| |
MA 4.1.2010
Suru on laskeutunut Suomen ylle. Samalla, kun moni muistelee 70 vuoden takaisia, moni suree Sello-tragediassa omaisensa menettänyttä. Tietenkään sellaista ei saisi tapahtua. Mutta miten epäreilua elämä onkaan. Miten paljon on pahaa maailmassa. Se on valtava taakka.
En ihmettele, että maahanmuuttopolitiikka on noussut Sello-tragedian myötä keskusteluun. Ei surmatyö kansallisuutta katso. Joihinkin kulttuureihin kuuluu itselleni vierasta intohimoa, jota siivittää kova omistamisen halu, valtava mustasukkaisuus, erilainen käsitys sukupuolirooleista, erityisesti naisen asemasta ja miehen ja naisen suhteesta.Kosovolaisten tai albaanien kulttuurista en tiedä mitään. Sen tiedän, että Suomessa henkirikosten tekeminen on yli 90 prosenttisesti testosteronilaji eli lähes aina tekijänä on mies. Ja mikä on motiivi. Ainakin jollain HYOL:n lakitiedon kurssilla sain kuulla, että suomalaisen miehen tekemään veritekoon on pääasiassa kaksi syytä: nainen tai viina - tai kummatkin.
Mitä tulee maahanmuuttopolitiikkaan, niin olen itsekin kääntynyt aiemmasta liberaalista suvaitsevaisuudestani entistä kriittisempään suuntaan. Olisi mielenkiiintoista tietää, mitkä ovat esim. todelliset tuet ja avustukset. Moni varmaan ajattelee, että tervetuloa töihin, jos työvoimasta pula, mutta muuttaa pelkän elintason perässä oloneuvokseksi - kiitos ei.
Vuosikymmeniä paljon junailleena - viime viikollakin istuin junassa joka päivä paitsi keskiviikkona - säikähdin ihan aamun uutista: juna päin hotellin seinää Helsingin asemalla. Onneksi ei tullut henkilöuhreja. Siinä on leikki kaukana, kun juna täräyttää seinään.
Tästä meinaa nyt tulla uutiskatsaus, joten otetaan vielä yksi Keskisuomalaisen otsikko viime launtailta. Se pisti miettimään. Otsikko sanoi: " 2000-luvun alussa terveys on parantuntut, mutta ilo on kadonnut."
Rauhallisen vuodenvaihteemme kruunasi mielestäni uudenvuodenkonsertit. Katsoimme uudenvuoden päivänä perinteisen konsertin teleiviosta. Sinne kun pääsisi. Mutta kuulin, että liput olisivat noin 2000 euroa kappale, joten ei myö päästä ikinä. Ja tartteekokaan enää silllä hinnalla päästä.
Lauantaina olimme Tampere-talossa kuuntelemassa Schloss Schönbrunn Orchersterin uudenvuodenkonserttia, joka alkoi noin puoli tuntia myöhässä. Orkesteri oli jäänyt jumiin Berliiniin, jossa kone ei meinannut päästä nousemaan ilmaan lumipyryn takia.
Hyviä muusikoita, mutta soundi oli liian vaisu. Kaipasin siihen tilaan suurempaa orkesteria ja kieltämättä myös kokeneempia vokalisteja kuin Romana Beutel ja Sebastian Huppmann ovat. Olihan se tietenkin kiva saada taputtaa kapellimestarin johdolla Radetzky-marssia edes Tampere-talossa vaikkei Musikvereinin kultaiseen saliin Wieniin päästykään. Anjalle toki oli kiva saada tuulahdusta Wienistä niin tv-sävelin kuin livesävelin. Vastahan hän hiljan siellä kongressin pyörteissä pyöri.Wien kuuluu myös omiin matkasuosikkeihini. Vain kerran siellä Patun kanssa lampsittu, mutta onhan tässä vuosia vielä jäljellä.
Siitä Wienin filharmonikkojen perjantaisesta vielä. Georges Pretre oli kapellimestarina muistaakseni nyt toistamiseen uutenavuotena. Jännä tyyli: välillä ihan eleetön ja välillä tempaisi kuin potkaisten orkesteriina menoa ja meininkiä.
