| |
LA 7.5.
Tänään oopperaillassa pääsee kuulemaan Mozartia, kun Metropolitanista tulee Ryöstö Seraljista. En ole sitä koskaan kokonaan kuunnellutkaan.
Oma kontaktini teokseen on takavuosilta, kun esitimme Scafferin Amadeus-näytelmää Jyväskylän kaupunginteatterissa. Sen ohjasi Ari-Untamo Lepola, jonka muistan opiskeluajoilta. Olimme samoissa puheopin ryhmissä. Se oli aikaa, kun puheopin laitoksen lehtorina oli Päivi Kärkkäinen. Sittemmin urallaan hienosti noussut tamperelaisnainen, joka tällä haavaa Kansallisoopperan pääjohtajana.
Lepola halusi ohjaukseensa elävää musiikkia. Siksi kaupunginteatteri hankki teokseen pienen kuoron ja lauloimme mm. alussa Requimia ja teos päättyi Lacrimosa-osaan. Mukana kuorossa oli mm. Mikko Pörhölä, joka on jo pitkään ollut ammattinäyttelijänä.
Johanna Nurmimaa lauloi soolona upeasti mm. Martern aller artern -aarian Mozartin oopperasta Ryöstö Seraljista. Se on hieno ja äärimmäisen vaikea aaria. Koko Konstanzen rooli on varmaan ihan niitä pahimpia sopraanorooleja mitä on.
Mulla oli soolona Osminin lyyrinen aaria teoksen alusta. Kapelliimestari Jyrki Heikkilä antoi sen mulle enkä kehdannut sanoa, etten mä mikään oikea basso ole. Enhän mä ikinä saanut niitä alimpia ääniä kunnolla soimaan. Papagenon hommat olisivat äänellisesti olleet mulle kiitollisimpia.
Eka läpimeno kesti 3 h 40 ja alkoi hirvittävän kova karsinta, mistä teosta lyhentää. Siinä lähti mm. Osminin aariasta kaksi värssyä pois ja vain yksi jäi jäljelle.
Lopulta saimme teoksen lyhyemmäksi ja se kestä "enää" 3 h 15 min.
Amadeuksesta tuli hyvä. Se sai erittäin lämpimän vastaanoton sekä kriitikoilta että yleisöltä. Se meni täysille katsomoille.
Teatterin talous ei ollut parhaimmassa jamassa tuolloin. Palkkioiden kanssa tuli säätämistä ja minäkin jo suutuin kerran ja soitin yksi aamu talouspäällikölle, että jollei palkkioasia tule kuntoon, niin minä en yksinkertaisesti illalla sitten enää tule näytökseen ja laulakoon joku muu meikäläisen osuudet. Kyllä se palkkioasia sitten saatiin kuntoon. Mulla oli kuitenkin sitä ajomatkaa ja laskin, että työmatkakulut olivat kallimmat kuin työstä saatu korvaus, joten piti pistää palkkioasia järjenmukaiselle tasolle.
Mukavat muistot Amadeuksesta ja työryhmästä. Raskasta se muiden töiden ohessa oli se harjoitusaika, mutta miten hyvän vastaanoton työmme sai. Ja ansaitusti saikin. Koko ensemblle teki loistavaa työtä. Ari-Untamo Lepolalle Amadeus oli iso työvoitto. Ja sitä se oli myös kaupunginteatterin lippukassalle.
Tämä ilta on muuten Metin kapellimestari James Levinen jäähyväisilta. Hän johtaa viimeistä kertaa Metissä. Levine on mulle kuten monelle muullekin sama asia kuin Mr. Metropolitan. Aina 70-luvun alusta hän on häärinyt talon musiikillisessa johdossa ja johtanut mm. suuria gaala- ja juhlakonsertteja, joita ovat tähdittäneet starat aina Pavarotista Tomowa-Sintowiin.
SU 8.5.
Rupesin lukemaan Annika Grahnin tekemää elämäkertaa näyttelijä Tapani Pertusta. Olen aina sanonut, että Tapani Perttu on Suomen kaikkein parhaita näyttelijöitä. Ja näin on.
Hän on samalla kaikkein monipuolisimpia näyttelijöitä, joka hallitsee paitsi sankariroolit, niin myös suuret tragediat, komediat, farssit, musikaalit ja jopa vaativan operetin.
Grhan kirjoittaa täysin oikeinn, että Perttu ottaa yleisönsä jo saapumalla paikalle. Hänen karismansa on jotain samaa kuin Karita Mattilalla. Ensi kertaa näin Pertun näyttämöllä, kun Jämsän lukion oppilaana menimme Tampereen Teatteriin katsomaan musikaalia Cherbourgin sateenvarjot. Kun Perttu ilmestyi lavalle, se oli juhlavaa. Muistan sen aina. Nuorena lukiolaisena jo mietin, miten joku voi ottaa koko lavan haltuunsa tuosta vaan. Noin vaan.
Perttu on saanut tehdä suuria rooleja. Hänen urastaan tuli mittava. Mieleenpainuvimmat muistoni ovat seuraavat: Perttu Salierina Schafferin Amadeuksessa. Jack Witikan TT:lle ohjaama Amadeus oli upea. Perttu loisti - kuten myös Marjut Sariola ja Seppo Mäki.
