MARRASKUU 2011
 

SU 6.11.

Kymenlaakson rannikko ja itäinen Uusimaa ovat mulle täysin vieraita. Eka kerran elämässäni tuli ajeltua siellä päin, mutta en ehtinyt tarkemmin tutustua. Näin kuitenkin, miten Kymijoki laskee Suomenlahteen. Se oli vaikuttavaa.

Ylitin myös sen yhden vanhan rajan, joka jäi Turun rauhan 1743 jälkeen ja mikä oli rajana, kun Buxhoevdenin johtamat venäläisjoukot tulivat rajan yli helmikuussa 1808 ja alkoi Suomen sota.

Pyhäinpäivänä tulevat muistot mieleen. Onneksi ollut rauhallinen viikonloppu. Haudoilla käyty, kynttilät sytytetty. Polttelin vähän takkaa ja vietin hiljaiseloa musiikkia kuunnellen.

Eilen tuli kuunneltua parikin tulkintaa Ave Mariasta ja siinä sivussa muutama tulkinta Panis Angelicusta. Erityisesti Vergini degli Angeli Verdin La Forsa del destino -oopperasta ja pari verististä kohtausta Mascagnin Cavalleria Rusticanasta.

Kannattaa kuunnella sama teos peräkanaa eri muusikkojoen tulkitsemana. Eilen tulin siihen tulokseen, että aikamme kaikkein parhaimpia Verdi-sopraanoita on kyllä Aprile Millo. Mikä voima, mitkä nyanssit, mikä äänen kauneus.

Hänen laulamanaan Vergini degli Angeli soi jotain suurta, jotain jaloa. Se pistää väkisin tunteet pintaan ja saa silmät kyyneliin.

Mutta....Leontyne Price. Katsopas vaikka ihan lyhyt pätkä Youtubesta, jossa on O Patria mia -aarian loppu siitä esityksestä, jolloin Price lauloi viimeisen kerran Aidan nimiroolin Metissä. Ne aplodit ja se tunnemyrsky, joka sopraanon sisällä on aarian jälkeen.

Liikuttavaa katsella suurta sopraanoa, miten hän toisaalta nauttii suurista suosionosoituksista ja samaan aikaan nielee kyyneleitään.

Pyhäinpäivän teemaa oli jo perjantaina. Olin saattelemassa hyvää ystävää. Ne aina vaikeita tilanteita, mutta välttämättömiä, elämään kuuluvia. Kaunis tilaisuus ja erityisesti viehätti paikallisen kanttorin komea musisointi. Sekä Bach että Chopin soivat kauniisti ja etenkin lopun surumarssin paikalla ollut Pyhiinvaeltajien teema Wagnerin Tannhäuserista oli elämäys. Upeat melodiat kaikuivat keskiaikaisen harmaakivikirkon seinissä.



MA 14.11.

Oli mukava isänpäivä!



KE 16.11.

Opintoretkellä oppilaiden kanssa: Helsingissä sijoitusmessuilla sekä Rahamuseossa.

Oli vilinää, vilskettä, tietoa taloshistoriasta ja talouden nykymyllerryksestä

Pieni hetki virallisten osuuksien jälkeen jäi aikaa kaupungilla kiertelyyn. Oli ruuhkaa, hektisyyttä ja paljon maahanmuuttajia.



TO 17.11.

Jälleen tänä iltana vähän Verdin Aidaa, lempioopperaani. Pace, pace...



PE 18.11.

Kuka se on sanonut: "Ei nähnyt kevättä, ei kesää. Eli vain syksystä jouluun..."

Isä-vainaa sitä siteerasi joskus.

Aleksis Kivikö?



PE 25.11.

Tämä pehmeä pimeys, marraskuun uinuva rauha. Tämä tekee hyvää.

Viime kesän auringonvalo kannattelee vielä tässä sydänsyksyn turvallisessa pimeässä. Valo on antanut sen energian, minkä pimeys imee nyt pois.

Amaryllis - joulun kukka - puhkesi kotona jo kukkimaan. Anja toi mukulan Amsterdamista. Täällä se hehkuu Hollannin kukka punaisena punaisen sohvan takana.

