| |
PE 23.3.
Jälleen kerran lainasin Metsosta Les Miserables -levytyksen. Kuuntelin sitä iltapäivällä ajaessani töitten jälkeen 9-tietä kotia kohti. Aurinko paistoi silmiin. Ilman aurinkolaseja ei näkisi siihen aikaan 9-tiellä mitään.
Siinä ajessa ja kuunnellessa tuli mieleeni elokuu 80-luvun puolivälissä. Silloin istuin pari kertaa Paunun klo 16.15 lähtevässä bussissa ja katselin, miten aurinko paistoi suoraan bussia kohti ja kuski pisti aurinkolasit.
Mikä yhdistää tämän hetken kevätvaloa ja kylmän sodan lopun loppukesän valoa 9-tiellä? Mun elämässä yhdistävä tekijä on Les Miserables. Silloin olin matkalla Tamperen Teatterin harjoituksiin. TT:ssa Les Mis tuli parrasvaloihin hyvin pian Lontoon kantaesityksensä jälkeen nimellä Kurjat. Se oli ensimmäinen ammattiproduktio, jossa olin mukana. Olin kuorossa. Ja siinä olikin hommaa, sillä läpilauletussa kolmen tunnin musikaalissa kuorolla on paljon tehtävää.
Tykkäsin kovasti tehdä Kurjia ja tutustua Tampereen Teatterin mukavaan ilmapiiriin. Silloinen teatterinjohtaja, teatterineuvos Rauli Lehtonen, ohjasi esityksen ja mukana olivat monet legendaariset nimet kuten Tapani Perttu, Seppo Mäki, Anja Räsänen, Kalevi Honkanen, Anneli Ranta, Ritva Jalonen jne.
Välillä oli säätämistä ajan kanssa - kuten mulla on nytkin. Hissan tentit olivat päärakennuksessa perjantaisin klo 16-19. Kirjapinosta oli aina viisi esseekysymystä ja jokaiseen piti vastata. Vertailepas vaikka tämän päivän yo-kokeeseen, jossa on kuusi tuntia aikaa vastata kuuteen kysymykseen.
Koska lähes joka perjantai-ilta oli näytös, mulla ei ollut käytännössä aikaa kuin korkeintaa puoli seitsemään ja sittenkin tuli kiire. Kerran meni niin täpärälle, että kun juoksin TT:n rappuja ylös, alkusoitto soi jo ja porukka meni näyttämölle. Pari fraasia myöhästyi ja taisi olla takkikin nurinpäin ja naamamaskit niskassa, mutta sekaan syöksyin.
Olen päässyt näkemään Miserablesin sen jälkeen kaksi kertaa, toisen kerran Helsingin kaupunginteatterissa ja toisen kerran Lontoossa, jossa menestysmusikaali on pyörinyt nyt reilut 25 vuotta. Viime syksynä yritin Lontoossa päästä näkemään sen jälleen, mutta oli niin buukattu, ettei onnistunut.
Kannattaa lukea myös Vigtor Hugon romaani Kurjat, johon musikaali pohjautuu. Se on hyvää ajankuvaa romantiikan aikakauden hengessä.
SU 25.3.
Ihana valo - ihana kevät - tervetullut kesäaika! Yöt lyhenevät ja valon määrä lisääntyy. Sopii minulle. Saa haistella kevään tuoksuja odotella, kun ensimäiset kukat nousevat maasta. Tämä onkin mukava kevät, kun jännäämme, miten syksyllä istuttamamme sipulit lähtevät kasvamaan ja kukkimaan. Anjahan toi Hollannistakin sinisiä tulppaanisipuleita. Toivottavasti ovat kestäneet hämäläisessä maaperässä suomalaisen talven.
Väli-Suomen lehdet väittävät, että joka 10. sairaalapotilas saa väärää hoitoa ja hoitovirhekuolemat jo yleisempiä kuin liikenneonnettomuuskuolemat. Ohoh!
Jotenkin uskottavammalta mun silmissä ja korvissa tuntuu uutinen, joka tuli hiljan YLE:N kautta USA:sta. Siellä reseptilääkkeiden väärinkäyttö on jo niin iso terveysongelma, että reseptilääkkeiden väärinkäytön seurauksena kuolee enemmän ihmisiä kuin huumeisiin. En tunne USA:n terveydenhuolto-oloja kunen kunnolla näitä Suomenkaan, mutta ihmettelen maallikkona, mikä ilo ja vetävyys on reseptilääkkeillä. Minen lääkettä suuhuni pistäisi suin surminkaan. Yleensä pahanmakuisia enkä tajua, mitä onnen autuutta jostain pillerinpopsimisesta ihmiselle voi tulla. Ymmärrän, että unilääkkeestä nukahtaa, mutta sekös sitten on tavoiteltava olotila: "pidän nyt hauskaa...biletän oikein kunnolla...otan pillerin ja nukahdan...krooh...pyyh...krooh...pyyh...."
Tänään tulee Loma Roomassa -elokuva Teemalta. Pääosissa Audrey Hepburn ja Grecory Peck, sivuosassa mm. Pirkko Häyrinen - Jämsän lukion emeritus äidinkielen lehtori.
En tiedä, pitääkö tarina paikkansa, mutta yksi tyttö väitti mulle lukioaikana, että jossain elokuvan kohtauksessa näkyisi muka filmausaikaan Roomassa lomaillut Pirkko Häyrinen uimarannalla.
MA 26.3.
