| |
PE 7.3.
"Missä ovat poliitiset, juridiset ja materiaaliset takeet, että Saksojen yhdistyminen ei pitkällä tähtäyksellä aiheuta uhkaa meidän valtioiden kansalliselle turvallsuudelle ja rauhantilalle Euroopassa?
Toisekseen, onko hypotettiinen Saksa - mikäli sellainen syntyy - halukas tunnustamaan Euroopan olemassa olevat rajat ja luopumaan kaikista aluevaatimuksistaan?
Kolmanneksi, millaisen paikan tämä Saksan kansallinen muodostuma tulisi saamaan maanosamme sotilaspolittiisessa rakenteissa?"
Näin aprikoi NL:n viimeinen ulkoministeri Eduard Shevardnadze Saksojen yhdistymisen alla vuonna 1989. Saksasta ilmeisesti ei tullut kuitenkaan suurta turvallisuuspoliittista uhkaa Euroopassa. Sen sijaan siitä on tullut talouden suurtoimija, joka on koko europerheen vahvin rahavaikuttaja.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on nyt kovasti esillä. Ns. itämainen kysymys on ollut osa Venäjän ulkopolitiikan tärkeimpiä kysymyksiä jo Katariina Suuren ajoista alkaen 1700-luvulta asti. On ymmärrettävää, että Mustallamerellä on Venäjälle suuri sotilaallinen ja kaupallinen merkitys. Sitä ei ole vähentänyt edes arktisen alueen ja Koillisväylän merkityksen nouseminen.
Sen sijaan idän ja lännen dialogin käpertyminen kylmän sodan ajan asemiin ja retoriikkaan on kovin huolestuttavaa.
Samoin nationalismin kasvaminen tasolle, jolla se fundamentalisoituu. Historia on osoittanut, että äärinationalismi ei ole yhteiskuntarauhan kannalta paras vaihtoehto. Ja edelleen historia on osoittanut, että uskonnon ja politiikan yhdistelmä ei ole ongelmatonta - päinvastoin. Klassinen esimerkki on sintolaisuus ja Japani I MS:n jälkeen kohti toista maailmansotaa mentäessä.
Siksi en kauheasti innostu Krimin kriisin yhteydessä kuvista, joissa papit siunaavat sotilaita.
MA 10.3.
Historian opena on taas pakko todeta, miten mielenkiintoisia aikoja elämme. Muistan hyvin lukioajalta, miten järkytyin, kun Puolassa alkoi rytinät ja Solidaarisuus-liikkeen nousun myötä hallitus julisti maahan sotatilan. Tai miten pelkäsin maailmanrauhan puolesta, kun Ronald Reaganista tuli USA:n presidentti. Olin saanut median kauttan mielikuvan, että siinä on sotahullu mies.
Ja usko tai älä: mulla jopa mielikuva Lieko Zahovalovan dramaattisista raporteista Prahasta v. 1968. Ja uutiskuvat (meillä oli jo 60-luvulla televisio, mikä harvinaista maaseudulla tuohon aikaan) Biafran sodasta, Vietnamin sodasta, lokakuun sodasta (eli Joam Kippur -sota) ynnä kaikki muu tuon jälkeen plus ne positiiviset uutiset kuten Berliinin muurin murtuminen, kylmän sodan päättyminen jne.
Mielenkiintoista - ja ärsyttävää - seurata tätä propagandan määrää...kuvat ja sanat pistetään manipuoloimaan ihmisiä ihan uskomattomalla tavalla. Venäjän suhteenhan se tilanne, että median saralla se on TV-maa. Netin käyttöä ei ole rajoitettu kuten esim. Kiinassa (tai jopa Turkissa, jossa pääministeri suunnittelee facebookin ja youtuben käytön kieltämistä), mutta kansan kielitaito ei anna mahdollisuuksia kansainvälisen uutisvälityksen seuraamiselle. Tulee taas huomattua, miten suuri vastuu ja myös valta medialla on.
Entäs muuta?
