesta. Jäi erityisesti mieleeni erään äidin kommentti. Häneltä oli vaikeimpina aikoina otettu lapset sijoitukseen. Äiti suri sitä, että nyt kun asiat hyvin ja hän jaksaisi hoitaa lapsia, hän ei meinaa saada heitä takaisin.
Itse sijaisvanhempikoulutuksen käyneenä muistan hyvin, miten painotettiin, että sijoitus on aina luonteeltaan väliaikainen ja pyrkimys on saada lapsi ja biologinen vanhempi/vanhemmat yhteen, kun olosuhteet sen sallivat.
Sain läpi ajo-opetuslupakokeen. Nyt jarrupoljin paikallaan ja huomenna katsastus. Kohta alkaa pojan ajo-opetus. Maijan vastaavasta minulla pelkät hyvät muistot ja kokemukset. Odotan innolla.
Vielä lapsiasiaa...oli tässä hiljan nuorimmaiseni nimpparit. Se ilo ja silmien loiste, kun tapasimme ja sain antaa vaatimattoman lahjamme. On pakko todeta, että tässä tasa-arvon yhteiskunnassa on kansanosa, jonka oikeudet ovat äärimmäiset heikolla tolalla: eroisät. Varmasti on muitakin väliiinputoajaryhmiä. Kunpa joku poliitikko tai puolue ottaisi ajaakseen tätä asiaa. Lakihan lähtee siitä, että ero ei saisi olla lapsen ero vanhemmastaan.
Anja vinkkasi mulle, että YLE:n Teemalta tuli illalla Syksyllä kaikki on toisin. Olipas se elämys katsella osin 70-luvun lopun Jämsässä kuvattua Mikko Niskasen elokuvaa. Monia tuttuja paikkoja ja tuttuja ihmisiä. Jyrki Luukko teki suuren lapsiroolin. Elokuva ei nyt vaikuttanut yhtään hullummalta, vaikka sai aikanaan murskakritiikin.
Erityisesti viehätyin Tea Istan niukkaan mutta paljon puhuvaan tyypittelyyn. Hieno näyttelijä, jonka arvon olen tajunnut vasta myöhemmin. Ilman muuta Suomen merkittävimpiä naisnäyttelijöitä, jonka ura on ollut poikkeuksellisen pitkä ja loistelias.
Ihan toisen laidan elokuva-asiaa. Tyttäreni kertoi eilen, että olivat koulussa katselleet Sorry-elokuvan. En enää muistanutkaan tuota Kuhmoisten ja Jämsän lukion yhteistyöelokuvaa. Siinä vahvana taustavaikuttajana oli Jorma K. Lehtonen, joka teki aikanaan paljon yhteistyötä mm. mainitun Mikko Niskasen kanssa. Mukana oli sekä oppilaita että meitä muita. Oli mukava näytellä pitkästä aikaa lahjakkaiden nuorten kanssa sekä Kristiina Silvanin kanssa. Sitä ennen olimme samalla lavalla Kadonneissa lapsissa ja 2004 Sorry-elokuvassa aviopari. Janne Peippo ja Timo Hakanen näyttelivät hienosti poikiamme.
Mutta kuulkoon koko maailma, miten aikuinen mies voi olla turhamainen. Olin nimittäin niin otettu, kun tyttäreni kertoi ,että siinä leffassa olin niin lihava, ettei kaverinsa tuntenut mua. Heh, heh...kolesterolien alennuksen myötä alkanut elämäntaparemontti on kylkiäisenä poikinut näköjään muutakin hyvää.
SU 31.10.
Ei ole ollut tämmöistä viikonloppua ennen. En elämöi sillä, että kaksi huippuhyvää illallaista peräkkäisinä päivinä.
Siitä olen iloinen, että oli mukavat illat. Niin erilaiset - mutta niin samanlaiset.
Kerron joskus tarkemmin.
<< Takaisin arkistoon
|
|