Punainenko joulun väri? Ei, vaan sininen on joulun väri. Punainen on tangon ja erotiikan väri. Onhan se vallankumouksenkin väri, mutta kyllä tango ja erotiikka vallankumouksen voittaa.Minunkin mieleni hehkuu - vaikkei sitä kai uskoisi - välillä yhtä punaisena kuin Mitro Revon posket.

Musta ei sovi. Suomalaistutkija totesi juuri, että pimeimpään kaamosaikaan suomalaisen ei pidä sitten ainakaan mustaan pukeutua.

Ja juuri mustiinhan tämä synkkyyteen taipuvainen körttiläiskansa verhoutuu. Tutkijan mukaan pitäisi olla väriä.

Siksipä peitän siniset ajatukseni ja punaisen sisimpäni kirkkaan oranssilla neuleella. Se loistaa kuin majakan valo Keski-Suomen koleissa ja Pirkanmaan pimeissä hämärätunneissa. Se tasoittaa liiallisen kahvin kirvoittaman kiihkeän pulssini, auttaa pysymään peiliä ehjänä kun sinne tulen katsoneeksi ja saattohoitaa ikääntyvän miehen vuodenaikavaihtelujen taistelussa kohti tulevaa valoa. Kohti kevättä. Vihreää aikaa.



LA 26.11.

Jokaisessa meissä asuu vahva oikeudentaju. Sen takia vääryyttää ja epäreiluutta on sietämätönta kokea. Saati kestää.

En vain jaksa tätä epäreiluutta. Kysyn yhä uudestan, miksi?

Miksi TV 2 vetää kuuluttajat pois ruudusta? Aivan kuten toimittaja Anne Välinoro Aamulehdessä eilen sanoo, niin se on väärin. Kuuluttaja tuo kylmään välineeseen inhimillisen lämmön. Mikä muka on muodikasta jossain äänessä, joka kuuluu jonkun kuvan takaa, kun kyseessä on tv eikä radio. En tajua tätä valtavirtaa pistää tv-kuuluttajat pois. Onneksi sentään TV 1 vielä pitää kuuluttajat.

En ole ainoa suomalainen, jonka yksinäisinä iltoina ja elämän yksinäisinä jaksoina tv-kuuluttaja on ollut ilta illan jälkeen ainoa tuttu, ainoa vieras, joka on tullut. Kun muu maailma on hylännyt, tv-kuuluttaja ei ole sitä tehnyt. Nyt sitten YLE hylkää kuuluttajat ja samalla suuren osan katsojistaan.

Kaipaan vieläkin Ritva Kajastoa, Leena Korolaista, Arja Tuomarilaa, Maija-Leena Juntusta, Sirkka Strombomia, Tuula Rosenquistia,Tutteli Mensosta



27.11

Kolme erilaista musiikkilelämystä tänään. Oli hienoa olla laulamassa kirkkovuoden ensimmäisenä päivänä Hoosiannaa. Se on tärkeä traditio. Kirkko oli mukavan täynnä.Oli paljon myös lapsia ja perheitä.

Illansuussa puolivahingossa näin televisiosta kaunoluistelua. Siinä oli yksi pari, joka tanssi nätisti, mutta kaiken huomioni vei musiikkina ollut Mustat silmät. En tiedä, kuka sen lauloi, mutta verrattoman hyvin lauloi. Alaäänet jylisivät niin tehokkaasti kuin vain venäläismieheltä voi jylistä. Mutta kun hän kimpui sinne ylöskin. Loistavan dramaattinen kappale jäätanssin taustalle.

Kolmas näkökulma musiikkielämykseen tänään. Se oli Viivi Jumpasen tanssi Tanssi tähtien kanssa -kisasas. Paso doble on jotain räjäyttävää. Se vetoaa ainakin minuun tunne- ja liiketasolla ihan massamagneettina. Jos kerran, jos kerran, jos kerran ihan vähän saisi kokeilla paso doblea.

Siinä on sykkeeni mukainen meno.

<< Takaisin arkistoon
| Etusivu | Janne - kuka? | Janne - miksi? | Valokuvia | Blogi | Faktat | Tukilista | Palaute |