| |
MA 3.5.
Ei tätä Olli Rehn tai kukaan muukaan EU-vaikuttaja lue ja ihan sama, jos mää lusikkani työnnään tähän Kreikan eurosoppaan, mutta työnnänpähän kumminkin.
Olisinpa niin humaani ja uskonnollisesti ekumeeni, että voisin ehdottaa, että kaikissa maamme kirkoissa kerättäisiin ensi sunnuntaina kolehti Kreikan hyväksi.
Mutten varmana ehdota. Alan olla kohta Soinin linjoilla: Rhodos pantiksi ja tuki kuriin. Toki tajuan, että pitää vakauttaa ja kyseessä koko Emu-systeemin ongelma, mutta minkä takia taloustietojaan vääristelleen ja yli varojensa eläneen maan taloudellista taitamattomuutta pitää paapoa muiden emu-maitten rahoilla. Eihän tällä tukipaketilla tehdä muuta kuin osteta aikaa. Koko Kreikan taloudellisen ja poliittisen ajattelutavan pitää muuttua radikaalisti, mikä on aina haaste, kun kyseessä ns. oliivilehtomaa, jolla taustallaan ei-demokraattisia vaiheita. Sama pätee Portugaliin, Espanjaan ja Italiaankin. Emmää hermeenisiä helleenejä sinällään syytä, mutta ei tunnu oikeustajun mukaiselta, että paljon kakkaa kaatuu muitten niskaan.
Jari-Pekka Koponen on ehdolla valtakunnan tason yrittäjäjärjestön puheenjohtajistoon, mikäli oikein olen ymmärtänyt. Hyvä Keski-Suomi!!! Hieno tavoite ja toivottavasti tärppää. Keski-Suomi ei ole koskaan liian vahvasti esillä, kun on puhe valtakunnan tason vaikuttajafoorumeista. Onneksi meillä sentään nyt Valtioneuvostossa kaksi ministeriä ja kohta taitaa olla keskisuomalainen pääministerikin. Männikkömetsiä ja rantojen raitoja pitää välillä muistaa ylistää, vaikka jo niin pirkanmaalaistunut olenkin.
Niin paljon, että wappukin meni Mansessa. Missäs muualla. Keli oli huonompi kuin viime vuonna ja ylppärilakkikin kateissa viime vuodelta (vaikkei remuttu), mutta sehän löytyi Tampereen kotoa. Siellä se oli levännyt vuoden Anjan yo-lakin päällä kaapissa. Niin valakoisetkin meijän lakit että sanoin Koskipuistossa Anjalle, että nehän luulevat että ollaan aikuislukiosta kirjoitettu vasta keski-iän kynnyksellä.
Musta tullut nykyelämäni myötä niin merkkitietoinen, että lenkkimakkaraksikin tartten brandituotetta. Heh. Täytyy sanoa, että vappuaaton iltapalanamme ollut Wigrenin ohutlenkki, mikä saunan kiukaassa löylyjen läiskeessä kypsytettiin napakasti solmitun foliopaketin sisällä ja hyvän salaatin ja elintarvikkeisiin laskettavan juoman kera nautittiin löylyn jälkeen....tuliipas pitkä lause...joten todettava, että hyveä ol! Vallan mahottoman hyveä...Tähän asti olen ostanut yleensä vain HK:n sinistä, mutta kyllä Wigren osaa makkarata tehdä.. Nakitkin, joita kylässä vappupäivän iltana popsimme, olivat maukkaita.
Lauantai-iltana pelasimme tuttavien kanssa Trivial Pursuitia! Viimeksi mä olen pelannut sitä Patun kanssa opiskeluaikana. Oli mukavaa. Tiedätkö, mihin silloiseen kauppalaan Olavi Virta avasi ensimmäisen musiikkikauppansa tai mikä Afrikan maa voitti olympiakultaa Sydneyn kesäolympialaisissa jalkapallossa....?
Pelin aikana sain tietää senkin, että mulla on ollut "pertussis". Se olikin rytäkkätä! Luoja varjelee mua elinikäisellä immuniteetilla kokemasta uudestaan sitä kauhun aikaa.
