| |
TO 4.9.
Ollut vaiherikas viikko, johon mahtunut ministerin käynti koululla, kahden kansanedustajan vierailu samana päivänä ja koulukuvaus. Tiistaina lähdimme Mikon kanssa koulun jälkeen ajamaan Tampereelle, jossa mulla oli vähän bisneksiä. Kerron sitte myöhemmin, tärppäsikö. Vielä olkoon salaisuuden verhon takana...
Eilen olin tekemässä päätöstä Jämsän kaupungin eroamiseksi Mäntän koulutuskuntayhtymästä. Mäntän koulutuskuntayhtymä on virkeä ja hyvässä taloudellisessa kunnossa. Onneksi Sastamala-yhteistyö turvaa puitelain edellyttämän väestöpohjan ja uudesta yhtymästä tulee niin suuri,että siellä on tarjolla jo lähes kaikkea koulutusta. Vain merenkulun perusteet ja jokin muu jäävät puuttumaan.
Yhtymähallituksen jälkeinen yhtymäkokous kokoontui vain kyseistä asiaa varten. Kovasti olen joutunut siis eroasioita touhuamaan niin yksityiselämässäni kuin julkisella puolella luottamustehtävissäkin. Minulta otetaan pois oikeuksia ja jäljelle jätetään velvollisuuksia. Sensuuri puuttui ensimmäisen kerran nettipäiväkirjaani, joten tähän kohtaan piti tehdä nyt korjaus. Naurettavaa!
Tänään oli paras päivä. Jännitti valtavasti, kun lähdin Foksi-yhdistyksen lavatanssin alkeet -kurssille. Ajattelin, että siellä ne miettivät ihmiset, että eikö se osaa tanssiakaan ja yksinkö se raukka tulee ja onpa se vanhentunut ja on ryhditön ja tuommoinen kukkakeppi...sitä on aika kriittinen itseään kohtaan. Paljonhan meitä oli ja se ihmismeri säikäytti mut vielä enemmän. Onneksi näin tuttavapariskunnan siinä eteisessä, niin se madalsi kynnystä. Ja entinen kollegani Sirpa aina iloisena oli kannustamassa ja tuntui luottavan, että siitä se lähtee.
Tuntui, että sisälle meni vain pariskunta? Saanko mä paria ollenkaan, kun olen yksin?
Mutta miten se vain lähti menemään. Enhän mä ole edes ollut niin lähellä naista aikaan päivään. Se jo jännitti tämmöistä heikkoegoista kaveria. Mutta musiikki vei mukanaan ja vaikka polveni eivät taivu kunnolla ja vaihtoaskelkin tulee milloin ja miten sattuu, niin minä annan vain mennä. Oli kuin semmoisessa hurmiossa olisi liidellyt ja vaikka hiki valui, niin hällä väliä.
Tajusin, että minähän elän! Varpaat ovat olleet täysin puutuneet ja sormenpäissä ei mitään vipinää. Silmät seisoneet päässä. Nyt alkoi tulla mieheen virtaa...
Hyvää liikuntaa ja neljännesvuosisataan jotain harrastusta velvollisuuksien täyttämään elämääni! Jokin säännöllinen asia, minkä vuoksi lähteä vain ja ainoastaan oman itsensä takia jonnekin. Ja lähteä vielä sellaiseen, johon menee mielellään. Hyvät opettajat! Ja mukava porukka! Odotan jo ensi torstaita kovasti.
LA 6.9.
Kuinkahan jähmeän näköistä touhua tämä on? Näin mä ajattelin viime torstaina, kun yritin saada polvia joustamaan ja painoa siirrettyä äkisti jalalta toiselle. Vielä viisi yötä torstaihin. Ei kai musta tule jotain baila-baila - tyyppiä, joka bilettää tuolla pitkin maita ja mantuja? Ennenhän oli oikein tauti nimeltä tanssitauti. Vieläkö diagnostiikka semmoisen tuntee?
- Kaikki se kestää, kaikki se kärsii...usko, toivo ja tärkein on rakkaus...luottamus ja uskollisuus...suurin rakkaus on Jumalan rakkaus...mm. näitä kuuntelin tänään istuessani lehterillä. Vaikea oli laulaa. Yritin hillitä tunteitani, mutta tulo- ja menomarssien ajan tärisin itkusta. Petter oli kanttorina. Otimme hyvin rauhallisen temmon lauluun Sunnuntaiaamuna. Valitettavasti en jaksanut oikein fraseerata. Ei mennyt putkeen, mutta tilanne oli mulle vaikea. Petter tuntui hyvin ymmärtävän. Ei tarvinnut sanoa tai puhua, mutta aistin, että tuki ja ymmärsi.
Kun istuin Jämsän kirkossa äitevainaan siunaustilaisuudessa, Marko oli urkurina ja soitti valitsemani Taalainmaan karjamajoilta. Se on äitevainaan oloinen laulu; rauhallinen, levollinen, pyyteetön, koruton, mutta kovin lämmin. Nyt ns. elämänkriisini jälkeen lauloin ensimmäisiä häitäni. Rimaa hipoen selvisin. Hääpaikalla meni jo paremmin. Morsiuspari oli ihana ja morsiusparin vanhempien onnea oli ilo seurata. Nyt alan valmistautua huomiseen konserttiin, jossa soivat taas ihan erilaiset sävelet.
