| |
MA 4.3.
Loma oli mukava ja rentouttava. Nyt vain outo väsymys. Kai paluu talveen, työhön, arkeen ottaa voimille. Ja onhan tässä pieni aikaerokin, kun on tottunut Kanarian aikaan, mikä kuitenkin kaksi tuntia jäljessä.
Päästiin juuri trooppisen myrskyn alta pakoon. Tänään Teneriffalla onkin ankara myrsky. Sen verran oli jo eilisiltana tuulta, että lentokone lensi yli 1000 km/tunnissa. Boening 757 -koneen keskinopeus muistaakseni 860 km/h. Ennen en ole niin lujassa kyydissä ollutkaan.
Maailman on sen verran pieni, että lentokoneessa istuikin vieressäni toisella puolen kollega. Meni minne tahansa, niin tuttuja tapaa. Ja sehän vain mukavaa.
KE 6.3.
Minua alkoi itkettää, kun ajoin ruokakaupasta illalla kotiin. Radio oli päällä ja kuuntelin Helsingin kaupunginorkesterin Itämeri -konserttia, jonka itse maestro Gergijev johti. Tsaikovskin pianokonsertin solistina oli puolalaispianisti Krzystof Jablonski. Hän soitti ylimääräisenä kaksi Chopinin etydiä, joista ensiksi Vallankumousetydin.
En voinut tunteilleni mitään, sillä Chopin soljui niin vuolaana, romanttisena, kauniina, että suolaiset kyyneleet valuivat pitkin Skodani huurteista rattia, pitkin jo ennestään sotkuista kojelautaa.
TO 7.3.
Aamulla oli ensin talvisota. Harjoittelija piti tunnin. Sen jälkeen opetin I maailmansotaa. Onneksi seuraava tunti olikin sitten kungfutselaisuutta, niin tuli vähän mielenrauhaa (tao) aamupäivän sotatuntien jälkeen. Kungfutsen hyveitä ja inhmillisyyttä opettaa mielellään.
Kuten uskontoa ylipäätään. Onhan se vaihtelua. Mutta työlästä, kun ei ole mitään aiempaa tuntumaa sen opettamiseen. Opiskelin teologiaa työn ohessa ja olisi mukava jatkaa, kuten piti jatkaa kirjallisuudenkin opintoja, mutta kaikki jää. Ei ole lähelläkään sitä entistä voimaa, intoa, puhtia ja jaksamista. Nyky-minä on entisen egoni laiha varjo.
Lapsia en enää lisää halua. Heitä onkin riittävästi. Ovat mukavia ja heistä kovasti tykkään. Usein heitä ikävöin ja kaipaan. Ja etenkin sitä, ettei ole ollut riittävästi aikaa olla lastensa kanssa. Kai moni muukin työelämässä oleva tätä suree. Ja omapahan on syyni.
Tuli uskontotunneista mieleeni ajatusleikki. Jos vielä saisin antaa nimen tyttövauvalle ja poikavauvalle niin he olisivat Tapio ja Tuulikki.
Liittyy suomalaisuuteen, historiaan, uskonnollisuuteen, mutta miten....kuka arvaa? (jos tätä kenkään lukee?)
TI 12.3.
- Tästä mä olen mennyt viimeksi pitkäperjantaina 1982! Terveisiä täältä Itämereltä. Matkalla m/s Gabriellalla Helsingistä Tukholmaan. Täällä on kaksipäiväinen seminaari, joten töissä olen. Luentoa tullut kuultua ja paljon.
Tosiaan tästä menin viimeksi Siljan m/s Finlandialla sinä keväänä, kun yo-kirjoitukset olivat osaltani ohi. Lähdimme Patun kanssa reilaamaan Eurooppaa ympäri. Maunulan Arjan vei meidät autolla Helsinkiin Siljan terminaaliin ja siitä se lähti. Seuraavan päivän olimme Sylvin ja Nissen vieraina Sollentunassa ja sitten yöjunaan kohti Kööpenhaminaa. Oli makuuvaunupaikat. Sitä ennen - enkä sen jälkeen - ole makuuvaunussa matkustanutkaan.
Mutta koskaan ennen en ole tehnyt risteilyä Hki-Sto-Hki. Nyt on onneksi huomanna pari tuntia päivällä vapaata, niin pääsee jaloittelemaan Tukholmaan. Se on kaupunki, jota en tunne lainkaan. En edes tiedä, mihkä päin mä laivasta lähtisin kävelemään, mutta eihän kysyvä tieltä eksy.
KE 13.3.