Ratkaiseva kysymys oli historian alalta ja Anja tiesi ratkaisun (me muodostimme kahdestaan joukkueen - me muodostamme mielestäni aina toimivan joukkueen) - mielestään ei hallitse historiaa, joten se harhaluulo tuli nyt kumotuksi. Meillä oli se pelitaktiikkaa, että Anja hoiti luonnontieteet ja mää humanistiset.
Pyhäjärvi lainehti jo vapaana. Välistä oli niin tuulista, että oli vaahtopäitä. Sain kuitenkin haravoitua pihaa ja kahtelin sinivuokkoja ja idänsinilijoja ja sitä kolomatta sinistä kukkaa, minkä nimeä en muista. Tänään haravoin täällä Jämsän päässä ja löysin valakoisten paitojen tahranpoistoainepullonikin tuolta kuistilta. Heti otin aineen käyttöön. Saas nähdä, onko tehonnut oltuaan talaven ulukona. Mänen tyhjentämään nyt koneen ja näen, onko pakkasen kestävää.
Ja juotiin kahveetkin tuossa kuistilla, kun oli niin lämpöistä.
Mikä tähän perihämäläiseen vanhaan emopitäjään eli isieni ja äitieni Jämsään mennyt....aina tuntuu tulevan huonoja uutisia. Tänään uutinen lasitusliikkeen ryöstämisestä ja putkakuolemasta. Onneksi sentään Himoksen osalta luin viikonlopun Aamulehdestä, että ollut hyvä kausi. Ja Päivi sen näköisenä hiihtohississä lehtikuvassa hymyilikin.
Huomenna jälleen Turku-sessio. Jokavuotinen opintomatka entiseen pääkaupunkiimme - nykyisin vielä hengellinen pääkaupunkimme. Muistan lämmöllä Aiju von Schönemannin loistavia opastuksia, mutta eivät muutkaan Turun oppaat huonoja ole. Kuinkahan mones kerta se mulle jo männä linnaan ja Tuomiokirkkoon. Ja toistamiseen jo Kakolaankin.
TI 4.5.
Aina oppii! Jälleen sain itsekin uutta tietoa Turusta, vaikka näitä Suomen historia ennen autonomiaa -kurssiin kuuluvia Turun opintomatkoja on tullut tässä työssä jo tehtyä. Ja vielä parikymmentä jäljellä ennen eläkeikää...
Anu Salminen oli oppaana. Hyvä opas! Hyvä kerronta ja vähän huumoriakin mukana. Ja mikä ryhmä! Oppilaat kuuntelivat ja olivat keskittyneitä koko pitkän session ajan. Sentään viisi oppitunnillista putkeen ilman paussia ja seisaaltaan kuunnella vain ja ainoastaan yhden ihmisen puhetta ja kerrontaa!
Kahdessa linnassa ja yhdessä kirkossa. Siinä päivän saldo. Opin mm. että Kustaa II Aadolfin haarniska painoi 45 kiloa ja Juhana oli vasta 16-vuotias tullessaan Suomen herttuaksi Turun linnaan.
Opin myös, että Katariina Jagellonican vihkisormuksessa luki: "Nemo nisi mors". Vaikutuin. Puolasta tullut uusi kuningatar tiesi, että hänen miehellään Juhanalla oli "frilla" eli jalkavaimo, jonka kanssa lapsiakin. Tämä kuuluisa Katariina Hannuntytär. Oliko kyseessä vain hovietiketti, ylpeys vaiko syvä rakkaus, mutta Puolan Katariina seurasi miestään.
Suomeksi Katariina Jagellonican vihkisormuksen sisällä luki siis: "Ei mikään muu kuin kuolema".
Äkkiä sitä tulee ihmiselle tietyt tavat. Jopa Turussa. Hyvän ja pitkän opasteteun historiakierroksen jälkeen painoin taas tukka putkella samaan kebab-paikkaan ja kepappia ja ranskalaisia. Sitten Hansa-kortteliin oleilemaan. Ja lopuksi bussiin istuskelemaan ja nuokkumaan. Mutta täytyy sanoa, että Turun tuomiokirkon miljöön kansallismaisema jaksaa joka kerta häikäistä. Nykyisyys ja historian havina paiskaavat siinä niin suomalaisittain kättä, että syömmestä ihan ottaa.