Mä väsähdin eilen harkoissa ihan täysin. Onko mullle joku tauti tulossa vai kunto näin huono vai missä vika, että istualtaan laulaminen niin vie voimat. Se keskittyminenkö vie niin energiaa. Loppuajasta olin kyllä ihan puhki ja menin harkkojen jälkeen vielä Tampere-talon kanttiiniin ja katselin samalla monitorista suuren salin läpimenoharjoitusta Sound of Musicista. Sehän tulee ensi-iltaan lauantaina. Kun näin siellä ihmisiä roolipuvuissaan, kuulin orkesterin melodiat, tuli valtava kaipuu siihen saavuttamattomaan unelmaan, jonka kielletystä hedelmästä olen saanut toki haukata: teatterin maailma. Pari tuttuakin näin, joiden kanssa oltu samalla lavalla noin neljännesvuosisata sitten. Eivät tietenkään enää muistaneet ja tunteneet.
Onhan se musiikkiteatteria Lohengrinkin. Ja junassa jo opettelin häämarssin stemmoja ja sanoja ulkoa. Tänä aamuna muistin kaksi ensimmäistä sanaa: treulich bewacht...
Maija-tyttäreni on jälleen koululainen...tästä aamusta alkaen. Kiva! Ja vävy ilahutti mua harkoissa, kun meille tuli hältä tekstarina synttärikahvekutsu. Se piristi kummasti pitkäveteisten stemmaharjoitusten keskellä.
KE 6.1.
Juuri kun tenori Vepsä lopetti, niin puhelin soi...ja Filpun Ritva Lahdesta soitti ja juteltiin Lappeenrannan laulukisoista, laulamisesta, Martan kursseista, teatterista ja sen tekijöistä ja elämästä.
Ja niinhän siinä kävi: tamperelaistaustainen baritoni vei miesten ykköspaikan ja sopraano Tepponen naisten ykköspaikan. Toki pidin peukkuja Hanna Rantalan puolesta, jonka saama toinen sija on merkittävä meriitti klassisen laulun uralla. Hanna Rantala lauloi hyvin enkä sano tätä vain siksi, että on Jämsästä kotoisin. Kiva oli nähdä ja kuulla lahjakkaita nuoria laulutaiteilijoita. Itse sitä vaan huomaa vuosi vuodelta ikääntymisen myötä käyvänsä kriittisemmäksi ja kriittisemmäksi.
Sydämeni sykkii sirkukselle. Olimme eilen illalla katsomassa Sorin sirkuksen japanilaisteemaista joulushow´ta. Että oli mahtava esitys. Ja kuopus tykkäsi valtavasti. Puhumattakaan iskästä, joka oli välillä niin jännityksestä kaarella, ettei voinut kunnolla edes hengittää. Anjakin jo kahtoi, että miten mies kestää...
Taina Kopran ohjaus ja koreografia olivat mahtava taiteellinen elämys. Kaikki natsasi yhteen: valot, äänet, puvut, dramaturgia. Sain henkistä kapasiteettia paljon enemmän kuin pitkään aikaan mistään näkemästäni. Se nuorten taito, into ja motivaatio pistivät meidät kaikki ihan hämilleen.
Ennen en ole esityksen jälkeen nauttinut prinsessapipareita ja limsaa...mutta nyt sekin tuli tehtyä.
Kyllä oli ihana nähdä pienen lapsen riemua ja intoa ja kun sai olla osallisena siinä hyvässä yhdessäolossa. Lapsen viattomuus ja luottamus hyvään, aito ja konstailematon rakkaus, todellinen kaipuu ja ikävä ja halu istua sylissä. Olla tärkeän aikuisen lähellä. Loppiaisaatto kuuluu joululomani parhaimpiin hetkiin.
Hyvää loppiaista. Tuo kuusi on vielä meillä tossa pystyssä. Joulukuusi, jonka pojan kanssa yhdessä hain omasta mehtästä ja yhdessä kannettiin ja tuotiin pieneen tupaamme. Tästä jäi kallis muisto elämääni!
TO 14.1.
Vuodenvaihteen ja -alun uutiset täynnä kuolemaa. Yksilötason tragedioita Haitin suuresta inhillisestä katastrofista puhumattakaan. Piispa Huovista lainaten Estonia -onnettomuuden jälkeen:
- Missä olit Jumala juuri silloin?