Talvisodan päättymisen muistoa ei saa ikinä unohtaa. Se säilyköön ikuisesti. Torjuntavoitto, jonka Suomi teki alivoimalla, oli kansakunnan tulevaisuuden kannalta äärimmäisen merkittävä.
Gamla Stania kierretty. Komia on. Mutta kovin on tyyris. Kyllä Tallinna on sittenkin se minun paikkani.
En aina ymmärrä, mihin perustuu ranskalaisen tai italialaisen keittiön maine. Parasta italialaista ruokaa olen syönyt Toscanassa kotona joko Anjan - tai Ritan, jonka luona vierailimme - laittamana. Eikä Anjan tekemää Tiramisua voita mikään. Tahi sitä mascarponekanaa...vai mikä se oli nimeltään, mutta todella, todella hyvää.
Pohjoisamainen keittiö on erinomainen. Seminaarin illallismenu oli ranskalaisvärinen ja pääruokana oli Tournedos Rossini ja tryffelin tuoksuinen perunapyre. Sen kanssa chileläinen Erasmo, Vina La reserva de Caliboro -viini. Makuyhdistelmä oli kieltämättä yksi parhaimmista, mitä olen koskaan maistanut.
Kun ruokalistaan päästiin, niin tulkoon nyt loputkin: alkumaljana oli kuiva Codorniu extra Sec ja alkruokana Carpaccio ankanmaksa- ja viikunaterriinistä, mascarponecreme ja kylmäsavustettua ankarintaa. Viininä italialainen Valpollicella Ripasso, Antiche Terre Venete. Jälkiruokana Tarte Tatin. Joskus taannoin ikivanhoina aikoina itekin yrittänyt sitä tehdä ja muistän, että voita ja sokeria tuli ihan helevetillisesti. Nyt onneksi vaniljajäätelö "kevensi" ja Nectaria, Miguel Torres eli chileläinen makea jälkiruokaviini.
Mutta lopuksi kuppi kahvetta ja Remy Martin VSOP kruunasi kaiken.
Kyllä suomalainen keittiö osaa tehdä laaturuokaa. Ja kaiken tämän hyvän päälle on niin ihana päästä kotio, kun voi laitta itse vaikka jauhelihakeiton tai tehdä pariksi päiväksi hernekeiton. Kotoruokaa ei voita mikään, mutta joskus - vain joskus - on vaihtelua syödä ravintolassa. Mä en sitä herkkua kyllä enää pahemmin jaksa. Kun ite tekee, tietää melko tarkkaan, mitä syö.
SU 17.3.
En päässyt taaskaan läpi Sävel on vapaa -ohjelmaan. Sain kyllä toiveen esitetyksi, mutteivat soittaneet. Eilen tuli siis konserttimusiikin puhelintoivekonsertti, jonka pyrin aina kuuntelemaan kuten myös Lauantain toivotut levyt, ehtookellot ja iltahartauden.
Toivoin Paciuksen Kaarle kuninkaan metsästys -oopperan alkusoittoa. Olisi pitänyt toivoa jotain keväisempää kuten Sindingin Kevään kohinaa tai kuorokohtausta Onko Suomessa jo kevät Aulis Sallisen Punaisesta viivasta. Ne ovat hienoja teoksia kuten myös kevään yksi parhaimmista maaliskuun lauluista Demanten på marssnön (a la Sibelius) ja Merikannon Päivyt paistaos helkkyen....nytten muista sen laulun nimeä.
Mutta jälleen opin jotain uutta. Joku toivoi Kimmo Hakolan klarinettikonserton viimeistä osaa. Se oli aivan mahtava. Kari Kriikku soitti virtuositeettisesti ja koko melodiamaailma hurmasi. Anjakin tykkäsi - ja se onkin jo paljon se! Auttoi häntäkin toipumaan raskaasta päivystyksestä.
Jotenkin siinä Hakolan klarinettikonserton viimeisessä osassa soi mielestäni vahvasti klezmer -vaikutteet vai oliko sitten aistiharhaa.
Kerran muuten pääsin läpi. Silloin toivoin Marfan ennustusta Musorgskyn Hovantshina -oopperasta ja halusin kuulla Irina Arhipovan tulkitsemana. Siinä on sitten vahvaääninen, tunteikas mezzo.
Huomenna on ainoan poikani syntymäpäivä. Mihinkä nämä vuodet ovat vierineet. Muistan, miten tulin sairaalasta Harrinkadulle (siellä silloin koti). Olin päivän koululla töissä ja sitten vielä iltapäivällä Koillis-Hämeessä. En muista, missä tytöt olivat mutta kai mummulassa. Olin illan yksin. Ja pojan syntyminen herkisti niin, että itkin yksikseni.