KE 5.5.
Se on sitten kevät! Muistan lapsena, että senniminen tv-näytelmä tuli ja sen kahtoin toki ja Eila Pehkonen siinä ainakin näytteli. Arkisuudessaan loistava näyttelijä. En muista enää, oliko Maikkarin vai YLE:n tuotantoa. Siihen aikaanhan kummallakin kanavalla oli toimivat tv-teatterit. Nyt mennyt ostotuotannoksi ja lähinnä pitkiksi draamasarjoiksi pistedraaman sijaan. En jaksa itse kiinnittyä sen paremmin Kotikadun kuin Salattujen elämien teennäisiin juonikuvioihin.
Olimme kävelemässä J:kosken rannoilla, jossa koski kuohui ja kevät henki aika hyisesti. Mutta sisältä oli kovin lämmin olla. Jotenkin ne rannat ovat tullleet sellaisiksi, ettei niitä voi kävellä enää yksin.
Poika lähti kalastelemaan. Toivottavasti Ahti suo antejaan ja antaa kaikin tavoin onneaan.
Vein Anjan kanssa isän ja äidin haudalle kukkia. Aattelin, että nyt sopiva päivä veteraanipäivän ja äitienpäivän välissä. Oli paljon mukavampi mennä kaksin kuin yksin.
- Vain kaihon tunteva....sitä Tsaikovskin laulua olen itsekin laulanut joskus. Se vain niin tuli mieleeni, kun juna lähti.
Jaahas...aamulla sitten pyörällä reippaana töihin ja aiheena ei enempää ja vähempää kuin Suuri Pohjan sota. Siinä sitä riittääkin purtavaa aina Narvasta Pultavaan ja isonvihan kautta Uudenkaupungin rauhaan.
TO 6.5.
Me nähtiin siellä Lavaojan rannassa eilen kävelyllä näsiä kukkimassa. Että tuli kiva olo. Minen ole tainnut sitten lapsuusvuosien näsiä nähdä, mutta kotopuolessa se kukki. Nätti kevään kukkiva pensas, mutta myrkyllinen. Vielä kun bongaisin joskus maariankämmekän...sen muistan myös lapsuudesta enkä ole sen koommin nähnyt.
Kollega uskonnon luokasta piti tänä aamuna päivänavauksen ja häikäisi musavalinnalla. En muista, mikä sen nimi on, kunei tuo kevyt musa ole vahvinta aluettani, mutta kummasti tuli nuoruus mieleen. Nostalginen olo rentoutti kehoni ja mieleni! Eikä eilinenkään päivänavausmusa ollut hullumpi. Meinasin kuolla nauruun ykkösen poikien soittamalle pitsa-aiheiselle satiirille.
YLE:n tiedesivulta luin tänään, että uuden tutkimuksen mukaan raskausaikana tupakoivien äitien lapset joutuvat käyttämään huomattavasti enemmän psyykelääkkeitä kuin ei-tupakoineiden. Jo aiemmin tutkimuksessa on todettu raskausajan tupakoinnin lisänneen lasten sairastumista mm. astmaan, hengityselinsairauksiin ja korvatulehduksiin.
Olipas mukavaa, kun pikkulikat olivat käymässä. Pelattiin, oltiin leikkikentällä ja syötiin jätskiä tuossa kuistilla! Jo niin keväistä!
Höh...Raisa Heino on televisiossa. Hänhän sieltä meiltäpäin "mehtäkylistä" kotoisin ja entinen oppilaani. Aina hauskaa bongata joku tuttu telkkarista
Kreikan parlamentti hyväksyi selkein luvuin ankaran säästökuurin. Se on hyvä. Ja kun nyt pitävät sen kuurinsa. Se on nyt lihavien vuosien jäläkeen laihoja vuosia ja kansantalouden extravaganza-kuuri helleeneillä. Tosiasioita ei voi enää paeta mihinkään.