Mikään ei ole kuten ennen: juna päin seinää, matkalaukut lentokentällä jumissa ja pirssillä niitä viedään Norjaan asti, junavuoroja perutaan ja suomalainen juna hyytyy normaalissa talvessa, valelääkärit vieneet potilasturvallisuuden uskottavuutta...
AL uutisoi eilen ja netti-IL tänään, että perusopetuksen päivä on liian lyhyt. Opetusministerikin jo ottanut kantaa, että liian lyhyt on. Siis koululaisen työpäivä.
Paineet oppituntimäärän lisäämiselle suomalaiskoulussa kasvavat. Olemme OECD-maihin vertailtuna hännänhuippuja virolaisten kanssa. Mutta mitä lisätä: liikuntaa ja taitoaineita? Se menisi parhaiten läpi. Olisi myös perusteltua.Kuitenkin siinä työpäivän pituus oppilaalle kasvaa. Onko se hyvä? Suomalainen koulupäivä on kv.verrattuna lyhyt, mutta tehokas.
Kh:n päätöstä ns. rehtori ja stipenditili -asiassa en allekirjoita. Kaipaan toisenlaista jämäkkyyttä ja ehjää linjaa, jossa on selkeämpi ero oikean ja väärän välillä. Siksi ymmärränkin Hannu Karjalaisen kolumnin.
Oli kiva käydä Maijan kanssa Stokkalla ja istua rauhallista loppuiltaa Stokkan kahvilassa. Se olikin tarpeen, sillä kävimme ensin Anjan kanssa hierojalla. Tarpeeseen tuli se lahja. Minen ole käynyt kuin 2-3 kertaa elämässäni hierojalla ja viime käynnistä oli aikaa. Ja nyt oltiin oikein urheiluhierojalla ja kyllä tuli voimalla nyt survottua Mäkisen ala- ja yläselkä. Tähtiä tuikki silimissä kun siinä makasin ja aattelin, onko musta pystyssä olevaksi tämän session jälkeen, vai konttaanko rotkoni rauhaan haavojani nuolemaan.Kyllä siitä selvisin ja hyväähän se tälle ikääntyvälle jäykkyydelle teki.
Tiistaina oli kiva katella Teemalta Sylvi Salosen tähdittämä Kauppa-Lopo vuodelta 1967 ja erityisesti Brechtin teksteihin lauluettuja lauluja, joita Salosen ja Veijo Pasasen lisäksi esitti Olavi Niemi.
Jotain kummaa karismaa tuossa TT:n pitkäaikaisessa näyttelijässä on mielestäni aina ollut. Eikä Salonen tahi Pasanenkaan mitään tavisnäyttelijöitä olleet. Karismaa löytyi.
Erityisesti muistan Niemen roolisuorituksen Karamazovien inkvisiittorina, mikä oli pitkä monologi näytelmän alussa sekä Spats Palazzona Piukoissa paikoissa. Sirkusprinsessassa sain olla samalla lavalla Olavi Niemen. Koin suurta ylpeyttä ja nöyryyttä saadessani olla samalla näyttämöllä Olavi Niemen kanssa.
Nuo Teeman pätkät veivät minut menneisyyteni Tampereelle. Aikaan, jolloin Rauli Lehtonen ohjasti Tampereen Teatteria, jolloin Metsoa ei vielä ollut, Koskikeskusta vasta alettiin rakentaa, Tampere-taloa samoin ja yliopiston päärakennuksen edustan risteyksessä oli liikennevalojen sijaan perjantairuuhkassa liikennepoliisi liikennettä ohjaamassa.
MA 18.1.
Jämsän ulkoistettavat terveyspalvelut on sitten kilpailutettu ja arkkiatri Pelkonenkin jo aiheesta innostunut. Paikallislehdessä kuntalaiset ihmettelevät, miksi tämmöistä uutta, kun entinen systeemi toimi hyvin. Juu - hyvin toimi ja toimisi nytkin.
Mutta rahat ei riitä. Meillä on niin hyvät palvelut, että nyt jännitetään, miten jatkossa riittävät rahat palveluiden järjestämiseen. Aika näyttää.