Omaa luokkaansa oli huikea Heikki Värtsin ohjaama Sugar - piukat paikat. Muistan, kun teatterinjohtaja Rauli Lehtonen joskus 80-luvulla jutteli TT:n näyttelijälämpiössä, miten Perttu jo useamman kerran oli ehdottanut Sugarin ottamista ohjelmistoon. Mutta Lehtonen sanoi, että kun hän itse näki sen (muistanko oikein, että Göteborgissa) niin siinä vaiheessa hän päätti ottaa sen TT:n ohjelmistono, kun Lehtosen vieressä istunut mies nauroi niin, että tippui tuolilta.
Pertun vahvoja tulkintoja oli myös Isä Zosima Dostojevskin Karamazovin veljeksissä. Se oli kuin kallio. Henkisesti äärimmäisen vahva tyyppi.
Samoin Pertun Platonov, joka oli Michael Frayn sovitus Anton Tsehovin näytelmästä. Eila Lappalaisen ohjaajama Villihunajaa toimi nimenomaan Pertun vahvan päähenkilön ansiosta.
Vahva oli myös Pertun vierailu entiseen kotiteatteriinsa tekemään Leijona talvella -näytelmän kuninkaan roolin. Hienoa! Ja miten loistava oli vastanäyttelijänään ollut Liisa Roine. Leijona talvella on tullut tutuksi elokuvana, jonka joskus lapsena näin ja vaikutuin. Ihmettelen, että sitä ei sen enempää teattereissa Suomessa ole esitetty.
Ja Perttu osaa myös laulaa. Oli juhlavaa saada olla mukana samassa tuotannossa, kun TT esitti 80-luvun alussa Kurjia. Tapani Perttu oli Javert. Hän oli oman arvonsa tunteva, tinkimätön ammattilainen, jonka työskentelyä seurasin salaa sivusta ihaillen.
MA 9.5.
Hyvää Eurooppa-päivää! Olen edelleen Eurooppa-aatteen kannattaja. EU on suurten haasteiden edessä, mutta ajatus eurooppalaisen yhteistyön syventämisestä on tervetullut. Tämä maanosa on turhan monet sodat joutunut kärsimään. Katsotaan nyt, miten voimallisesti tuo kaapissa pysymätön nationalismi onnistuu roihuamaan ja ehtiikö aiheuttamaan pahempaa tuhoa.
Tämä on myös äitini kuolinpäivä. Kun liput hulmuavat 9. toukokuuta, muistan myös äitiäni. Hän ei pitänyt suuria puhetia, ei julistanut, ei tuonut itseään esille. Päinvastoin. Muita muisti, auttoi, tuki ja toivoi aina toisille parasta. Hän oli hyvinvointimme hiljaisia ja nöyriä rakentajia.
LA 28.5.
Bon soir mes amis! En muista, menikö oikein, mutta olen kyllä kolome vuotta ranskan tunneilla lukiossa istunut. Mitään en juuri oppinut. Romaaniset kielet mulle ihan liian vaikeita. Romaanisetkin.
Täällä siis Bryssel. Kaupunki on minun makuuni vähän liian meluisa, ahdas, likainen. En ole kyllä ehtinyt tutustua kaupunkiin, vaan katsellut vaan näitä hotellin kulmia, joten tulkintani saattaa olla ihan väärä.
Matkohjelma on ollut tiivis, mutta mielenkiintoinen. Heti tuloiltana torstaina olimme koko seurue MEP Henna Virkkusen tarjoamalla illallisella. Perjantaina tutustuimme ensin EU-parlalementtiin ja sitten matkasimme Naton päämajaan, jossa meille päivitettiin tämän päivän turvallisuuspolitiikkaa. Suomen Nato-edustuston suurlähettiläs Piritta Asunmaa piti loistaan alustuksen, samoin eversti Tuomo Repo.
Tänään lähdimme jo klo 7.30 kohti Hollannin rajaa lähelle Maastrichtiä Vroenhovenin sillalle, jonka jälkeen tutustuimme Eben Emaelin linnoitukseen. Nämä liittyvät olellisesti II MS:n historiaan, kun Saksa hyökkäsi Benelux-maiden kautta Ranskaan ikäänkuin toistaen I MS:n Schlieffenin suunnitelman.
Sieltä matkasimme Waterloohon ja matkalla palautimme mieliimme Euroopan sotilaspoliittiset tapahtumat vuodesta 1812 kesään 1815. Tohtori, eversti Markku Iskanius piti meille erittäin asiantuntevat luennot bussimatkojen aikana. Waterloossa saimme jälleen parin tunnin opastetun museokierroksen itse kohteessa. Päivästä tuli pitkä, sillä palasin hotelliin noin 12 tuntia siitä, kun aamulla lähdimme, mutta sain jälleen nähdä, kuulla ja kokea semmoista Euroopan historiasta, jota en olisi koskaan päässyt muutoin näkemään, kokemaan ja kuulemaan.
<< Takaisin arkistoon
|
|