Ja maamme hallitus teki periaatepäätöksen kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Mikä energiamuoto olisi vaihtoehto sille energiatarpeelle, mikä maassamme on?
P.Pouta lupasi kylymää yötä, mutta sen jälkeen lämpenee.
PE 7.5.
Maassa, jota ei enää ole. Liki 30 vuotta sitten näin toukokuussa. Vappukin meni punalippuja kahtellessa. DDR:ssä marssivat kaikki. Paitsi minä ja Patu.
Osan ekasta Itä-Saksan visiitistämme asuimme tohtori Charlotte Engelmannin kotona Hallen kaupungissa. Tohtori Engelmann toimi lääkärinä ja oli oikein mukava nainen. Turha luulla, että meillä säpinää olisi ollut, sillä ikäeroa oli useita kymmeniä vuosia.
Hänen luonaan näin eka kerran televisiosta Grassin Peltirumpu-romaanista tehdyn elokuvan. Se näkyi Länsi-Saksan tv-aalloilta, mitkä näkyivät ossien puolella kuin vettä vaan. Hausbuchiin käytiin kirjaamassa itsemme Engelmannin asuman kerrostalon kotirapussa. Ja toki päivittäin viisumia näyttämässä ja passia leimaamasa poliisilla.
Sain lähtiessä kotio viemisiksi LP-levyn, jolla oli Max Bruchin Viulukonsertto. Siitä on tullut lemppparini viulukonserttojen sarjassa. Levy hukkui ajat sitten. Olin antanut sen Kuuskosken Martille lainaksi ja unohdin sinne. Olen etsinyt kirjastoista hyviä levytyksiä, mutta ei ole oikein löytynyt. Tänään sitten töissä, kun tuli kollegan kanssa puhetta Bachista ja barokkimusanäytteestä tunnille, tuli toinen kollega ja antoi levyn, jolla barokkimusaa.
Mutta toisella puolella Bruchin Viulukonsertto. Ahmin sen heti auton CD-soittimessa kauppareissulla. (Pyörällä olin töissä, auton otin esiin, vasta kun oli pakko...) Ajoin parkkiin marketin pihaan ja kuuntelin koko konserton ja vielä eka osan uudemman kerran. Luoja, että ne sävelet upposivat minuun....
Englantiin voi tulla uudet vaalit. Niinhän siinä kävi viimeksikin, kun ei ehdotonta enemmistöä tullut parlamenttivaaleissa kummallekaan. Ranskan ja Saksan parlamentit hyväksyneet tukipaketin Kreikalle. Euron uskottavuuden ja vakauden kannalta toki hyvä, vaikkakin olen samoilla linjolilla kuin Paavo Lipponen tämän päiväisessä kolumnissaan Turun Sanomissa. Miksi nuo suuret kahtelleet läpi sormiensa Kreikan lipsumista sovituista ehdoista.
Kuulin, että Opetusministeriö on vihdoinkin myöntänyt koulutuskuntayhtymälle lukiokoulutuksen järjestämisluvan. Kyllä sitä jo odotettiinkin. J:kylän koulutuskuntayhtymä on tällä saralla alansa pioneeritoimija koko valtakunnassa.
Illalla autoillessa poika löysi hanskalokerosta Komiitten levyn. Pisti soimaan ja kuunteli Meksikon pikajunan. Sanoi sen jälkeen:
- Näen silmissäni jokaisen ilmeesi ja eleesi, kun laulat. Äänenpainotuksista jo arvaan, mikä ilme sulla naamallas on....
Mua nauratti....
Tänä iltana olisin halunnut muotinäytökseen. Ja tälle toiveelleni on vahva ja luonnollinen perustelunsakin.
Nyt on ollut onneksi rauhallinen viikko ja näkee päiväkirjan pitämisestäkin, että aikaa on. Oli aikaa jopa panostaa tulevaisuuteen. Tein suuren investoinnin. Ostin meille uudet kunnon kylpypyyhkeet. Nuo, joita mulla on, ovat ajalta ennen ajanlaskun alkua. Ja värikin sointuu niihin pieniin pyyhkeisiin, jotka saimme Anjan kanssa lahjaksi.No joo...en mää yksin niitä olisi osannut valita. Oli Anja mukana.