Jännityksen kaltaista lievää värähtelyä elämääni toi valtuutettu Paakkasen yleisönosastokirjoitus, jossa valtuustokollegani ilakoi kulttuuribussi -idealla. Voi kun olisikin kiva, jos saisin tuohon koto-ovelleni kaikenlaista virikettä ja palvelua bussilasteittain. Mutta paljonko olisin itse valmis siitä maksamaan? Ja jos kunta sen pitkässä juoksussa maksaa, mistä olisin valmis vastaavasti luopumaan kunnallisena palveluna. Idea on hyvä ja kannatettava, mutta missa raha palvelun järjestämiseen? Välillä on pysähdyttävä miettimään, mikä on kunnan toimialaa ja mikä ei. Paljonko kunnan pitää valmiina kuntalaisen eteen kantaa ja mikä on kuntalaisen oma vastuu ja oma maksuosuus? Virikkeellisyys ja aktiivisuus auttavat taas kuntalaisia pysymään terveinä, mikä on mitalin toinen ja hyvin tärkeä puoli.Minusta vain niin tuntuu kuitenkin siltä, että kunnankinojen aika on totaalisesti ohi ja edessä karu keskittyminen lakisääteispalveluihin. En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta kun...
Eilen päiväkävelyllä virkoin Anjalle, että pitää ruveta nousemaan ylös aamuviideltä, pistää kaurapuuro hautumaan (mikropuuroa ja pikapuuroa minen syö) ja lähteä Vaakkolammin lenkille ja sitten freesinä puurolle ja kahvelle ja sitten ajaa töihin Jämsään ja jos illalla vielä kiertäisi Vaakkolammin toiseen kertaan ja illalla lukisi puoli tuntia hyvää romaania sängyssä. Mietin myös, että nostelisin puntteja ja punnertaisin kaulavaltimo turvonneena ja naama burgundinpunaisena.
Anja pisti tossua toisen eteen ja totesi lakonisesti, mutta realistisesti:
- Juu juu.
Meikäläinen viideltä puurokattilan ääressä ja kuudelta aamulenkillä! Siinä visio, joka pyrkimisen arvoinen, mutta tämä laiskuus ja löysyys. Maan vetovoima vetää minua niin puoleensa. Turhan paljon pitelen sohvaa selässäni ja katselen, miten hienosti katon saumaukset menevät. Tosin olen ajatellut nyt komean talven huurretaiteen huippuhetkinä hiihtämistä! Jospas lähtisin suihkimaan.
Mutta porkat hukkuneet. Viimeksi ne näin Nelihovin suksivarastossa.
Paula Vilenin raportti Port au Princestä Haitista oli riipaiseva. Sitten Lieko Zahovalovan Praha-raporttien vuonna 1968 en muista kuulleeni/nähneeni yhtä vavisuttavaa miljöökuvausta arjen karuudesta uutiskielellä.
Jyväskylän lukiotoimen johtavan rehtorin valinta lähestyy. Kouluksen järjestäjän muuttuminen on suurennuslasin alla oleva ennakkotapaus koko maassa. Ei ihme, että aihe on koulupiireissä kiinnostava koko maan mittakaavassa.
Minä en tätä ennen näin suuressa rekrytointibuumissa olekaan ollut työantajapuolen edustajana. Viimeksi koin luottamusurani h-hetkiä, kun valittiin Tampereen hiippakunnalle piispaa. Mutta ensi kuussa sitten valitaan jo koko maalle hengellistä johtajaa. Enpä olisi pienenä poikana uskonut, että isona miehenä mulla samoihin aikoihin kaksi mielenkiintoista hommelia: olla valitsemassa maallemme arkkipiispaa ja olla abi-risteilyllä valvojana.
Huomenna on Henrikin, Heikin, Henrin päivä. Sehän piispa Henrikin kuolinpäivä, joka alunperin oli kalenterissa 20. tammikuuta, mutta vuoden 1668 kalenteriuudistuksessa siirrettiin nykypaikalleen tammikuun 19.päivään. Seuraava päivä (20.1.) oli jo 200-luvulta ollut Sebastianuksen ja Fabianuksen - kahden marttyyripyhimuyksen - muistopäivä. Ruotsissa päätetiin, että Henrik nuorempana marttyyrina sai väistyä ja edellispäivästä tuli hänen muistopäivänsä. Tästä kertoi mm. arkkipiispa Jukka Paarma Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikokouksessa 19. tammikuuta vuonna 2000. Löysin puheensa netistä ja siitä aukeni mulle tuo 19. ja 20. päivän probleema.