Mukava päivä töissä ja kotona. Maija ja Sami kävivät. Vähän ruuvailtiin tauluille tilaa. Nyt mm. upea keltainen sitruuna keittiön seinässä. Se on hieno teos. Ja huokuu kodikkuutta.
KE 12.3.
Vähän on nyt stressipiikkiä töitten suhteen. Tässä tavaroita pakkaan ja mietin,mitä kaikkea työtä ottaisin mukaan. Aamuyöstä lähtö Strasbourgiin ja iltapäivällä jo tapaamisia EU-parlamentissa, jossa menee oppilaiden kanssa perjantaina koko päivä ja huomenna jo osa päivästä. Ei auta marista, vaikka säätietojen mukaan Strasbourgissa täyttä aurinkoa ja 18 astetta lämmintän, mutta mehän olemme työmatkalla, joten sisäsiististi parlamentissa.
Jossain välissä pitäisi yhteiskuntaopiin yo-kokeet korjata, kun ne palautettava ensi tisitaina. Sitten odottakin jo kaksi muuta koenippua ja ensi viikolla loppuviikosta harjoittelukoulujen oppilaskuntapäiviille Joensuuhun.
SU 16.3.
Salut! Siitä on vuotta vaille 30 vuotta, kun olen viimeksi juonut Cafe au lait`n Ranskan maaperällä, mutta niinpä tuli tämäkin päivä.
Terveisiä EU-parlamentista. Niin tuli jo mielikuva, miten suuresta instituutiosta ja suuresta rakennuksesta on kyse, että sitä pieni eurooppalainen ihminen on todella pieni. Tämä se on yksi piste kartalla, mistä koko maanosamme asioita ohjaillaan.
Eurooppa-aate elää sisälläni vieläkin, mutta usko Euroopan unioniin osin vahvistui ja osin olen enemmän ymmälläni, missä mennään. Tässä kävi kuin teologian opinnoissani, että toivoin uskoni vahvistustumista, mutta heräsi hyvin paljon myös uusia, kriittisiä kysymyksiä ja näkökulmia.
TI 18.3.
Niin, silloin olivat talvet vielä talvia. Muistan, miten odotin lumikinosten sulavan Jämsän Viiskulmassa. Harrinkadulla oli jo suojasää, mutta lunta oli paljon.
Siitä on 21 vuotta. Muistan sen hyvin. Oli touhua aamusta iltaan. Olin ekaa täyttä lukuvuottani opettajana ja tuona päivänä tein vielä iltavuoron toimituksessa. Mutta se jäi kyllä tekemättä.
Sinä iltana itkin onnesta.
PE 21.3.
Lähes koko radanvarsi täynnä muistoja. Jyskyttelen Joensuusta takaisin Tampereelle. Matka-aika on pitempi kuin lentää Hesasta Las Palmasiin. Tämä on leveä maa.
Heinäveden asemalla ei ole ketään. Ei yhtään autoa - ei yhtään ihmistä. Huutokosken asema on täysin kuollut ja siellähän junat eivät enää pysähdy. Joskus aikanaan se ollut isokin asema ja nyt kuin aavekaupunki. Puiset rakennukset ovat luhistumassa. Hurja näky kertoo tämän pitkän ja leveän maan rakennemuutoksesta.
Junanvaihto ja Turun satamaan menevän laivajunan odottelu Pieksämäen asemalla nostaa mieleen ne lukuisat kerrat, kun odottelin Savonlinnan lättähattua. Muistan jopa sen vanhan puisen asemarakennuksen ja liikenneravintolan. Nykyisen betonikolossin pitsaan panostava saluuna on varjo vain entisestä matkustushurmasta.
Pönttövuoren tunnelin jälkeen tulee upea järvimaisema. Vaajakosken kuohujen jälkeen katselen ikkunasta ja muistan, miten monet kerrat tuli ajeltu Jyskään Marttisille ja sieltä porukalla keikalle. Onko tosiaan näin, että nyt on kaikki laulut laulettu - kaikki jutut kirjoitettu? Välistä ihmettelen, miten pian ihminen voidaan unohtaa. Ja kyllä mä kaipaan niin lehti- kuin laulukeikkojakin ja ihmekös tuo, kun niitä niin kauan tuli tehtyä. Kolmisenkymmentä vuotta!