19 vuotta sitten tänä syyskuun 6. päivän iltana olin kahdestaan Annan kanssa Nelihovin D-rapun kolme huonetta ja keittiö -vuokra-asunnossa. Muistan, kuinka tuuli avasi ikkunan joskus yöllä ja ajattelin, onko tuo etiäinen, joku henki, joka tuli kertomaan, että huomenna mä tulen tähän maailmaan.
Seuraavana aamuna, 7. syyskuuta 1989 kätilö Orvokki Jakobsson nosti syliini pienen tyttövauvan, jonka huulet menivät heti hymyasentoon, kun pääsi isin syliin. - Hymyilee, sanoi Orvokki. Tiesi kuitenkin, että refleksit vastasyntyneillä vähän hallitsemattomia ja useimmiten vatsankipristyksiä. Minulle se on ikuinen hymy. Ilo siitä, että pääsi isin syliin. Miten pieni käärö, pyllykin mahtui kämmenelleni.
Niin kasvoi tuosta pienestä hymytytöstä isin oma Maija. Vahva nuori nainen, joka on ollut silmäteräni, tukeni ja turvani. Maija, jonka kanssa olen nauranut monet naurut, leikkinyt monet leikit, ottanut yhteenkin, mutten kovin monta kertaa. Minun ihana Maija-tyttäreni.
Huomenna sitten syksyn väreihin lauluromantiikkaa Välimeren rannoilta. Tematiikka on minulle henkilökohtaisesti raskas, mutta show must go on...yleisö saa vastineen rahoilleen, kunhan pilli toimii. Vedän täysillä. Vähän on vain töhnöinen olo. Paleltaa ja ohimoa kivistää. Alkoi loppuiltapäivästä. Lenssuako muhun pukkaa. Se paha asia miehelle, jolle ääni tärkein työväline niin koulu- kuin laulutöissäkin.
MA 8.9.
Ei tullut lenssua! Ja konsertti meni mielestäni ihan mukavasti. Väkeä oli jälleen paljon. Ilta Välimerellä -konsertti kerää porukkaa. Kiva oli, kun hyvä ystävä Jyväskylästä tuli paikalle. Aina, kun on tuttu katsomossa, on jotenkin kivempi esiintyä.
Hyvä ystäväni Tampereelta kertoi, että oli löytänyt Pikkukakkosen sivuilta vanhoja juontajakuvia, joissa minäkin yhdessä senaikaisissa paksusankaisissa silmälaseissani. Tänään sitte googletin ja siellähän se oli ja mukana Ansku, Minna, Olli, Jukka - ja Ransu. Mutta kun googletin, niin löysin myös sivun Hikipedia + Pikkukakkonen. Hikipedia on semmoinen enempi poikahuumorin aarreaitta, josta olen löytänyt joskus ihan helmiä kuten kuuluisia viimeisiä lauseita:
- Ei, nämä käärmeet eivät ole myrkyllisiä (Kleopatra)
- Kas, Brutus...sinullahan on komea puukko. Onko se ihan uusi? (Julius Caesar)
- Hejssan, jag heter Pelle och jag kommer från Sverige...(Lahden linja-autoasemalla lauantaiyöntä klo 01)
Myös Pikkukakkonen on määritelty Hikipediassa mm. Pohjanmaan suosituimmaksi aikuisviihdesarjaksi, jonka ensimmäiset lähetykset päättyivät Lasse Pöystin lukemaan kauhutarinaan ja fasistiseen Nukkumanneen.
Radiouutiset kertoivat tutkimusprofessorin Osmo Kontulan uusimman vedon: koulujen seksuaalikasvatuksessa pitäisi kiinnittää huomiota myös seksitekniikan opetukseen. Just ja joo. Kiittimet ristiin pistän, että mä olen vain historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Kuinka ihana on olla faaraoitten ja muumioitten maailmassa ilman, että tarvitsee tuntisuunnitelmia tehdessä illalla ryhtyä piirtelemään piirtoheitinkalvoille vinkkejä asennoiksi. Tai jos täräyttäisi koko potin kerralla oikein videotykillä. Aina vitaaliset liikunnan ja terveystiedon opettajat saavat uutta työsarkaa.
Ehdokashankinta tuleviin kuntavaaleihin ei ole turhan helppoa. Harva lähtee jakamaan niukkuutta ja käyttämään aikaansa siihen, että saa päätöksistä haukut niskaansa. Mutta demokratia tarvitsee vastuun ottajia ja kantajia. Muuten tämä yhteiskunta ei toimi. Ellet Sinä lähde, joku muu päättää puolestasi.
Ai niin, tein tänään koulun jälkeen makkarakeiton. En muista, milloin olisin viimeksi tehnyt keittoa. Siitä on aikaa. Taisi olla viime joululomalla, kun tein Turkin Riikan ohjeen mukaan jonkin italialaisen, kai se jokin minestronekeitto oli. Tykkäsin. Missähän se ohje on...?
TI 9.9.