Niin: aikaa on ja ikävä....pääsispä pian Kaarilan kotiin kuuntelemaan Bruchin säveliä kaksin. Bruch soi nytkin...
TI 11.5.
Se vähä, mitä jääkiekosta ymmärrän, niin ihmettelen vain, mikä Suomelle tuli siinä kolmannessa erässä Saksaa vastaan. Sekoilua sinne tänne. Vain Petri Vahanen pysyi varmana ja jämptinä loppuun asti. Ja pelasti Suomen johtoaseman.Mutta kyllä mua jännitti loppuun asti. Tuntui viime minuuteillakin siltä, että Saksa vielä laukoo tasoituksen.
Meillä oli "yhteinen keikka" sunnuntaina.Ei mikään julkinen, vaan ihan perhepiirissä. Oli pieni lämminhenkinen ja kodikas hetki, mistä jäi kaunis ja hyvä muisto. Viikonloppu meni kivasti ja äitienpäivä perinteisesti, vaikkakin pidin Anjaa nälässä koko päivän, mutta siihen oli taas minusta riippumattomat syyt. Mun elämäni nääs sitä, että semmoinen, mikä ei voi mennä solmuun, menee mun tapauksessa taatusti umpisolmuun. Mulla oli mielenkiintoinen juttukeikkakin. Varaan haastatteluun aina tunnin, mutta nyt meni triplaten eli kolme tuntia sujahti kuin sekunnissa. Oli mielenkiintoista!
Mä näin eka kerran Straussin Ruusuritarin, kun se tuli Teemalta sunnuntai-iltana. Se suuri bassorooli (paroni Ochs) on aika vaativa, sillä siinähän tarvitaan hyvää näyttelijäntyötä. Sinällään koko roolihahmo on aika sairas yltiöseksuaalisuudessaan. Sen sijaan Ruusuritarin naisroolit tihkuvat ihanalla tavalla positiivista eroottisuutta. Octavian tosin oma lukunsa, kun se housurooli eli nainen näyttelee miestä ja välillä sitten näyttelee vielä miehenä naista...huh.
En ole sitten Bruchin ollut niin musiikin lumoissa ja suurissa tunteissa kuin lopun tertsetossa, jossa Octavian (mezzosopraano), marsalkatar (sopraano) ja Sophie (sopraano) laulavat. Straussin sävelkudelma on huumaavan kaunis ja kolmen naisen äänet kietoutuvat toisiinsa käsittämättömällä tavalla. Rakkauden menettämisen tuska häipyy tertsetossa intohimoisen ja pyytettömän uuden rakkauden alle. Mun oli pakko mennä heti eilen kirjastoon ja lainata Ruusuritari, josta sitten pitkin iltaa kuuntelin tuota lopun kaunista tertsettoa, joka alkaa Ocavianin kauniilla tummalla äänellä: - Marie Theres...
Tuossa Teemalta nähdyssä oli sotamarsalkattarena itse Rene Flemming. Toki olen laulutaidettaan kuullut, mutta nyt näin hänet eka kerran oopperaroolissa. Mikä karisma! Toinen marsalkatar, jonka haluaisin kuulla ja nähdä on ilman muuta Soile Isokoski.
Multa on taas väriliidut loppu. Pyysin koulusihteeriä tilaamaan uusia tulevaksi lukuvuodeksi. Erityisesti punaista kuluu, kun niin paljon sotia ja vallankumouksia. Käytän paljon taulua ja väriliituja. Koulusihteeri sanoi tilaavansa mulle kaksi pakettia. Se toinen kuulemma menee jo housuihin. Se kyllä totta. Olen yleensä yltä päältä väriliidussa joskus naamaa ja nenää myöten.
Meillä oli työyhteisökoulutusta. Ihan oli hauskaa, mutta mulle oli antoisinta nähdä Ähtävän taiteilijakoti, jonka tiloissa koulutus tapahtui. Hienoja töitä ja kauniissa paikassa. Sinne takaisin omalla ajalla ja Anja kainaloon mukaan!