Välillä korjaan kokeita ja katselen tutun Jyväskylän aseman perjantairuuhkaa. Tästä on tullut lähdetyksi monet, monet kerrat.
Jyväskylän ja Jämsän väli on tuttuakin tutumpi. Tuntuu, että joka talon, mutkan, puun ja maiseman muistan ulkoa kuten Jämsän ja Tampereenkin väliltä. Kaikki, mikä on Jyväskylän ja Tampereen välissä on niin tuttua ja turvallista.
Todellinen elämä kohahtaa silmiin Tampereen asemalla, jossa perjantaina kuuden maissa riittää vilskettä. Ihmisiä menee pohjoiseen ja etelään, itään ja länteen. Kiirehdin ohi muiden kiireisten.
On mukava päästä kotiin. Yhtä kyytiä töitä 12 päivää ja niistä neljä Strasbourgissa, kaksi Joensuussa ja loput Tampereella mukaan lukien normaalitöitten lisäksi yhteiskuntaopin yo-kirjoitusten korjaaminen, yhdet 9. luokan taloustiedon kokeet ja yhden 7. luokan hissan kokeet sekä busseissa, lentokoneissa ja junissa istumista liki 30 tuntiia.
Anja odottaa jo tutussa paikassa. Sen verran kantamista, että on mukava päästä auton kyydissä. Ja kotona saunaan!
MA 24.3.
Tämä päivä on ollut auringon, kevään, Tuula Nymanin ja Ludwig van Beethovenin.
Ajelin töitten jälkeen Kaukajärven taakse Annalaan ottamaan Liisaa mukaan kauppareissulle. Kävimme Turtolan Citymarketissa. Tässähän ei kumpiaan paljoa muonaa nyt tartte, mitä nyt vain ihtelle.
Tämän viikon ajan.
Radioteatterin pitkäaikaisen näyttelijän Tuula Nymanin ikioma kuunnelma pysäytti. Uusintanahan se tuli, mutta pisti kyllä tajunnan liikkeelle. Mitä draaman tajua, mitä osaamista - ja miten paljon sanottavaa.
RSO:n tulkinta a la Hannu Lintu Beethovenin 9. sinfoniasta oli loppupäiväni suuri ilo. Nyt pari kouluhommaa ja maate. Aamulla toivon pääseväni auringonpaisteessa pyörän selkään...hyvää yötä.
TO 27.3.
Meillä oli sitten mukava ilta. Saatiin joululahjaksi pojan kanssa Anjalta liput TTT:iin näytelmään Mielensäpahoittaja ja poika. Kuulemma on niin paljon siinä semmoista, mikä on tuttua. Juupa juu....
Sanon, että viisas teksti. Olen NIIN paljossa samaa mieltä mielensäpahoittajan kanssa. Kyllä esim. joulupöydässä täytyy olla sikaa. Nakkikin on enempi eläin kuin on kalakkuna.
Ja samaa mieltä, että turhaan sitä riisiä tuodaan toiselta puolelta maapalloa kun meillä on perunoita. Mikään ei voita perunaa.
Paitsi hernekeitto menee samoihin. Tämän viikon, kun Anja oli kuntoutuksessa, söin koko viikon hernekeittoa. Sunnuntaina sen keitin ja odotin joka päivä, että koulu loppuisi pian, jotta pääsen kotio syömään hernekeittoa, näkkiileipää ja maitoa.
Sen verran olen moternisti, että juon kyllä rasvatonta maitoa, vaikka tosi suomalainen ei kyllä kurria joisi. Tunnen pientä häpeää, että olen tässä maitoasiassa kyllä vähän maan petturi ja käpykaartilainen. Toisaalta kuitenkin se hyvä maito on pistetty punaiseen purkkiin eikä mun aatemaailmani kyllä salli, että joisin punaista maitoa.
