| |
MA 12.10.
Lokakuussa on vielä valoa. Mennessämme kohti masentavaa marrasta on hyvä muistella syksyni kohokohtaa: oman kouluni 110-vuotisjuhlia.
Jämsän yhteiskoulu on juhlansa ansainnut. Maamme vanhimpia suomenkielisiä maaseutuoppikouluja, jonka historian olen vuosien saatossa alkanut melko mukavasti jo hahmoittamaan. Monet, monet mielenkiintoiset persoonallisuudet, omat yläaste- ja lukioajan koulumuistoni sekä lämpimät muistot omalta opettajauraltani Jämsän yläasteelta ja Jämsän lukiosta.
Useat tutut vuosien varrelta, ihmiset, jotka olen aina tottunut näkemään koulun juhlissa.
Sen sain kokea jälleen kerran. Kiitos.
TI 13.10.
Eilen jo vähän haravoitiin pihaa. Ja olikin haravoimista. Onnekseni sain apuun kolme "ämmää": Maija, Manta ja Moona.
Olen niin kiitollinen, että saan kokea vielä uuden sukupolven ihmeen. Miten pienet sormet tarttuvat kipakasti omaan sormeeni. Miten pieni käsi haluaa tarttua nenääni. Miten tarkasti pienet silmät katsovat. Miten pieni pää kääntyy minua kohti, kun kuulee ääneni. Miten pieni, kaunis tyttövauva miettii hetken itkeäkö vai nauraa, kun näkee papan kasvot.
Miten ihmeellistä on saada vielä todistaa uuden elämän alku.
PE 30.10.
En vietä Halloweenia. En voi sietää mitään Halloweenia. Älkää tuoko tänne päinkään mitään kurpitsoita.
Kahteen USA:sta tulleeseen viihde- ja bisneshöpsötykseen en ikinä tule sortumaan: ystävänpäivään ja Halloween-juhlaan.
Minulle huominen on pyhäinpäivä, jolloin hiljennytään ja muistetaan poisnukkuneita läheisiä. Minun pyhäinpäivääni eivät kuulu kummitukset, luurangot eivätkä kepposet. Minun pyhäinpäivääni kuuluu käydä läheisten haudalla, viedä kynttilä, sytyttää se - ja hiljentyä ja muistella. Toivon, että tämän tradition saisin siirrettyä lapsillenikin.
<< Takaisin arkistoon
|
|