Poikani jaksoi viljellä huumorin mehevää armolahjaansa pitkin iltaa. Meinasin kuolla välillä nauruun. Naapuriparat....jylisin välillä kuin ukkonen, kun hekottelin pojan mainioille sutkautuksille. Onkohan se isäänsä tullut, kun on niin hauska?
SU 16.5.
Kävin synttärikahveilla. Tosin vähän vääränä päivänä, kun olin itse sotkenut taas pari päivää sekaisin. Mutta mukavaa oli. Ja harvemmin sitä 95-vuotissynttärikahveilla pääsee käymään. Siinä muisteltiin menneitä pitkältä ajalta.
Vielä perjantaina illallakin Keskustorin laita oli kuin taistelutanner. Paloautoja oli pilvin pimein ja myös poliisi paikalla, mutta riehuva tulipalo oli saatu sammutetuksi. Bussikaan ei pysähtynyt oikealla pysäkillä Hämeenkadun laidassa, vaan tulipalon takia ko. pysäkkikin oli siirretty edemmäksi.Lämmin ja pitkä viikonloppu. Liian pitkä ja turhan lämmin. Vimeistään nyt tunnustan ihan avoimesti, että olen vain puolikas. Ei tämä alkukesän kauneus ja lämpö tunnu ollenkaan siltä, miltä pitäisi, kun pari päivää notkunut yksin. Tämmöisiä päiviä pitäisi päästä jakamaan yhdessä. Nyt jos koskaan olen kironnut päällekkäin menevät työ- ja loma-ajat ynnä nämä 100 kilometriä...
Eihän mulla ole enää kunnon shortsihousuja, joita pistää töihin. Nuo samat ruskeat, joilla ikää kai kohta 10 vuotta ja jotka mulla jokaisessa matkakuvssa, mitä viime vuosilta löytyy. Niillä sitä aamulla lähdettävä. Emmää jaksa pitkiä pitää tällä kelillä koulussa. Tiedän, että se punatiiliseinä on kuin varaava leivinuuni; yläkerran luokissa kyllä nyt tarkenee!
TO 20.5.
Kovin tappio mitä voi olla: tippua jatkosta rankkarikisassa. Lauri Korpikoski oli taas hyvässä vedossa, mutta ei. Kyllä jääkiekko on Suomelle iäisyysongelma. Joku ihme homma siinä on, että se tappio vaan tulee. Ja taas tuli.
Vuoden tärkein kohta on meneillään. Neitseellinen heräävä vihreys ja huumaavana tuoksuvat tuomet. Mielessäni soi Valkoakaasiat ja nenässäni tunnen onnen. Tämä on sitä vuodenaikaa, jolloin pitäisi ehdottomasti saada olla vain kaksin.
Eilen oli kiva päivä, kun päästiin kumpikin jo aikaisin töistä. Ehdimme hyvin Anjan kanssa terassille lounaalle ja söimme oikein pitkän kaavaan mukaan. Alkupaloiksi ilmakuivattua kinkkua ja tuoretta parsaa, pääruuaksi uusia perunoita, lohta ja tuoretta parsaa ja jälkkärissä oli kaikkea hyvää mm. tuoreita mansikoita ja raparperia. Näinpäs vaan ehdittiin tuoretta parsaa sitenkin tänäkin keväänä maistella. Vaikka kesältähän tämä jo tuntuu kevättä enemmän. Oli ihana saada nauttia lämmöstä ja alkukesän tuoreudesta. Ja tuntea se tuomien tuoksu...se on meille tärkeä yhteinen juttu!
Tapasin junassa Hallin Jannen korrepetiittorin. Juteltiin hetki. Tuli hyvä fiilis, kun muisti. Sitten jäikin päähäni pyörimään mukavat musiikilliset muistot Hallin Jannen ajoista. Semmoista roolia en enää saa enkä niin mukavaa työryhmää. Vaikka harjoituskausi oli sateinen , niin tunnelma oli lämmin ja yhteistyö toimi.