Puhemies Niinistö muistuttaa täysin oikein 1990-luvun alun tilanteesta, jolloin moni kotitalous ylivelkaantui ja mm. kahden asunnon loukku toi ongelmia. Ihmisen muisti on kovin lyhyt. Tämän vuosituhannen hurja kasvu on tuonut elintasoltaan parhaimmat ja yltäkylläisimmät vuodet, joista suomalaiset saaneet nauttia. Nyt kasvua ei entiseen malliin ole. Kuinka pahasta taantumasta on kyse ja mennäänkö ihan lamaa asti? Sen lähiaika näyttää, mutta malttia tarvitaan nyt kotitalouksien rahankäytössä. Se on maalaisjärjelläkin pääteltävissä.
Eilisessä Aamulehdessä oli viisas pääkirjoitus. Ylipäätään Aamulehti on hyvä lehti muutoinkin kuin Matti Pitkon pakinoiden osalta. Jopa Suokkaan Manu KSML:n yleisönosastokirjoituksessaan kiitteli Pitkoa. Myöskin pitkän uran tehnyttä Laatikaista, KSML:n emeritus päätoimittajaa. AL:n pääkirjoitus käsitteli opettajuutta. Täysin totta, että tänä päivänä opettajan on otettava auktoriteettiasema muulla tavoin kuin 1950-luvulla. Ankaruuteen, kuriin tahi jopa pelkoon perustuva auktoriteetin hakeminen on aika epätoivoinen tie ja johtaa yleisimmin ongelmiin tämän päivän oppilaiden kanssa. Itse olen pyrkinyt luomaan auktoriteettiaseman tiedolla ja osaamisella. Haluan näyttää oppilaille, että tiedän, mistä puhun. Ja että olen innostunut opettamastani. Kyllä mua historia innostaa edelleen. Aina löytää jotain uutta kuten tässä viimeksi Henry Fordin väitetyt natsisympatiat. Jopa juutalaisvastainen kirja tuli kylkiäisenä uuden Fordin ostaneelle maailmansotien välisenä aikana väitetään eräässä lähteessä.
Ja huumori. Elämästä ei saa kadottaa iloa edes luokkahuoneessa. Vaikka oman elämäni ilon aiheet olivat välillä kovin vähässä, niin nyt mua naurattaa jo niin, että kohta oltava jo varuillaan, etteivät tule valkotakkitädit ja -sedät. Hikipediassa muuten oli siinä Pikkukakkosjutussa kuva Lapinlahden mielisairaalasta ja kuvateksti: "täältä Lapinlahden mielisairaalan käytäviltä löydät entisiä Pikkukakkosen juontajia..."
Viime välkällä oli puhe opettajainhuoneessa, että jos se professori Kontulan idea seksitekniikkaopetuksesta tulee vereksi ja lihaksi maamme koululaitoksessa, niin kukahan siitä meidän koulusta saa rakennettavakseen syventävän kurssin. Yksi fyssan ope on aika vahvoilla.
KE 10.9.
Paperiteollisuuden uutiset tältä päivältä kovia, mutta eivät yllättäviä. Toki täällä jokilaaksossa koko ajan pelätään, mikä on paikallisten tehtaiden tulevaisuus? Jos joku tietäisi. Pitkään töitä tehneelle irtisanominen tuotannollis-taloudellisista syistä on kova paikka. Tiedän sen kokemuksesta. Olen aikanaan potkut saanut! Mutta ei se ole helppoa työnantajapuolellekaan. Talouselämä pyörii rahan ehdoilla. Mutta ihmiset ovat ihmisiä. Näiden kahden voiman yhdistäminen on vaikea yhtälö.
Palaan juurilleni. Tampereen Oopperasta tuli soitto, että olen päässyt koelaulun kautta kuoroon. Sehän oli minulle tuttua lähes koko 80-luvun. Nyt Tampereen kuoro vain ihan toisissa sfääreissä. Silloin esiinnyimme TT:n pienellä näyttämöllä, sittemmin isommalla TTT:n uudella päänäyttämöllä uuden teatteritalon valmistuttua. Nyt Tampereen Ooppera esiintyy Tampere-talossa ja solistikunta kansainvälisen luokan mestareita. Ikäni muistan Tsaikovskin Patarouvan, jonka Tampereen Ooppera tuotti. Karita Mattila oli Lisana ja hänen karismansa täytti koko suuren talon.
Tuskinpa enää tuttuja on kuorossa. Huomenna olisi harkat, mutta en pääse, kun mulla se yksi tärkeä hommeli. Loimun Ritvan kanssahan silloin 80-luvulla aina asioitiin ja harkat olivat Tullikamarilla Itsenäisyydenkadun alkupäässä. Useimmiten produktioiden kapellimestarina oli Nurmisen Tapsa, TT:n kapellimestari, joka menehtyi aivan liian varhain. Ohjaajana oli useimmiten toinen Tapsa eli Parkkinen. Mies, joka ohjasi Hallin Jannen ja miten mukava oli palata yhteistyön äären noin 20 vuoden tauon jälkeen Parkkisen kanssa männä kesänä.