Ministeri Väyrynen kutsunut huomiseksi tiedotustilaisuuden? Aiheena Keskustapuolueen ensi kesän puoluekokous Lahdessa. Väyrysestä pääministeri?
PE 22.1.
Minä olen sinuun niin tykästynyt ja paljon on yhteistä taivalta kuljettu. Monet kerrat jo nuorena ajoin vasiten pyörällä asemalle sinun takiasi. Olen odottanut, odottanut. Ja useat kerrat pettynyt. Mikset voi olla ajoissa! Olen puolestasi puhunut ja muillekin suositellut. Eikä se riitä mulle selitykseksi, että on kylmä, on lunta ja pakkasta. Tule silloin kun on sovittu. Kuten aikataulussa seisoo.
Minen kohta enää jaksa Sun kanssasi, VR.
Miksi junasi eivät kulje enää siten kuin niiden pitäisi. Tänäänkin se viiden maissa lähtevä laivajuna Turkuun liki 1,5 tuntia myöhässä. Ja toiseen suuntaan juna myöhässä veturirikon vuoksi. Ja Jämsän asemalla ei pääse sisälle illalla edes odottamaan, vaan ulkona pakkasessa seisottava. Laiturin kaksi kelloa näyttäneet jo kuukausia keskiyötä koko ajan. Ja asema-alue hämärä, kun kaikki valot eivät pala.
Rakentava ja hauska kahvihetki tänään Himosalueen yrittäjien ja ministeri Jan Vapaavuoren kanssa. Tuli itsellekin mukava fiilis, kun ministeri totesi, että tällä yrittäjäporukalla intoa ja tahtoa valittamisen ja ruikuttamisen sijaan.
Himos on hyvä paikka. Eipäs ihme, että se Vapaavuortakin kiinnosti, vaikka sumu ja huurre eivät paljastaneet rinnesilhuettia ihan koko komeudessaan. Ja toki paikka sopi senkin puolesta, että Vapaavuoren ministeritonttiin kuuluvat myös kaavoitusasiat. Mä olen ymmärtänyt, että kaavoituksen suhteen Himoksen alueella ei ole täysin yhtenäisiä näkemyksiä ollut.
Oli tunnilla puhe tänään joukkotiedotuksesta ja eksyi taaskin suosikkiaiheeseeni ostoskanavaan, jossa mm. se yksi mies heiluu pölynimurinsa kanssa semmoisella innolla, että hän varmasti paukahtaisi palasiksi, jos se imuri otettaisiin häneltä pois. Netti- ja verkkoasioista puhuimme myös, mm. facebookista, joka on hieno keksintö. On mukava nähdä mm. kaverin seinältä erilaisia testituloksia kuten mikä Ankkalinnan asukas kaveri on tai kuka hän on muumilaakson asukkaista, mikä mauste, mikä hedelmä, mikä väri, mikä entisen Jugoslavian tasavalta. Minäkin olen niiden testien perusteella mm. mausteena chili ja hedelmänä banaani. Ja olen myös Bosnia-Herzegovina sen Jugoslavia-testin perusteella.
Pakkasella maistuu keitto. Tein nopean juuressose-kinkkukeiton ja poika kyllä tykkäsi, mutta minä onnistuin taaskin peittämään kaikki maut pippurilla. Miksi mä mätän niitä mausteita niin roheasti?Anja tekee ruuatkin niin hillitysti ja tarkasti. Viime viikonloppunakin oli loistavia alkupaloja Parman kinkusta, tuoreista viikunoista ja juustosta. Italia tulvii nenään, näkyy silmissä ja maistuu suussani Anjan ansiosta.
Jämsässä ja Äänekoskella on Keski-Suomen pahin työttömyys. Työllisyystilasto kertoo karua kieltää: lama leikkaa teollisuustaajamaa kylmällä kädellä. Milloin tämä laman kylmyys alkaa hellittää?
<< Takaisin arkistoon
|
|