Ja kahveen kanssa oltava vehnästä eikä mitään aftereightejä tai kerrankin yhellä kurssilla oli iltapäiväkahveen kanssa porkkananpaloja, arbuusia ja kivihedelmiä. Muttei ollut vehnästä! Kyllä jäläkiruokia ei pidä sotkea päiväkahveen kanssa tahi sitten pääruokaan - kuten soosiin. Mielensäpahoittajakin otti ihteensä, kun olivat vuodeosaston ruokalassa sotkeneet kanasoosiin ananaspaloja. Samaa mieltä, ei pidä pistää ananoita soosin sekaan. Jäläkiruoka on jäläkiruokaa, mutta soosi on aina soosi.
Teatterin jälkeen mentiin Plevnaan syömään. Siellä saa kunnon pyttipannua sekä ison makkara-annoksen suolakurkkujen kera. Liisakin tuli, mutta otti jonkun tippilautasen, jossa oli erilaisia sipulirenkaita ja kurkunpaloja. Annoin sille kyllä omastani vähän makkarapaloja ja sanoin, että tippaa nyt niitä siihen vihergulassihommeliinsa.
PE 28.3.
Anja tuli kuntoutuksesta Naantain kylpylästä. Niin täynnä virtaa ja energiaa, että on hehkeämpi kuin keväinen auringonvalo.
Pisti minutkin illalla nostelemaan käsiäni ylös. Kuulemma kymmenen kertaa päivässä pitää tehdä tämä liike. Onhan tämä hyvä liike opetella jo nekalaisen ilta- ja yöelämän varalta. Täällä päin voi hyvinkin joutua tilanteeseen, jossa pitää nostaa kädet ylös.
Osti semmoisen jumppapallon, jota yritin keittiön laattalattialla heiveröisellä muovisella jalakapumpulla täyttää. Kun siinä pumpussa oli kaksi reikää, niin tietenkin pistin letkun siihen väärään reikään. Jumppapallo oli kuin jättikokoinen kuiva rusina. Anja tuli auttamaan ja huomasin, että olen viritellyt vehkeet väärin. Ja kyllä alako pallo täyttyä.
Anja sano mulle, että minun pitää mennä istumaan sen pallon päälle. Onneksi oli sen verran ilimaa, ettei lässähtänyt tyhjäksi. Mutten minä siinä pysynyt. Keikahdin selälleni eteisen lattialle.
Sitten piti mennä mahalleen sen pallon päälle. Se onnistui paremmin jollei lasketa lukuun, että pallon vierähtäessä löin pääni seinään. Pitkän on paha pompotella pallon päällä.
LA 29.3.
Melankolinen muistoissa eläjä. Historian opettaja, joka elää enemmän historiassa kuin nykyisessä. Käänteinen Kaurismäen elokuvahahmo: mies vailla tulevaisuutta....
Tämmöisiä tuntoja olen ihtestäni usein tehnyt. Liian usein vaivun melankoliseen muisteluun ja kaipaan. Pitäisi ottaa enemmän nykyisestä hetkestä kiinni ja nauttia tästä onnesta. Eihän eloni ole mitenkään heleppo ollut, mutta kiittimet ristiin, että olen saanut tämmöisen tasaisen rauhan elää ja olla nyt. Asiat ovat nimittäin hyvin, vaikka turhan usein valitankin. Juu, juu...turhaan tulee valitettua, tiedän, mutta semmoinen perusnegatiivinen asenne tuppaa mulla olemaan.
Kovasti olen muistellut vuoden takaista. Kieltämättä oli hienoa saada tarjota synttärikahveet ja nähdä paljon ihmisiä. Se oli mulle tärkeä päivä. Niitä valokuvia tulee usein katseltua. Ja tuskin tulee semmoista iloista juhlahetkeä enää koskaan minun kohdalleni.
