| |
KE 9.1.2013
Hyvää uutta vuotta!
Omani on alkanut Ella Kannisen ja Ville Haapasalon matkassa. Mielenkiintoista olla pyhiinvaellusreitillä kauniiden Toscanan maisemien halki kohti Roomaa.
Ja yhtä mielenkiintoista matkata 30 päivässä Silkkitietä pitkin Mongoliaan. Nyt aloitimme matkanteon suomalaissukuisten kansojen pariin ja tänään ja viime keskiviikkona Ville vei katsojansa Marin tasavaltaan. Valtavan mielenkiintoista. En esimerkiki tiennyt mitään, että heillä uhrilehdot. Kaikki kunnia kansalle, joka pyrkii säilyttämään omaa kieltään ja kulttuuriaan.
br>
Vastapainona Paul Austeria ja amerikkaista nykyproosaa. Yritän ehtiä lukea alta pois ennen seuraavia hissankokeita.
Kevätlukukausi alkoi toissapäivänä. Ja heti täysi höyry päällä, kun opetusta koko päivä ilman ainuttakaan hyppytuntia klo 8-16. Lisämausteena vielä välkkävalvonta.
Tampereen koulussa on vähän eri menu kuin Jämsän. Tänään oli mustaamakkaraa. Etsiskelin kovasti muusia, kun tottunut omalla koululla syömään mustaamakkaraa muusilla. Täällä olkin kasvisgratiinia ja pastasalaattia mustanmakkarkan kanssa. Mutta pääasia: puolukkahilloa ja kylmää maitoa sentään tarjottiin.
Tällä viikolla tulevat ekat opetusharjoittelijat. Vaihdamme ryhmiä lukukauden vaihtuessa ja nyt saan uudet ohjattavat. Odotan yhteistyötä innolla.Tässä jaksossa mulla onkin historiaa vain yksi kurssi ja yhteiskunnallisia aineita neljä kurssia.
Ilmoittauduimme muuten Italian kielen alkeet -kurssille. Ihan jännittää. Sitten kouluaikojen en ole kieliä opiskellut. Paitsi yliopistossa pakolliset kieliopinnot englannissa, saksassa ja ruotsissa.
Se vähäinenkin liikunta jäi syksyllä täysin pois. Nyt aloitin hooverit - jotta edes sen 3 minuuttia tulisi joka ilta ja päälle vähän vatsalihaksi ja etunojapunnernuksia. Miten voi mies mennä huonoon kuntoon yhdessä syksysä. Vatsalihaksia en saanut edes kahtakymmentä. Sen jälkeen en jaksanut edes yrittää etunojapunnerruksia. Tuskanhiki päässä sain vaivoin kaksi minuuttia kestäneen lankun....
Hautaa kohti vaan, jollei kuntoaan saa tästä pohjamudasta yhtään nousemaan.
PE 11.1.
Nyt meni jo kolmeen minuuttiin. Mutta koville otti ja jokainen läski hyllyi ja hytisi. Olin kuin pitkä aladobi tuossa alakerran maton päällä lankkuharjoituksineni.
Ja meni etunojiakin 20. Mutta eihän tämä vielä riitä alkuunsakaan.
Lisää ja lisää ja hikeä pintaan, jotta saisi edes kunnon pysymään saaati paranemaan.
LA 12.1.
Mies, joka ei ole koskaan kipeä, ihmettelee tässä sängyn päällä, miksi joka paikkaan sattuu. Lihakset kipeät, nivelet kipeät. Olo on raihnainen, hyvin väsynyt. Ei kuitenkaan mitään flunssaan viittaavaa kuten nuhaa, yskkää, kurkkukipua. Mutta kieltämättä semmoinen olo, että jos olisi työpäivä, niin en jaksaisi mennä.