Se jäi lähtemättömästi mieleen.
Toivottavasti näen huomenna poikani, sen ainokaisen poikani.
MA 18.3.
Ja niinpäs vain näin! Meillä oli oikein mukava päivä tänään. Kävimme mm. syömässä pikkukiinalaisessa. Aivan valtavan hyvää. Paikka on pieni miljöö hyvin yksinkertainen ja ruokajuomaoikeudet vesi, mutta siltikin kannattaa käydä sen ruuan maun takia. Löytyy siis Tuomiokirkonkadulta eli Rautatienkadusta seuraava samansuuntainen keskustaan (Koskipuistoon/Keskustoriin) päin.
TO 28.3.
Pääsiäisaika on vuodesta mulle tärkein aika. Kirkollisena juhlana pääsiäinen merkitsee minulle henkilökohtaisesti valtavan paljon. Toisekseen kevät ja tuleva kesä korostuvat pääsiäisessäni. On pari päivää aikaa pysähtyä ja hiljentyä kiireen ja työn keskellä. Ja ilman mitään semmoisia velvotteita, mitä jouluun tulee. Ruokalistankin voi laatia mielensä mukaan. Nytkin ajattelin tehdä pariksi päiväksi jonkun keiton. Vaikka makkarakeiton. Tai hernekeiton.
Olin illlalla kiirastorstain messussa Viinikan kirkossa. Se on tavattoman kaunis kirkko, joka on vihitty käyttöönsä kolme vuotta myöhemmin kuin nykyinen Jämsän kirkko. Tyylillisesti se on mielestäni ainutlaatuinen. Siinä on tilaratkaisun suhteen järkevää kustannustietoisuutta, kun kirkon yhteyteen on rakennettu muitakin seurakunnallisia tiloja. Ja jotenkin siinä näkyy funkkis, vaikka klassismia se kai varsinaisesti on.
Kyllä taas kosketti, kun lopuksi lauloimme virren 63 ilman urkusäestystä ja alttaria alettiin peitellä samaan aikaan mustilla kankailla. Symboliikka korostaa vaikuttavasti kristinuskon sanomaa kiirastorstain ja pitkäperjantaina tapahtumista. Ja mikä ilo ja riemu ja heräävän kevään juhla onkaan pääsiäinen. Sitä pitää vielä pari päivää odotella.
SU 29.3.
Huolimatta päivän teemasta, pitkäperjantai, mulla on ollut mukava päivä. Olen ollut tänään tavattoman onnellinen. Ja huomannut, miten paljon mulla on ystäviä, tärkeitä ihmisiä, ihania lähmmäisiä, aivan valtavan rakkaat ja huomaavaiset lapset, hyvä parisuhde.
Kunpa vain itse osaisin pitää tästä kaikesta kiinni ja osaisin olla hyvä ja turvallinen puoliso, isä, tuki, ystävä jne.Aivan liian vähän pidän läheisistäni, ystävistäni huolta tai ylipäätään yhteyttä.
Ja en tehnyt keittoa. Anja teki ruuan. Aivan käsittämättömän hyvää. Ja se kastike. Maun pohjana nuo kuivaamamme suppilovahverot. Täytyy sanoa, etten kykene samaan itse.
Kävimme elokuvissa katsomassa Les Miserables -elokuvan. Olihan tuo valtava tunnekuohu mulle. Elin musiikin mukana mutta myös suurten tunteiden ja muistojen mukana. Olin silloin niin nuori ja elämä edessä, kun olin avustajana Tampereen Teatterin tuotannossa, jolloin näytelmää sai vielä esittää nimellä Kurjat. Miten hieno kokemus maalaispojalle päästä avustajaksi ammattiteatteriin ja nähdä, miten suuret tähdet tekivät työtään kuten Tapani Perttu Javertina, Kalevi Honkanen Thenardiena, Anja Räsänen Madame Thenardiena, Anneli Ranta Eponinea, Ritva Jalonen Fantinena, Reijo Lahtinen Jean Valjeanina etc. etc. etc.
Livenä en ole itse Les Mis -musikaalia nähnyt kuin kerran Helsingin kaupunginteatterissa ja kerran Lontoossa. Mutta ensi syksynä se tulee toisen kerran TT:n parrasvaloihin. Niihin tuttuihin punaisiin samettituoliin ja kristallilamppujen alle odotan jo nyt pääseväni istumaan.
<< Takaisin arkistoon
|
|