Toinenkin musiikkimuisto tuli mieleen, kun sain yllättäen postia Hyvinkäältä. Tuli terveiset laulukaverilta sekä entiseltä lauluopettajaltani Marta Balatineczilta. Martan kursseilla ehdin muutamia kertoja olla sekä Suomessa että Unkarissa. Pirkkoliisan ohella hän on ollut tärkein lauluopettajani. Ja mukavaa ollut, että kummassakin tapauksessa ystävyys pysynyt halki vuosien ja vuosikymmenten.
Nyt mä olen ollut töissä samanparisissa kengissä. Meni monta päivää, ennenkuin huomasin että toisessa jalassa olikin Mikon sandaali ja toisessa oma. Vähän mä kyllä ihmettelin, kun olo oli kovin epäsymmetrinen ja epäharmoninen. Kollegalle ko puhuin, niin luuli, että mulla oli kummassakin jalassa ollut saman jalan kenkä, mutta ei sentään. Jopa mä olisin huomannut, jos oikeassakin olisi ollut vasemman jalan kenkä, mutta vielä varmaan sekin päivä koittaa, että menen töihin kenkä kädessä, sukka päässä ja myssy jalassa.
Onkohan huomenna koululla lippu salossa? Jännää....
Onks tää yksi ohjelma tehty kokonaan Keski-Suomessa, ko aina kun sitä kahton, siellä on joku tuttu. Nyt haastattelevat Marja Komppaa mehiläisasioissa ja hänhän korpilahtelaisia. Ja nyt Tarja Uusi-Paastoa, Patapirtin yrittäjää...keitähän siellä vielä on?
SU 23.5.
Aamulehdessä oli hauska karikatyyri helluntain kunniaksi: Ilkka Kanerva meni kännykkä kourassa hokien fraasia: - Jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä...ja vieressä kiukustuneena Matti Vanhanen. Mutta vielä parempi lehtijuttu oli paikallislehdessä, jossa Ilkka Palmu - jonka journalistista persoonallisuutta arvostan syvästi - todisti, että Jämsässä on aina Heila. Täälllähän on Jämsänniemellä Heila -niminen talo ja sen mukaan on yksi kylä nimetty Heilaksi, Turkinkylän ja Tyryn välissä.
Illalla katelltiin alkukesän kauniita maisemia siinä kotipiirissä (Tre:n) Pyhäjärven maisemissa. Tuomet ja kielot kukkivat, vihreyttä vaikka toisille jakaa, sireenit puhkeavat kukkaan - ja se lintujen laulu. Käytiin rannassakin ja kylllä vesi mun jaloille vielä kylymää.
Pojan ja mun golf- ja grillikausi avattu. Vein poikaa perjantai-iltana eka kerran Himokseen. Hyvä keli ja kiva oli itsekin siellä lampsia ja kahtella, miten menee. Sen jälkeen grillattiin vähän makkarata. Olin sitä yrittänyt ostaa jo tiistai-iltana, mutta kaikista kaupoista oli loppu. Sitten keskiviikkona sain Tampereelta ja tulin makkarapaketti kainalossa.
Aamulehdessä oli tamperalaisabeja haastateltu, mitä mieltä ovat opetusministeri Virkkusen linjauksesta, että yo-todistus painaisi nykyistä enemmän korkeakouluun pääsyssä. Kovin olivat haastatellut abit nihkeitä asialle. Puolensa ja puolensa, ei ole yksipiippuinen juttu. Sitä mä ihmettelin myös, kun oli haastateltu nuoria, jotka pyrkivät Tampereen yliopistoon opiskelemaan historiaa, että siihenkin on valmennuskursseja. Hopsansaa...ei kyllä mun aikaan edes ollut tai en mä ainakaan tiennyt. Silloin vain yksin luettiin ja luettiin ja sitten pääsykokeisiin. Muistan elävästi, miten pääsykoketilanteessa sanottiin, että sillä kertaa niistä vastasivat Aino Katermaa-Ottela ja Pirkko Rommi.