Koelaulut ovat jännittäviä tilaisuuksia ja vaikka olen perusluonteeltani ujo - kuten moni esiintyjä - niin koelaulut ovat minulle positiivinen haaste. Siinä testataan miestä musiikin näkökulmasta.
Nyt tulee siis käytyä säännöllisemmin Tampereella, mikä on todella hyvä asia.
TO 11.9.
En malttanut lopettaa edes kahdeksalta, vaikka paita oli märkänä. Nyt alkoi jo olla vähän rennompi olo, vaikka vieläkin jännitin. Se rentous ja sykkeen saaminen luihin ja ytimiin vaatii vain paljon tanssimista. Erinomaista on se, että tanssikaveri vaihtuu, joten voi harjoitella monen eri naisen kanssa. Kuinka mukavia ja hyvärytmisiä naisia. Eivät sinällään mitään kurssia tarvitsisi, mutta harrastus muuten mukava ja tapaa ihmisiä.Siinä oppii parhaiten, kun partneri vaihtuu. Sitä mä vaan ihmettelin, kun rinki kiersi ja kaikkien kanssa en ehtinyt vielä mennä, niin Liisan kummitädin Päivin kanssa ehdin mennä kolmeenkin eri kertaan! Ja kyllä meitä nauratti.
Kahdeksalta alkaa vielä ns. vapaa vuoro, joten jäin vielä kokeilemaan mm. Sirpan kanssa. Sirpa on aina iloinen entinen kollegani ja opettajani. Mukava nähdä virkeässä vedossa olevia entisiä työkavereita, kuten Kaijaa, joka kävi tänään koululla moikkaamassa meitä. Kaijalta ei myöskään hymy hyydy ja aktiivisuutta löytyy. Tiistaina tapasin kadulla Pentin, joka oli todella hyväntuulinen. Samalla viikolla olen tavannut monta vanhaa työkaveria.
Nyt mä tässä olen masentunut paperiteollisuuden uutisista niin kuin jokainen suomalainen. Jokilaakso, jolle paperiteollisuudella on pitkään ollut suuri merkitys, ottaa tälläiset signaalit vakavasti. Ne suhdanteet, ne suhdanteet. Yritystoiminnalla on erilaiset intressit eri ryhmille: työntekijälle palkkatulo, asiakkaalle tuotannon sujuvuus, omistajalle voiton saaminen.
Jos haluat haasteellisen tehtävän, ryhdy hankkimaan ehdokkaita kuntavaaleihin. Siinä on työsarkaa. Tavoite on vielä saavuttamatta, vaikka sitä kohti kovasti menty. Itse tässä nyt sitten pähkäilen henkilökohtaista taistelua, asettuako ehdolle vai ei. Kaksi kautta on takana ja se kyllä riittäisi ja nyt kaiken järjen mukaan on muiden vuoro. En halua jäädä kantona kaskeen, vaan antaa tilaa uusille kyvyille ja keskittyä itsekkäästi harrastuksiin, joihin mulla ei ole ollut mahdollisuutta noin neljännesvuosisataan. Kyllä mä kokoustekniikan hallitsen ja ihan nätisti siellä käyttäydyn, mutta mä haluan vain laulaa ja tanssia...ei tämän ikäinen, kokoinen ja näköinen enää sankarirooleja saa. Kun ei ole saanut tähänkään asti. Mutta teen estradiviihdettä sitten omaksi ilokseni, jos yleisö mut tomaattien saattelemana ulos ajaa.
Huomenna alkavat kirjalliset yo-kirjoitukset. Kuuntelut jo takana. Mulla kahden tunnin peräkkäinen valvonta. Koville ottaa istua 120 minuuttia yhtäkyytiä. Ihan puistattaa, kun aattelenkin...
LA 13.9.
Liikuntatieteiden lehtori Marko Kaarto (Etelä-Hervannan yläaste) kirjoittaa eilisen Opettaja-lehden yleisönosastossa, miksi Big Brother kutsui häntä. "Juuri kehittymisen ja kokemusten vuoksi lähdin tarkan harkinnan pohjalta mukaan tähän tosi tv-ohjelmaan", kirjoittaa Kaarto, joka taitaa olla ainoa maisterismies ihmisten rottakokeessa, jossa katsoja voi katsella, kun illalla keitetään teetä ja arvuutella, kuka hässi kenenkin kanssa männä yönä.
Mua ei kiehdo Big Brother. Eikä mun elämääni valvo Big Brother. Muuan Big Sister yrittää valvoa elämääni, mutta mä pärjään hyvin. Olen onnellinen sinkkumies ja pilke palannut silmäkulmaan.
Arvostamani mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen arvostamastani Tampereen yliopistosta kirjoittaa eilisen Opettajan kolumnissaan, miksei opetussuunnitelmissa ole seksuaalikasvatusta, kun porno ja seksi tunkevat nuoren ja vähän vanhemmankin elämään joka puolelta. Eikä vähiten mainosmaailman kautta. Lehtonen viittaa mm. mainittuun Big Brother -ohjelmaan ja toteaa, että 1990-luvulla pornoon suhtautuminen Suomessa muuttui suopeammaksi ja alasta tuli Lehtosen mukaan salonkikelpoinen. Olen täysin samaa mieltä, että identiteettiään hakeva nuori tarvitsee tässä villissä viidakossa koulun taholta seksuaalivalistusta.