Kävimme eilen katsomassa Tomas Alfredssonin ohjaaman vakoilutrillerin Pappi,lukkari, talonpoika, vakooja. Elokuva perustuu itsekin salaisessa palvelussa toimineen John le Carren menestysromaaniin.
Olen samaa mieltä kuin IL:n leffa-arvostelija: on oikeusmurha, ettei ruotsalaistaustainen Alfredsson ollut Oscar-ehdokkaana.
Vaikeaselkoinen, katsojan hereille herättävä ja visuaalisesti taitava elokuva oli elämys. Monitasoisena kerrontana se ei sorru amerikkalaiseen kiiltokuvaelämään, jossa siirappi koristellaan kermavaahdolla ja nautitaan nompparellien kera. Tyylilään Alfredssonin trilleri muistuttaa jopa neorealismia. Näyttelijäntyö on tasainen taitavaa ja erityisesti Gary Oldman pääosassa vangitsee pienieleisellä tulkinnallaan. Hänen ei tarvitse kuin istua hiljaa ja kääntää vähän päätään, niin siitä se rytmi ja sanoma kirkastuu. Hämmästyttävän yksinkertaista ja toimivaa!
Riemastuttava dejavu -elämy oli itselleni elokuvan alussa, kun tarina vie hetkeksi kylmän sodan ajan Budapestiin. Ensi kuussa tulee tasan 30 vuotta riemukkaasta Euroopan läpi railaamisesta. Ensimmäinen kohtaamiseni käytännön kommunismin kanssa oli Unkarissa 1982. Matkasimme Patun kanssa Wienin loistosta Hegyesalomin rajanylityspaikan kautta Budapestin Keletin asemalle.
Muistan sen ankeuden ja harmauden, mikä Tonavan varrella iski. Wienin jälkeen kylmän sodan Budapest oli kuin visuaalinen vitsi. Piehtaroin henkisessä tuskassa, kun mietin, mikä järki voi olla systeemissä, mikä tekee arjesta niin ikävän näköistä ja sinällään mukavista ihmisistä jotenkin outoja. Tajusin, että heitä ikäänkuin hävetti. Heistä oli noloa olla semmoisen yhteiskunnallisen näytelmän jatkuvassa sivuosaroolissa, kun koko ajan piti turvautua kuiskaajan apuun, jotta uskalsi jatkaa elämän dialogia. Näin tulkitsin sukulaiskansamme, madjaarien, tuntoja Budapestissa lähes päivälleen tasan 30 vuotta sitten.
TO 29.3.
En tajua tupakoitsijoiden suojelua, ymmärtämistä ja paapomista. Jos lainsäätäjä ja terveysministeriöt haluavat ajatella kansakunnan ja terveyden etua, olla ryhdikkäitä ja suoraselkaisiä, on parveketupakointi saatava lailla kuriin ja heti. Tämän maan yhteisenä terveysvisiona on tupakaton Suomi. Lakien tulee noudattaa tätä visiota.
Tupakka on tappava myrkky, joka aiheuttaa hallaa myös ympäristöön ja tupakoitsijoiden läheisille. Tämän takia asiaan on suhtauduttava vakavasti ja tarvittaessa kovin ottein.
Olipa mukava yllätys, kun eilisiltana tupsahti kaksi autolastillista lapsia ja vävyjä pihaan! Meillä oli mukava kahvihetki.
Annakin soitti illalla. Istui lentokoneessa Lontoossa ja oli juuri lähdössä Belfastiin. Anna puhui puhelimessa kilpaa purserin kuulutusten kanssa, jotka kaikuivat taustalta. Oli kiva juttu, kun soitti ja muisti iskää.
Katsoimme Krakovaan leirikouluun lähtevien kanssa tänään Schindlerin lista -elokuvan. Nyt Krakovan juutalaishistoria näyttäytyy mullekin ihan eri tavalla ja on mielenkiintoista mennä mm. Schindlerin emalitehtaaseen, joka nyt museona. Pitkähän se elokuva oli, mutta kyllä sitä täytyy kolme tuntia jaksaa elokuvaa katsoa, kun jotkut ovat joutuneet vuosikausia kärsimään ja pelkäämään. Suosittelen katsottavaksi.
LA 30.3.
Koulun pitää olla turvallinen, hyvä oppimisympäristö. Paikka, jonne voi tulla mielellään. Ja jonne vanhemmat mielellään lapsensa/nuorensa lähettävät.
Tätä Suomen koululaitos on vuosikymmeniä ollut ja tätä se haluaa olla jatkossakin. Ja turvallinen, hyvä oppimisympäristö pitää meillä olla jatkossakin.
Koululaitos pyrkii hyvään, mutta yhteiskunta on paha. Tai onko se ennemminkin sairas ja hyvin rajusti oirehtiva. Uuudentyyppisiin haasteisiin on vaikea vastata. Joka ajalla on omat isot ongelmansa ja nyt poliittiset päättäjät joutuvat miettimään tosissaan, miten saada arjestamme ja elämästämme turvallisempi, jotta voi mennä ilman pelkoa esim. kouluun.
Orivedeltä kotoisin oleva YLE:n toimittaja Petteri Löppönen kirjoitti koskettavan omakohteisesti eilisistä tunnelmistaan olleessaan uutisvuorossa ja kuultuaan, että Oriveden yhteiskoulussa ammuskeltu. Löytyy YLE:n verkkosivulta.
<< Takaisin arkistoon
|
|
