| |
PE 10.3.
Ei elämä aina helpolla päästä. Tämä nyt oli sitten kovin erilainen perjantai kuin oli vaikka tämä sama päivä määrä viime kuussa. Mutta huominen parempi. Huominen parempi.
KE 15.3.
Tänään muistaakseni tuli juuri sata vuotta siitä, kun Venäjän viimeinen keisari, Nikolai II, joutui luopumaan valtaistuimesta. Tarjosi kruunua veljelleen, mutta tämä ei sitä ottanut vastaan. Monisatavuotinen tsarismin perinne Venäjällä päättyi päivälleen sata vuotta sitten.
Entäpä muuta? Aika väsynyt olen. Ja ihmekös tuo. Koville ottaa tämä arki välillä, mutta on vain pakko jaksaa.
Ja aion kyllä jaksaa.
LA 18.3.
Tärkeä päivä elämässäni tämä maaliskuun 18. päivä. Erilaisessa tunnelmassa ja asetelmassa tätä nyt vietetään kuin yleensä, mutta elämä vaatii. Ja ne vaateet on vain otettava vastaan ja haasteisiin vastattava.
Kävimme tänään pienen porukan kanssa Jyväskylän kaupunginteatterin päivänäytöksessä katsomassa farssi Diivat. Että oli mukava mennä. Muistaakseni viimeksi olen tuossa talossa käynyt teatteria kahtomassa keväällä 2008. Silloin oli melkoisen ahdistavaa.
Onhan Jyväskylän kaupunginteatteri ikäänkuin kotiteatterini. Siellä olen paljon käynyt ja saanut olla myös mukana hienoissa tuotannoissa hienojen ja osaavien ammattilaisten kanssa. Kuten Antti Niskasen (aikanaan Viktorian husaari -operetti) kanssa, joka näyttelee Diivojen toista suurta pääroolia.
Miten loistavaa näyttelijätyötä Antilta ja kaikilta muiltakin. Farssista tykkään kovasti, kunhan se on hyvin tehty ja oikein roolitettu. Kaikista ei ole farssin tekijöiksi. Se on taitolaji.
Ilokseni Jyväskylän kaupunginteatteri onnistuu riemastuttavalla tavalla Diivat -farssin tuotannossa. Haluaisin nähdä sen vielä uudemman kerran, jos vain aikataulu sallisi.
SU 19.3.
Tampereella on hyvät museot. Vapriikki on mielestäni parempi viihdekeskus kuin niin sanonut oikeat viihdekeskukset.
Anja houkutteli minut tänään Hurriganes -näyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä Vapriikissa. Hyvä ja selkosanainen opas, jota jaksoin kuunnella tunnin ajan. Tuli paljon asiaa 70-luvun kulttuurihistorian siitä osasta, jota en tuntenut ollenkaan. En ole kovin musikaalinen ja esim. Hurriganes on minulle ihan vieras ilmiö. Nimen tiesin, mutta en mitään muuta. Ja sen tiesin, että Remu Aaltonen on siinä ollut mukana. Hänet kerran tapasinkin. Patalahden Essolla. Oli syömässä samaan aikaan. Hain lisää vettä ja Remu Aaltonen oli ottamassa myös ruokajuomaa ja sanoi, mulle:
- Täällä on helvetin hyvää kotikaljaa!
Minä siihen, että jassoo ja otin itsekin sitten Aaltosen innoittamana veden sijaan kotikaljaa. Ja hyvää se olikin.
TI 21.3.
Tänään on mukava päivä. Pitkään odotettu päivä. Yksi tärkeä ja vaikea episodi saadaan tänään päätökseen. Olen siitä erittäin nöyrästi kiitollinen.
LA 25.3.
Tänään on tärkeä päivä. Euroopan unioni täyttää 60 vuotta. Yleensä unionin historia lasketaan Rooman sopimuksesta, mutta kyllähän itse integraatiokehitys alkoi jo aiemmin II maailmansodan päätyttyä. Edelleenkin suuresta EU-kritiikistä ja Brexitistä johtuen olen Eurooppa-aatten mies. Eurooppa on yhteinen asiamme. Yhteistyötä tekevä Euroopa on parempi vaihtoehto kuin keskenään eripurainen saati sotaisa Eurooppa. Kansallisvaltiokehitys sekä nationalismi tuntuvat olevan niin vahvoja asioita, että Euroopan laajuinen yhteistyö ei niitä uhkaa. Olen hyvilläni, että tänään on ollut myös yhtenäisen Euroopan puolesta mielenilmaisuja eri puolilla Eurooppaa.
Eurooppa-rakkauteni alkoi oikeastaan keväästä 1982. Kirjoitusten jälkeen lähdin reilaamaan ystäväni Patun kanssa. (nyk. Romppu). Mieleeni piirtyivät elävästi monet vaikuttavat näyt, kuten Tonava, loistelias Wien, Balaton-järvi, aamuyön kuutamossa hohtava Adrianmeri, Brennerin sola, Alpit. Ja erityisesti Pariisissa kukkivat kirsikkapuut. Siitä asti olen halunnut elämässäni kokea vielä eurooppalaisen kevään ja nähdä livenä kirsikkapuut. Onko tämän työn ja sen loma-aikojen puolesta siihen ikinä sitten mahdollisuutta?
<< Takaisin arkistoon
|
|