Vaan silti haaveilen, joskos vielä kerran edes pääsisi estradille yleisön eteen. Eri asia, onko mulla enää mitään annettavaa, mutta vanha sotaratsu kaipaa sitä, mihin niin tottunut....se huumaava jännityksen tunne ja kilpailu itsensä kanssa, antautuminen tulkinnalle ja vuorovaikutus yleisön kanssa. Ja jos onnistuu, niin sillä energialla menee viikkokausia.
MA 31.3.
Eilisestä Aamulehdestä luin, että teatterineuvos, Tampereen Teatterin pitkäaikainen johtaja Rauli Lehtonen on kuollut.
Minulla on Lehtosesta hyvät muistot. Hän oli teatterinjohtajana TT:ssa, kun toimin opintojeni ohessa avustajana - hienommin sanottuna "iltanäyttelijänä" tuossa komeassa Tammerkosken rannalla olevassa teatterissa. Se oli ensimmäinen ammattieatteri, jossa sain tehdä vähän töitä ja saada siitä jopa palkkaa.
Lehtonen oli nuorelle pystymehtäläiselle hyvin ystävällinen - ja kannustava. Olin mukana kahdesssa ohjauksessaan eli Schönbergin musikaalissa Kurjat (nyt nimellä Les Miserables) sekä Kalmanin operetissa Sirkusprinsessa, joka on muuten aivan upea teos ja liian vähän esitetty.
Piti mennä myös paikkamaan 80-luvun kestosuosikkiiin Sugar - piukat paikat -musikaaliin. Kävin kymmenkunta kertaa seuraamassa esitystä, jotta opin katsomalla jo peruskuviot, mutta johonkin se sitten tyssäsi. Harmi. Sehän oli aivan huipputuotanto juuri TT:ssa. Heikki Värtsin ohjaus.
Vielä pari teatterimuistoa. Kun Radioteatterin valiouusintana tulee juuri nyt Weilin ja Brechtin musikaali Happy end, niin palaan yo-kevääseeni ja J:kylän kaup.teatteriin, joka toimi vielä silloin vanhassa teatteritalossa Väinönkadulla. Hurmaannuin siitä Happy end -tuotannosta sekä erityisesti Kristiina Hakovirrasta, joka loisti Lilian Holidaynä. Se oli Hakovirran uran upea avaus!
Tuosta kokemuksesta alkoi rakkauteni musiikkiteatteriin. Jyväskylän kaupunginteatterin Happy end oli ensimmäinen musiikkiteatteriproduktio, jonka näin.
Nyt huomasin, että Jyväskylään tulee ensi syksynä Kauppamatkustajan kuolema. Suuressa pääosassa on Jorma Böök, jonka muuten näin tuolloin Happy end -musikaalissa siinä japanilaisen roolissa - en muista roolinimeä. Taisi Böök olla silloin vielä näyttelijäharjoittelija.
Kävin niinikään nuorena lukiolaisena katsomassa siinä Jyväskylän vanhassa teatteritalossa Millerin Kauppamatkustajan kuoleman, jossa silloin nimiroolissa oli Matti Suhonen ja Linda-vaimonaan juuri taloon Lahdesta tullut Orvokki Oksanen. Muistan, että niin surullisissa hautajaisissa olen harvoin ollut kuin mitä sen tuotannon loppukohtauksessa oli.
Olisipa mukava päästä syksyllä Jyväskylään näkemään Kauppamatkustajan kuolema. Se on katsemisen ja lukemisen arvoinen näytelmä. Ja suosittelen etenkin miehille - uraputkessa oleville, keski-ikäisille, nuorille miehille, varttuneille, työttömille kuin myös työllisille.
Viimeksi koin Arthur Millerin tekstin myötä vahvoja tunteita Helsingin kaupunginteatterissa jo useita vuosia sitten, kun Esko Salminen kuoli kauppamatkustajana Kyllikki Forsselin tukiessa häntä Linda Lomanina.
<< Takaisin arkistoon
|
|