Toiseksi viimeistä kouluviikkoa aamulla aloittamaan. Tällä kertaa aloitan työviikona palaverissa ministerin kanssa ja sitten lounas. Ei ole kahdenkeskinen, meitä on useampia paikalla. Kokouksia on alkavalla viikolla monia, viranhoito päälle ja vielä alkavan koeviikon korjausrumbaa, joten yllin kyllin ruuanlaiton, siivous- ja pyykinpesurumban lisäksi.
Mutta loma siellä häämöttää
TI 25.5.
Juha Rehula nousi ministerihissiin, kun 61-vuotias Liisa Hyssälä alkoi luoda uutta uraa johtajana. Hyvä, että Hyssälä näyttää kansalle mallia, ettei liian aikaisin eläkkeelle, vaan työelämässä pitää pysyä. Se on tervettä ja kansantaloudellisesti viisasta. Arvostan Hyssälän sisukkuutta. Hän on vaatimattomista oloista lähtöisin, opiskellut uutterasti, tohtorisnainen ja luonut vielä näyttävän uran poliitikkona.
Mitä esimerkkiä kansalle näyttää Rehula? Tupakoiva terveysministeri. Jos lehtitietoihin on uskominen, uskallan nousta barrikadeille tupakin suurena vastustajana enkä pelkää terveysfasistin leimaa. Parempi terveysfasistinakin kuin tupakoitsijana: tupakin rääkkäämä ääni, kalvakkaat kynnet, sairaan näköinen iho - keuhkoista ja verisuonista puhumattakaan. Lopputulos on paha. Minun mielestäni hirveä. Yhtään puoltoääntä en sille myrkylle anna. Huume mikä huume. Vie rahat ja terveyden. Toivon, että sosiaali- ja terveysministeri voisi näyttää tietä terveelliseen elämäntapaan. Mielestäni keneltä tahansa menee uskottavuus, jos puhuu terveyden edistämisestä ja sairaanhoidosta ja samalla turmelee omaa terveyttää vetämällä kessua, mikä tutkitusti lyhentää elämänlankaa. Pistetäänkö koko elämä ihan leikiksi ja pelleilyksi ja yritetään vaan päästä mahdollisimman nopeasti hautaan? Vain siksi, että saapi vetää keuhkot täyteen terveydelle haitallisia myrkkyjä ja levittää ne verisuoniston kautta koko kroppaan. Minä en anna periksi tupakin vastaisessa taistelussani, vaikka sitten olisin viimeinen mies tällä telluksella sitä käymään.
Elämän ehtoopuoli oli tänään esillä, kun tutustuimme soteltk:n kanssa Kuhmoisissa ent. Päijännekotiin ja terv.keskuksen vuodeosastoon. Kummassakin kodikas ja lämmin ilmapiiri. Sekä henkilökunta että asiakkaat olivat tyytyväisenoloisia. Todella mukavalta tuntui, kun paikkoja esitelleistä huokui työtyytyväisyys ja suuri työmotivaatio. Ei tullut valitusta ja marinaa, että sitä ja tätä lisää ja tuota ja tätä puuttuu. Siihenhän päättäjänä usein törmää. Hyvin empaattinen ja ihmisläheinen hoitotyön ote lämmitti mieltäni. Sanoinkin Anjalle, että muutetaan eläkeläispakolaisiksi Kuhmoisiin, vanhuuden lintukotoon.
Kaupunginjohtajan valintaa tänään taas aprikoitiin. Välistä tuntuu, ettei kehtaa jossain Jyväskylän pään kokouksessa sanoakaan miten meillä asiat ovat: juuri tullut kaupunginjohtaja lähtee, sivistystoimenjohtaja virkavapaalla, opetustoimenjohtajaa ei ole, kirkkoherra hakenut sinne, mistä hetki sitten tulikin....
Silti liputan Jämsän puolesta. Tämä on hyvä paikka ja keskeinen sijainti. Ja vanha pitäjä. Historiassa tälle häviävät monet, monet nousukkaat kuten Jyväskylä ja jopa rakas Tampereeni, jonka toki myönnän muilla avuillaan voittavan.
Ei Jämsä vajoa. Pinnalla pysyy ja nousee. Tekemisen tahti ja taito riippuu meistä kaikista. Hihat ylös ja töihin!
<< Takaisin arkistoon
|
|