Ministeri Stubb puolestaan sanoo, että Suomen täytyy katsoa Venäjä-politiikkansa uudestaan. Stubb on mies paikallaan. Mikään ei ole pysyvää. Politiikka ei saa elää jälkibrezneviläisessä hilljaisuudessa, jossa kaikki on kuten ennenkin. Maailman ympärillämme muuttuu ja Suomen reagoitava muutoksiin nopeasti
Erkki Laatikainen jakaa tämänpäiväisessä KSML:ssa uuden J:kylän luottamuspolitiikan johtopaikkoja. Arvostan lehdistön vapautta ja Laatikaisen pitkää uraa ja hyvää journalistista vainua, mutta joskus tuntuu,että tarvitsemmeko vaaleja ollenkaan. Laatikainen voisi valita puolestamme presidentin, EU-parlamentaarikot, Keski-Suomen kansanedustajat, Jyväskylän valtuuston ja hallituksen puheenjohtajiston...
Ruispuurotapahtuma meni hyvin. Kantolahden Erkin lahjoittamat riihiryynit olivat loistavia ja Morvan emäntä eli Värelän Päivi oli hauduttanut maukkaan puuron. Kelikin suosi. Ehdokkaita yritin saada jälleen, mutta kehnolla tuloksella. Näinpähän tuttuja ja saipahan rupatella.
Auli Leskinen ja kumppanit toteuttivat radio Yle-1:lle ohjelman Nicaraguan naisten ja tasa-arvon tilanteesta. Leskisen mukaan sandinistien vallankumous onkin ollut vain miesten vallankumous. Naisten asema on Nicaraguassa kurja. Marxilaispuolue sandinistit ja Ortega olivat muistaakseni lähes kulttimaineessa kylmän sodan ajan Suomessa. Hehän koettiin suurina pelastajina ja vapahtajina. Mitä sandinistihallinto on tuonut? Nicaragua on Väli-Amerikan köyhimpiä, jollei köyhin, maa, jossa naisen asema on onneton. Lapsiäitejä ja machomiehiä, jotka yhteiskuntaa pyörittävät.
Maija soitti eilen aamulla jo seitsemän maissa, kuten usein soittaa tai pistää viestin. Hän oli siivoamassa Rautatienkadun kerrostaloa ja kysyi, missä numerossä mä asuin Tampereen Rautatienkadulla opiskeluaikana. Se oli se talo. Maija söi aamiaiseväitään alakerrassa, kun siivosi ensin talon saunan. Tuli jännä olo - niin mulle kuin tyttärelle. Se talo, jossa silloin asuin. Talo, jossa asuin, kun Maijakin tuli maailmaan.Mm. sitä taloa Maija nyt siivoaa.
Ostin uudet kengät. Niissä on tanssin taikaa. Meinaa väkisin mennä kävellessä se Antin ja Annelin opettama piitkäää...piiitkäää...vaihtoaskel...piiitkäää....lähtisiköhän illalla jo keikalle?
SU 14.9.
Vaiherikas päivä, mutta mukavinta on ollut, että Maija ja Sami piipahtivat ja Maija toi isille tekemäänsä nakkikeittoa. Ja sai sitä Mikko myös. Ja se oli hyvää. Tyttö tekee hyvän ruuan ja se on tärkeä taito elämässä.!
Extra-kivaa oli, että pitkän odottamisen jälkeen isin joulumansikka eli Liisa tuli yöksi! Kuinka mä olen Liisaa odottanut ja kaivannut. Kirjoitan tätä nyt iltamyöhälllä, kun tunnit jo suunnittelin ja kaiken sosiaalisen kanssakäymiseni puheluin, tekstarein ja mailein kävin. Liisa nukkuu tuossa patjalla. Muistelen sitä joulua vuonna 1994, kun hän syntyi tähän maailmaan. Mansikkamyssy päässä nukkui Jokilaakson sairaalan synnärin vauvalassa.Kaunis vauva.Pitkät ja laihat raajat kuten isällään. Ja miten joutui vauvana astmansa takia kärsimään. Siitä on selvinnyt.
Kasvatuspuheitakin on pidetty. Niistä en tässä sen enempää kirjoita. Toivon totisesti, että oppi meni perille.
Mun piti aamulla mennä kirkkoon ja pistin kellon soimaan, kun viikonloppuisin olen tottunut nukkumaan vapaasti ja myöhempään. Heräsin ja sitten nukahdinkin uudestaan. Niinpä myöhästyin. Harmin paikka.
TO 18.9.
Asuntoluotot kallistuvat, rahoitus kallistuu ylipäätään, jännitys USA:n rahoitusmarkkinoilla kiristyy, Moskovan pörssi tänään kiinni, Alitalian konkurssi hetkien kysymys, Aasiassa pörssit panikoivat,Hienonen puhui keskiviikon A-talkissa ilmailualan synkistä näkymistä, USA:n perusteollisuutta kuvaava Dow Jones -pörssi-indeksi laski tänään 4 prosenttia, Suomen valtion osakesalkku sulaa, Jämsän kaupungin salkku laskenut viime vuoden lopusta ja on nyt noin 29 000 euroa miinuksella hankinta-arvostaan...