Pistin facebookiin pitkästä aikaa päivityksen. Ja ihmettelen, että 60 tykkää. Siis siitä, kun jätin politiikan. Ei olisi kannattanut enää näissä vaaleissa ehdolle lähteäkään. Ehkä tuo tykkyitten määrä on kuitenkin enenmpi myötätuntoa siitä, että nyt voin tehdä omiakin juttuja. Ajattelin jopa etsiä jostain mun sukseni. Tosin sitten tarvitaan vielä monot ja porkatkin. Jos menisi vaikka Kangasalle kokeilemaan komeisiin harjumaisemiin. Siinä menee ihan latu Maijan ja Sampun takapihalta.
Myötätuntoa...? Olenko näin itsekäs ja turhantärkeä, että haluan tämänkin asian selitellä itselleni jotekin edullisemmin kuin miten asia on? Aika aikaansa kutakin ja nyt kohti uusia haasteita...
(tosin en jaksa tästä sängystä lähteä edes vessaan.....)
SU 13.1.
Rakas päiväkirjani....mitä kirjoittaisin?
Jätän tyhjän sivun. Tyhjän.
Ei ole mitään, mitä kirjoittaa.
KE 16.1.
Nyt olen tienhaarassa. En ole vielä varma, kumman tien valitsen. Vai käännynkö takaisin?
Asioilla on puolensa ja puolensa. Plussat puntariin ja miinukset puntariin....katsotaan sitten, minkä tuloksen vaaka näyttää.
SU 20.1.
Meillä on nyt maisemakonttori kotona. Keittiössä. Toinen istuu pöydän toisella puolella hommissa ja toinen toisella puolella. Kummallakin läppäri, papereita, kynä jne. Ja homma sujuu. Ihme kyllä kumpikin antaa toisen keskittyä rauhassa eikä ala puhua, laulaa tai tanssia.
Minä teen kouluhommia (ja niitä riittää) ja Anja jotain skooraamista vai mitä se oli....tutkii jotain unikäyriä ja antaa niistä jotain lausuntoja. Sinällään hauskaa, että hänkin saa/joutuu tuomaan töitä kotiin, niin tuntuu entistä tasa-arvoisemmalta.
Tänä talvena tulee mukavia ilonpisaroita harjoittelijoiden pitämistä hyvistä tunneista. Jälleen oli oikein helmi; tunti, jota oli mukava seurata.
Ja huomaan itse tekeväni kaikki ne virheet, joista harjoittelijoita varoitan ja joihin puutun. Viime viikon viimeisenkin tunnin pidin siis ihan väärinpäin - täysin nurinniskoin.
MA 21.1.
Näin vain käy joskus, että menee harhaan.
Kuten minä tänään. Sahalahdelle. Käännyin sitten takaisin Kangasalle ja etsin sen oikean reitin. Pimeässä en vain löytänyt sitä oikeaa Ponsantietä, että olisin päässyt Orivedelle ja perille: Jämsään.
Pyörähdimme pojan kanssa tomaattikeitolla. En kerro enää nimiä, mutta hyvää oli siellä, missä syötiin. Muisteltiin, että viimeksi ollaan yhdessä käyty ulkona tomaattikeitolla Mary`s restaurantissa. En vain muista vuotta. Siitä on pitkä aika.
Se oli maassa, jonka nimeä en lausu. Ja jonne ei minun jalkani enää astu.
Mutta tänä iltana yhdessä syömämme tomaattikeitto oli ihan kelpo ja erityisesti sen kanssa tarjoiltu leipä oli hyvää. Kumma, miten oliiviöljyn sipaisu ja karkea suola antavat leivälle mukavan maun.
PE 25.1.
Mukava lopettaa työviikko hyvin päättyneeseen harjoittelijan pitämään oppituntiin. Ohjaavana opena tuntee suurta myötätuntoa niin epäonnistumisissa kuin onnistumisissakin. Ja niitä mahtuu myös omiin tunteihin ja opettajauralle. Mutta kivat fiilikset aloittaa viikonloppu, kun sai toivotella hyvät viikonloput tyytyväisille oppilaille ja tyytyväisille harjoittelijoille. Mukavia kollegoita unohtamatta.
Illan kohokohta oli se nelikirjaiminen sana, jonka sain vielä kuulla korvissani. Ja täynnä aitoutta ja iloa....
