| |
MA 3.11.
Miten mukava oli kävellä tuttuja rappusia, katsella tuttuja seiniä, tuttua salia.
Mutta nyt eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. 12 vuotta ehdin olla valtuutettuna ja tehdä töitä kolmen eri kaupunginjohtajan kanssa. Myös valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat ehtivät vaihtua.
Nyt katselin ja kuuntelin, miten nykyvaltuusto puhui, perusteli, ajoi Jämsän parasta. Eri näkemyksiä - eri painotuksia. Totta kai. Mutta kaikille tahtona kuntalaisten paras.
Ei mulla niitä kokouksia ja vaikeita asioita ikävä ole, mutta ihmisiä kieltämättä on ikävä.
KE 5.11.
Tukholma ei syleile minua mitenkään lämpöisesti.Kylmä tuuli, lämpötila lähellä nollaa. Mereltä huokuu niveliin porautuva arktinen kosteus.
Mutta yö laskeutuu Tukholman ylle. Kaupunki on rauhoittunut. Jossain päin Tukholmaa yö elää omaa elämäänsä. Eihän tämä kaupunki ihan oikeasti koskaan nuku.
Kävelin illalla Gamla Stanin autioita katuja pitkin. Kahviloissa ja ravintoloissa näkyi olevan porukkaa, mutta ulkosalla ei niinkään. Syysvero iskenyt tännekin. Ei ole sitä kevyttä heleyttä, mikä suven leudossa lämmössä soi.
TO 6.11.
Svenska dagen och i Stockholm....onhan tässä tiettyä nostalgiaa. Paluuta 80-luvulle. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi lentänyt Arlandahan. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi lampsinut T-Centralenin lattioita tahi mennyt tunnelbanalla.
Katselen Oscarsteaternia. Kerran siellä kävin. Se oli helmikuussa 1986. Näin yhden lempimusikaaleistani eli The Man of La Manchan. Nimiroolissa oli itse Jarl Kulle - loistava näyttelijä, Ingmar Bergmanin luottonäyttelijöitä.
Pian tämän jälkeen samoilla kulmilla murhattiin pääministeri Olof Palme. Nyt hänen nimeään kantaa poikkikatu, joka menee yli Vasagatanin.
Jäi lähtemättömästi mieleen, että kun Palme oli kuollut, esitimme seuraavana päivänä Tampereen Oopperassa Verdin Naamiohuveja. Teos, joka kertoo Kustaa III:n kuolemasta....lopussa Anckarström ampuu Kustaa III:n. Tunnelma salissa ja lavalla oli melkoisen tiivis ja latautuneet Ruotsin dramaattisten uutisten vuoksi.
Kouluvierailu meni hyvin ja opiskelijamme loistivat. Saimme paljon tietoa Ruotsin kouluoloista ja saimme huomata, miten arvostettu suomalainen koulujärjestelmä on.
Onhan se imartelevaa, kun opiskelijoiltamme kysytään tämän tästä, miksi he ovat niin hyviä.
LA 8.11.
Kuluneen viikon ohjelma mennyt jotenkin näin, että maanantaina opetusta, opetusharjoittelijoiden ohjausta, työhön liittyviä palavereita koululla n. klo 9-17 ja ilta kouluhommia kotona.
Tiistaina pitempi päivä, kun iltapäivällä enemmän palavereita peräkanaa eli koululla n. klo 9-19 ja loppuilta koulutyötä kotona.
Keskiviikkona lähtö klo 7.30 Hki-Vantaalle, SAS:n lento Tukholmaan, audienssi Suomen suurlähetystössä klo 13 eteenpäin ja ilta v a p a a ohjelmasta - muttei velvollisuuksista. Ja Suomen aikaa klo 23 tupatarkastus, että kaikki terveinä ja omissa huoneissaan majapaikassa.
Torstaiaamuna lähtö metrolla yhteistyökoululle, jossa koko päivä ohjelmaa klo 16.40 asti, sitten pari tuntia vapaata ja klo 20 laivalla kohti Turkua. Illalla tupatarkastus hyteissä, että kaikki okay, klo 24 Suomen aikaa.
Perjantaiaamuna herätys klo 5.30 ja klo 7.30 tulo Turun satamaan. Paunun vuorobussilla klo 8 Turusta ja klo 11 eteenpäin opetusta ja opetusharjoittelun ohjausta koululla ja jo n. klo 14 kotiin! Ilta koulutöitä kotona.
Lauantaina Nabucco-oopperan kuoroharkat Tampere-talossa klo 12-18. Ilta kouluhommeleita ja partituurin lukua.
Sunnuntaina isänpäivä! Sain ruuat, jälkkärit, kaakut, kahvit - paljon iloa ja läheisyyttä rakkaimmiltani
LA 22.11.
Ajettiin Tullintorilta yliopiston takapuolitse kohti Viinikan liikenneympyrää, joka ei ole enää ympyrä. Ihailin uutta kaistaa, joka remontin yhteydessä tehtiin ja nyt pääsee sujuvasti Viinikan valtavan risteyksen läpi kaistaa vaihtamatta suoraan Viinikan suuntaan. Ja K-Supermarket Suurjakoon.
Anja ihmetteli, eikö minun elämässäni ole muuta mukavaa kuin Viinikan risteykseen johtavat uudet liikennejärjestelyt. Oikein mietin asiaa ja tulin tulokseen, että kyllä tässä iässä sujuvat risteysjärjestelyt kaistoineen ja ramppeineen ovat kyllä suuri ilo ja lohtu elämääni.
Kun voi sujuvast vaihtaa kaistaa, niin siinä oikein sielu ylenee. Se on jotenkin hurmaavaa, että elämässä tapahtuu vielä muutakin kuin vuodenaikojen vaihtelut (- joita ei enää ole kuin kaksi-kolme: kesä, syksy, syksy, kevät - ja sitten taas kesä.).
Siitä sitten Viinikan läpi, K-Supermarkettiin ja sieltä Hervantaan kyläilemään.
Ilta kului kylässä rattoisasti kahvitellen (en saisi - närästää nääs) ja kahtellen televisiosta Galapagossaarten merileguaanien elämää. Voi että, mitä elämää. Miten vaikeata on merileguaaneillakin, kun pitää se ruoka niin valtavan kovan vaivan takaa hakea. Eivätkä ole riijuuasiatkaan heillä helposti. Kivikkoisilla rannoilla pitää merileguaaniurosten yrittää hurmata naaraansa ja siihen kun menee välistä kuukausikin aikaa. Heiluttavat päätänsä herättääkseen huomiota ja taistelevat reviireistään toisten merileguaanien kanssa.
Mutta lapsiaan eivät hoida. Itse täytyy kuoriutuneiden merileguaanilapsosten oppia kovan elämänsä aakkoset ja alkeet.
Monenlaista elukkata tämä tellus päällään kantaa. En tiennyt mitään noitten Galapagossaarteenkan leguaanien elämästä. Suosittelen kahtottavaksi.
Kyllä luonto avartaa.
<< Takaisin arkistoon
|
|