Tätä on markkinatalous. Enkä tätä sosialismiin vaihtaisi. Markkintalous ei ole mekanismina täydellinen. Se sisältää riskejä. Mutta myös onnistumisen mahdollisuuksia. Henkilökohtaisesti mulle on ikävintä se, että markkinataloudessa jää väliinputoajia ja syrjäytyjiä. En minäkään miljonääri ole. Rahan riittävyyden kanssa paiskin kuten moni muukin.
Ankeasta suhdanneajasta huolimatta on muistettava, että suhdanteet vaihtuvat. Tämä ei ole ikuista eikä pysyvä. Talouselämän vaihtelut ovat kova juttu ja tuovat haastetta, mutta alamäkeä seuraa jossain vaiheessa pysähdys ja nousu.
Korjaan syksyä satoa kuten moni muukin. Eilen illalla kävin Mikon kanssa sienimetsässä. Korjaan myös syksyn yo- kirjoituksia. Sienimetsään olisimme Mikon kanssa ottaneet pikkulikat mukaan, mutta heitä ei mukaamme annettu.Olin eväsmehutkin pakannut. Rouskuja löysimme ja ne ryöppäsin ja salaatin aion jo tehdä, joten eivät ehdi suolasieniksi. Jos ei yöpakkasia tule, niin viikonloppuna lisää, paitsi huomenna lähde Don Carlosta laulamaan eli ekat oopperakuoroharkat. Se sopii hyvin tämän illan foksiharkkojen päälle.Vietävä, miten hyvä olo tulee torstai-illlan tanssiharkoista. Ne ihanat naiset, jotka liitelevät kuin höyhenet ja jättävät niin mukavan mielen jälkimaun.
Pääsimme ehdokaslistallamme piirihallituksen tavoitteeseen eli 40 ehdokkaaseen, mistä olemme todella ylpeitä. Nyt mun helppo mennä seuraavaan piirihallituksen kokoukseen Jyväskylään lokakuussa. Ehdokaslistamme on todella hyvä ja kattava. Lopulta itsekin lähdin, kun tavoitteeseen pääseminen oli mulle henkilökohtaisesti tärkeätä yksin piirihallituksen jäsenyyden vuoksi.
Tuli niin hyvä mieli, kun ystäväni soitti illalla. Ilmeisesti oli ilahtunut synttäripäivänsä muistamisesta. Itse olen niin paljon saanut, että on vilpitön ilo, jos pystyy toiselle edes jotain antamaan. Terveisiä vaan sinne kivoimman kaupungin veden äärelle.
LA 20.9.
Lauantai-illan raukeus saunan jälkeen. Keiteltiin saunakahveet ja otettiin palat siskoni tekemää hyvää omenapiirakkaa. Mikko katselee televisiota ja mä kuuntelen lainaamaani Hannu Heikkilän levyä. Hän oli Kansallisooppearan johtava bassobaritoni, joka teki noin 30-vuotisella urallaan yli 90 erilaista roolia.
- Lempinyt ei hän mua...ei vaan kylmäksi jäi...mua lempinyt hän ei milloinkaan...Näin Heikkilä laulaa nyt Verdin Don Carloksen Filipinä. Mahtava Espanjan hallitsija Filip II on oopperassa traagisessa kohtauksessa, jossa hän on saanut selville vaimonsa uskottomuuden ja että vaimonsa Elisabet rakastaakin toista. Miehen elämässä tuonkaltainen kokemus on kaikkein karvaimpia kokemuksia. Verdi on pukenut tunnelman sävelkielen todella riipaisevaksi.
Eilen olin eka kerran Tampereen Oopperan kuoron harkoissa Tampere-talon pienessä salissa. Miten tulivat muistot mieleen...noin 20 vuotta siitä, kun viimeksi istuin kuoroharkoissa oopperaplari sylissä. Yhtään ei jännittänyt, vaan odotin innolla. Se jännitti, onko enää ketään sieltä kultaiselta 80-luvulta. Ja olihan siellä: Mirja! Ja kuulemma Reino remmissä edelleen, mutta ei ollut nyt harkoissa. Ja en ole ainoa jämsäläinen kuorossa. Siinä sitä Don Carloksen komeata musiikkia vedettiin ja mulla täysi työ, että pysyin edes oikealla viivalla partituurissa. Pakko merkata huomiokynällä 1. basson stemmat, jotta ehtii seurata.
Isossa salissa oli sinfoniakonsertti ja pidimme paussin siten, että ehdimme kahville just ennen Tampere Filharmoniaa. Tapasin orkesterin viulistin Vitali Torkkelin, joka asui vaimoineen Jämsänkoskella ennen pestiään Tampere Filharmoniassa. Vitali on erinomainen muusikko.