- Iskä....
Kävin nuorimmaisen kanssa pulkkamäessä Himoksessa. Onko tämä viimeinen talvi, kun pienin on vielä niin "pieni", että nauttii silmin nähden kahdestaan olosta ja jokainen sukellus pulkalla kohti lumista rinnettä on elämys, jonka iloa pitää huutaa rinteet raikuen? Ja vilkuttaa iskälle mäen alta ja vaatii iskää mukaan kyytiin.
Niin...onko tämä jo viimeinen talvi vai vieläkö ensi vuonnakin edes se pienin olisi vielä pienen hetken pieni?
Muistan jäätävän hyvin taiteilija Kylli Kosken sanat:
- Lapset ovat lainaa vain.
Mutta kannattavin investointi se on ollut, mitä olen eläissäni tehnyt. Siis lapset. Ja välillä on tämän Kylli-tädin mainitseman "lainan" korkokin ollut todella korkealla, mutta silti en tätä "lainaa" pois vaihtaisi ikinä. Vaikka lähes aina on lapsia ikävä ja huono omatunto, kun ei ole ollut riittävästi aikaa. Päällimmäisenä on kuitenkin aina ilo ja ylpeydentunto, kun saa olla isä.
Minä kun omani menetin jo 28 vuotta sitten.
SU 27.1.
Vainojen uhrien päivä - sitä vietämme tänään, jolloin on samalla Auschwitzin vapauttamisen vuosipäivä. Tänään tulee muuten myös tasan 40 vuotta kuluneeksi siitä, kun Vietnamin sota virallisesti päättyi.
Mutta tähän päivään ja arkeen. Olen itselleni sanonut nyt moneen kertaan, että olen ihan tavallinen mies. Voin seurata yhteiskunnallisia asioita ja politiikkaa, mutta vaikutusvaltaa mulla ei enää ole. Olen nyt tavallinen kuolevainen, joka voi halutessaan kirjoittaa vaikka yleisönosastolle ja valittaa poliitikkojen toimista. Pyydän: pistäkää mut kiinni ja koppiin, jos alan yleisönosastolle kirjoitella. On mulla ollut tähän asti kirjoittamista muutoinkin ja toivon mukaan vielä saisin lehtimiehen töitä tässä opetustyön ohessa tehdä etenkin nyt, kun enemmän aikaa.
Eilen olimme Anjan kanssa Keski-Suomen yrittäjäjuhlassa. Maakunnallinen palkinto meni nyt Keuruulle, mistä olen mielissäni. Hyvä, että maakunnan reuna-alueetkin saavat huomiota eikä kaikki kasaannu aina Jyväskylään. Jämsän Minkkisten ja Jämsänkosken Koskipään saamien tunnustusten puolesta olen monien muiden tavoin vilpittömän iloinen. Minkkisiltä on tullut kodinkoneita ostettua ja hyvää laatua ja palvelua olen aina saanut. Koskipään Jyrkin tunnen taas muuten.
Yllättävän kaihoisaksi veti olotila, kun juhlan päätteeksi Paviljongin peräpenkillä nousimme seisomaan ja lauloimme yhdessä Keski-Suomen kotiseutulaulun. Vaikka Pyynikki, Keskustori, Tammelan tori, Tampereen Teatteri, Metso-kirjasto ja moni muu manselainen paikka mulle kovin tuttu ja rakas, niin ei sitä juurilleen mitään voi. Kyllä jotenkin vain pitää Metso-linnun pyrstöstä viimeiseen asti kiinni (selvennys: Keski-Suomen vaakunalintu = metso) ja mikään ei voiti järvi-Suomen maisemassa Päijänteen jylhyyttä, minkä edessä ihminen tuntee itsensä pieneksi osaksi luonnon isosta kiertokulusta.
Juha Sipilän puhe oli yllätys. Iloinen sellainen. Miehellä onkin huumoria. Hänen Oili ja Tupperware -juttunsa oli aivan mainio veto.
<< Takaisin arkistoon
|
|