Kun tulin kotiin, minuun iski valtava yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu. Olen rehellinen ja sanon suoraan, että keski-ikäinen mies kaipaa läheisyyttä, hellyyttä ja rakkautta. En varmasti ole lajini ainoa tässä suhteessa. Välillä iskee läheistarve, joka tuntuu ihan fyysisenä kipuna. Minua ei ole luotu ikuiseen yksinäisyyteen ja luotan täysin, että onneni vielä löydän. Moni sanoo, että ei pidä kiirehtiä, mutta mitä mä hidastelemaan alan. Mitä pikemmin löydän onnen ja rakkauden, sen parempi.
Eilisillan kaipuu johtui varmasti oopperaharkoista. Jotenkin siirryin alitajunnassa opiskeluaikaan ja peilasin sitä siihen, mitä on nyt. Tyyppillistä keski-iän kysymyksenasettelua: "tätäkö minusta on tullut". Tunteiluun vaikutti myös pianisti Olli Mustosen eilinen haastattelu Keskisuomalaista varten. Miellyttävä muusikko kaikin puolin. Tuli puhe Waltarin 100-vuotissyntymäpäivänä myös kirjallisuudesta ja Mustonen totesi romaanista Sinuhe egyptiläinen, että siinä todetaan usein: "Sinuhe - hän, joka oli yksin." Rinnastuin jotenkin tuohon yksinäisyyteen ja ehkä enempi rooliin, jossa kokee olevansa ulkopuolella tarkastelleen kaiken menoa, melskettä ja mielettömyyttä jotenkin ulkopuolisena jostain sillanpääläisestä koskimesta näkökulmasta käsin.
Nyt Mikon niskoja hieromaan. Oltiiin golfaamassa ja sieniä etsimässä. Golf toi sieniä paremman tuloksen. Yo-korjaukset vieläkin kesken...
TI 23.9.
Mikko suoritti sunnuntaina sukelluskurssin. Upea päivä, aivan ihana järvi ja hyvä fiilis. Minä yritin löytää sieniä, kun poika oli pinnan alla, mutten löytänyt. Sitten ajettiin Tampereelle, joka on kai Pohjoismaitten suurin sisämaakaupunki ja kiva kuin mikä ja täynnä upeita ihmisiä. Mikko jäi Kalevaan Maijan ja Samin luo ja mä jatkoin Arboretumiin, jossa en ole ennen käynyt.
Kävin sen jälkeen synttärikahveilla ja ihailin järvinäköalaa parvekkeelta.
Onneksi olkoon Mikolle sukeltajatutkinnosta! Hieno homma. Olen omastani ylpeä. Minua ei pinnan alle saisi.
Tänä iltana sain niin paljon positiivista värettä, virettä ja muuta vastaavaa, että tästä sitä ponnistetaan. Olli Mustosen pianoresitaali oli alkua. Kun tulin kotiin ja avasin ulko-oven, lehahti nenääni tuoreen pullan tuoksu! En ole kokenut vuoteen vastaavaa. Poikani Mikko oli ensimmäistä kertaa elämässään leiponut pullapitkoja. Iskää odotti valmiina lautasella tuoretta pullaa ja lasissa kylmää maitoa. Ihanat lapset! Illan kivat puhelut, Mustosen loistava taide ja Mikon pullat antoivat mulle valtavasti voimaa ja energiaa.
TI 23.9.
Tämän päivän traagisten Kauhajoki-uutisten jälkeen ovat sanat sangen vähäiset. Ei vuottakaan Jokelasta. Huomenna yo-reaali. Siihen keskittyviin abeihin tämän päivän tapahtuvat eivät voi olla vaikuttamatta.
Ainoa mitä voin sanoa, on siteerata UT:n psalmia 22: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja.
Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa, ja yöllä, enkä voi vaieta.
Ja kuitenkin sinä olet Pyhä, jonka istuin on Israelin kiitosvirtten keskellä.
Meidän isämme luottivat sinuun, he luottivat, ja sinä pelastit heidät.
He huusivat sinua ja pelastuivat: he luottivat sinuun, eivätkä tulleet häpäään.
Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky.
Jätä asiasi Herran haltuun. Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on hänee mielistynyt."
Meidän opettajien on kouluissamme luotava oppilaisiimme nyt lisää turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Lapsi on lapsi ja nuori on nuori. Me aikuiset opettajat olemme oppilaittemme tukipilareita. Emme vain tiedon kaatajia ja välittäjiä, vaan kasvattajia, mutta myös tuen, luottamuksen ja kannustuksen tuojia. Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava oikeus turvalliseen kouluun. Olen valmis taistelemaan sen asian puolesta!
PE 26.9.
Kirjallisuuden professori Tarmo Kunnas toteaa päivän Keskisuomalaisessa, että pahuus kumpuaa kärsimyksestä. Kunnas on tutkinut teemaa mm. Dostojevskin kautta. Hyvyyden puuttuminen ja hyvyyden kokemisen puute kumpuaa pahuutena. Kunnaksen näkemys on hyvin mielenkiintoinen ja mielestäni looginen. Rai Suihkosen juttu on luonnollisesti osa Kauhajoki-tragedian käsittelyä.
Keskisuomalainen uutisoi myös, miten töitä kotiin vievä tinkii yöunista. Just - kollegoiden kanssa tämä tiedetään. Tässä välillä virkistäydyn kirjoittamalla tätä nettipäiväkirjaa ja sitten taas korjaamaan historian yo-vastauksia. Kaikki kurssikokeet korjaamatta. En edes yritä kuvailla tätä korjausrumbaa, millainen tahti tässä on, mutta kun se päälle osuu, niin mitään viikonloppua tai vapaailtaa ei ole. Olen ylppäreistä korjannut vasta kahdet ensimmäiset kysymykset...tulee pitkä yövuoro jälleen kerran.
Sisäministeri Anne Holmlundin eroa ei kansa halua. Enkä minäkään. Toki tässä vakavassa tilanteessa halutaan joku vastuuseen. Se luonnollista psykologista kehäpäätelmää. En syyllistä myöstkään poliisia, joka massmurhan tekijää kuulusteli. Hän teki vain työtään. Ei Kauhajoki-tragedia vaadi kenenkään kaulaa katkottavaksi. Lainsäädäntöä pitää tarkistaa ja lain uudistaminen vie aikansa eikä ole helppo tehtävä. Ministeri Holmlund on tilanteen tasalla.
Kiva kulttuuriuutinen, että New York Times ylisti kritiikissään Metropolitan-oopperan uusintaensi-illassa Straussin Salome-oopperan nimiosan laulanutta Karita Mattilaa sekä Johannes Kastajana Metin debyyttinsä tehnyttä Juha Uusitaloa, joka muistaaksein 13. suomalaislaulaja tällä arvovaltaisimmalla ooppera-arenalla. Keväällä kuullaan mm. Soile Isokoskea Mozart-roolissa ja muistaakseni Mattila jälleen, mutta silloin Tsaikovskin Patarouvan Lisana. Nythän Metin esityksiä voi seurata Filmkinon yhteistyönä leffateatterissa ja 11. lokakuuta voi mennä elluihin katsomaan suoraa lähetystä Metropolitanista, jossa Straussin Salome kera Mattilan ja Uusitalon. Mikko Franckin piti olla kapellimestarina, mutta sairastumisen takia joutui perumaan.
Vaalinumerot tulivat. Pekka sai hyvän: 100. Mulle tuli 118. Eduskuntavaaleissa arpa toi mulle 119.
Sallittakoon traagisen viikon loppupuolella pieni kevennys: hyvän ystävän mukaan vaaleissa auttaisi ajan trendi - poikakalenteri. Just. Siinä heruisivat viimeisetkin äänet, kun kukkakeppi-Mäkinen teettäisi itestään kalenterin. Palataan asiaan sitten 50 ikävuoden villityksessä. Se nimittäin saattaa olla paha infektio. Mulla aikaa vielä rokotesuojata itseäni siltä viisi vuotta.
MA 29.9.
Miten rikasta voi elämä olla: lauantaina olin Laukontorin kalamarkkinoilla Tampereella ja kävin yhden ystäväni kanssa syömässä ihanan illallisen: pariloitua siikaa sahramikastikkeessa ja lasillinen loistavaa ruokaan sopivaa Ranskasta tuotua valkoviiniä. Jälkiruuaksi sorbettia elämänvedellä. Hyvä kokonaisuus ja ihana ilta. Mikon kanssa junailtiin kotiin ja korjailin yo-kokeita, joita korjailen edelleen. Sitte tulevat tavalliset kokeet vielä päälle, jote tässä ainakin kaksi viikonloppua menee kokeita korjaillessa.
Eilen sitten konsertti ja eka kerran loppupotpurin jälkeen paita ihan kuiva. Lepsuilinko ja en antanut kaikkeani vai kuntoko kohonnut? Yleisöä jälleen hyvin ja tunnelma hyvä.
Tänään sitte koe- ja yo-valvonnan jälkeen vaalipaneli, jossa piti yrittää skarpata. Aamulehden ja Koillis-Hämeen vaalikäräjät. Kiva tilaisuus ja parasta, että Mikko, Maija ja Sami mukana yleisön joukossa. Se mulle tärkeätä. Huomenna sitte alkaakin uusi jakso ja opetus rullata ja siinä ohessa korjailen kokeita, mutta siitähän mulle maksetaan, koska se työni.
Yhden ystäväni kanssa just illalla puhelimessa puhe, että miten moneen sitä joutuu repeämään. En ole sitä ajatellut koskaan niin, vaan enempi niin, että miten moneen saan revetä. Janoan elämää ja haasteita. Olen pohjattoman kiinnostunut niin monista asioista: tieteestä, taiteesta, tanssista, laulusta, musiikista, laulusta, politiiikasta...kai mun pitäisi priorisoida tarkemmin ja aionkin nyt karsia turhat rönsyt, kuten äitevainaa teki mansikantaimien kanssa.
Tänään Mikon nimpparit. Mikko sanoi eilen, että kai hän saa tradition mukaan aamiaisen sänkyyn laulun kera. Sai toki. Kello vain ei soittanut ja heräsin klo 7.45 ja klo 8 alkoi koulu. Aamiaisen vein Mikolle sängyn viereen ja sen jälkeen sen takaisin ksuoraan jääkaappiin. Lauloinkin. Yhden värssyn. Traditio ei loppunut, vaikka kiire tuli. Kouluun oli ehdittävä.
<< Takaisin arkistoon
|
|
